Valkea neito lauloi Päivänsäde-neidon laulua värssy värssyltä. Joka sävel värähteli ihmeen ihanasti ja samalla oli se syvää vakavuutta täynnä. Siinä oli kokonainen elämän rakkaus, toivo ja usko, mutta samalla siinä oli syvää sydänsurua. Ritari oli täydellisesti lumottuna, hän oli tahdotonna tämän ihmeellisen immen käsissä. Ritari hymyili kun neito hymyili, ja kun neidon katsetta sumensi kyynel, oli ritarin sydän halkeamaisillaan. Laulaessaan tuntui neito elävän Päivänsäde-neidon elämää, tuntevan hänen tunteitaan ja, kuten hän, iloitsevan, hymyilevän, itkevän ja kuolevan.
Ja päivänsäde haudasta kaivettiin
Kun nuori ma oon.
Ja käärmekuninkaan linnaan saatettiin.
Minä lehdossa ratsastelen.
Nyt muuttui laulajan ääni niin perin suruiseksi, ettei kukaan olisi voinut kuulla sitä kyyneliin puhkeamatta. Hän toisti nämät sanat useampaan kertaan, mutta yhä heikommin ja heikommin, kunnes viimeiset säveleet ikäänkuin vaipuivat maahan kukkain joukkoon sulaen niiden kanssa yhteen. Enempää hän ei laulanutkaan.
Hän kumartui äkkiä eteenpäin katsellen järven välkkyvälle selälle. Sitten hän vei molemmat kädet otsansa yli työntäen samalla taaksepäin eteen valuneet kiharat, ikäänkuin olisi nähnyt näyn, joka valtasi hänen mielensä kokonaan.
"Loppunut?" huudahti hän. "Onko laulu loppunut?… on, on… se on loppunut, ainiaaksi loppunut, ja päivänsäde viettää elämäänsä käärmekuninkaan kodissa!"
Sitten hän painoi kätensä sydäntään vasten ja vaipui maahan ristin juurelle.
Silloin ei ritari enää voinut hillitä sydämensä kuohuvia tunteita.
"Ei, Ingeborg!" huusi hän, "laulu ei lopu siihen… etkö muista, että lupasin sen sinulle kokonaan, ja minulla on se."
Mutta ritari ehti tuskin astua esiin ja lausua Ingeborgin nimen, niin hän oli taas poissa. Nyt Steen olisi kuitenkin epäilemättä saavuttanut hänet, ellei syvä rotko olisi äkkiä tullut hänelle eteen.
Hän oli nyt kuitenkin ihka varma, että se oli Ingeborg. Seuraavana päivänä meni hän siitä syystä Lagnön kartanoon, mutta aivan turhaan. Hänen epätoivonsa nousi samalla kuin hän tiesi, ettei enää mitenkään voisi kauemmaksi lykätä matkaansa kuninkaan luo Tukholmaan. Hän päätti kuitenkin heti kuninkaan tavattuaan palata takaisin Lagnöhön eikä lähteä sieltä ennen, kuin saisi varman tiedon siitä, miten asian laita oli.