Hänen ajatuksensa päättyi huokaukseen, mutta samassa lausui syvä, totinen ääni ovensuussa:
"Olette oikeassa, kunnianarvoisa herra, nyt seisoo arkkipiispa Jöns
Jumalan istuimen edessä!"
Kaniikki hypähti ylös hämmästyneenä. Hänenkin kasvoilleen ilmestyi sama syvä vakavuus tämän merkillisen tiedon johdosta kuin sen tuojankin äänessä ja piirteissä oli. Mies ei näyttänyt kuitenkaan tekevän mitään pahaa vaikutusta kaniikkiin: näki selvästi, että hän oli Eerikille rakas.
Hän ojensi kätensä hänelle ja pyysi hänen perinpohjin kertomaan, mitä hän tiesi kuolemantapauksesta. Hän ei paljon tiennyt; se vaan oli varmaa, että arkkipiispa Jöns oli kuollut ja että nyt tulisi uusi arkkipiispa valittavaksi.
Tulija ei ollut kukaan muu kuin Brodde. Hän oli oleskellut koko ajan Upsalassa ja sen ympäristöillä etsimässä murhaajaa pakottaakseen hänet tunnustamaan piilopaikat, joihin oli kätkenyt herra Steen Sturen ja Ingeborgin, jos viimeksi mainittu enää oli elossakaan, sillä selväähän oli, että murhaajan tarkoitus oli toimittaa tieltä hänet, kuten herra Eerik Olavinpojankin, päästäkseen siten kaikista syyttävistä todistajista. Hän oli pitänyt koko tämän ajan olopaikkansa tarkasti salassa, koska hyvin tunsi vihollisensa ja tiesi, kuinka valpas ja tunnoton hän oli. Oli tosin paljon luonnollisia syitä, jotka kehottivat Brodden lähtemään herransa luokse, mutta jo sekin seikka, että kaniikki, joka oli kerran pelastanut hänen henkensä, voi minä hetkenä tahansa saada Siggen vieraakseen päättämään alotetun murhatyön, sai hänet viipymään ainakin siksi, kunnes pahin vaara oli ohi.
Nyt hän oli kuullut, että Steen-herra oli täydessä mahdissaan taas tilallaan, ja kun rakasta kaniikkiakaan ei nyt enää mikään vaara näyttänyt uhkaavan, oli hän päättänyt jo lähteä Upsalasta herransa luo. Tätä päätöstä oli Hollingerin kaupunkiin tulo vielä varmistanut.
Niilo Sture oli lähettänyt monta viestiä Upsalaan saadakseen tietoa siitä, miten rakkaan Brodden oli käynyt, sillä Brodde oli hänelle todellinen ystävä — sinä hän häntä piti samoin kuin Briita-rouvakin, vaikka yhteiskunta-aseman erilaisuus panikin joitakuita rajoja heidän välilleen. Brodde oli kuitenkin pysynyt tahallaan tietämättömissä; hän oli pitänyt näitä viestejä haitallisinakin tehtävänsä suorittamiselle, vaikka hän kyllä sydämessään iloitsikin niistä, sillä olivathan ne selviä todisteita siitä, kuinka rakas hän oli ankaralle ritarille.
Hollinger oli, kuten sanottu, nyt saapunut, ja Brodde jätti senvuoksi mielellään piilopaikkansa, saatuaan vielä koko joukon uutisia yhteisestä herrastaan, Steen-herrasta sekä arkkipiispasta. Hollinger puolestaan oli saanut tietonsa arkkipiispan kuolemasta eräältä Krister-herran asemieheltä. Hän oli Tukholmasta tullessaan kohdannut ritarin seurueineen, joten tieto ehti samaan aikaan oppineelle kaniikille Upsalaan kuin kuninkaan linnaankin.
Brodde kertoi nyt kaikki Hollingerilta saamansa uutiset kaniikille. Sitten seurasi hetkisen hiljaisuus, jolloin kaniikki seisoi kädet selän takana ikkunan edessä katsellen tornia ja tähtiä. Brodde lähestyi silloin pöytää ja lausui tuntehikkaalla äänellä, joka ei ollut tekemättä vaikutustaan Eerik Olavinpojan kaltaiseen mieheen:
"Nyt tekee mieleni lähteä herrani luokse takaisin; mutta sitä ennen tahtoisin lausua teille sanasen. Pyytäisin, ettette unhottaisi minua rukouksissanne… olenhan kuitenkin verenvuodattaja enkä voisi, kuten kerroitte Davidista, Israelin kuninkaasta, astua Herran kasvojen eteen…"