"Ja silloin olen minä siis ajanut sinun asioitasi ilman palkkaa!" virkkoi veranleikkaaja, vilkauttaen viekkaasti silmiänsä, joissa paloi kammottava pahuuden tuli.
Sigge ymmärsi häntä ja sanoi varmasti:
"Sanassani pysyn… pidä tarkasti silmällä miestä, niin otamme hänet kiinni ennen tappelun alkua, ja silloin on voitto sinun yhtä hyvin kuin minunkin."
Veranleikkaaja mietti hiukkasen.
"Olkoon niin niillä edellytyksillä, joita nyt olemme otaksuneet…
Mutta jos Niilo-herra saa voiton joella…"
"Jos Niilo-herra saa voiton…? Silloin, veranleikkaaja, löydämme sekä hänet että hänen asemiehensä matkalta Pyhään Kaarinaan. Vihollisella on hyviä piilopaikkoja, ja jos Eerik-herran täytyy paeta, niin vilisevät kaikki polut metsänkävijöitä, jotka mielellään taistelevat meidän puolestamme… Se jää minun asiakseni, sinun pitää vaan antaa minulle varma tieto, milloin he matkustavat…"
"Sen teen."
"Kruunu ja arkkipiispansauva olkoot tunnussanamme, että tuntisimme toisemme… Silloin saamme voiton, vaikkei vanha arkkipiispa Jöns, Jumala hänen sieluaan armahtakoon, enää sitä sauvaa heilutakaan!"
"Kuten sanot, kruunu ja arkkipiispansauva, ha-ha-ha… se vaipuu alaspäin, se pyhä sauva, sillä herra Eerik Kaarlonpoika ei ole voinut sitä pystyssä pitää, se joutuu tavallisen palvelijan varaan!"
Sigge säpsähti. Veranleikkaajan viittaus koski häneen nähtävästi, mutta hän suoristi itsensä ja sanoi laskien raskaan kätensä liittolaisensa olalle: