"Olin sentään luullut", sanoi hän, enemmän itsekseen, kuin ympärillä seisojia varten, "ettei Eerik Kaarlonpoika eikä kukaan muukaan herroista olisi kuitenkaan ruvennut henkeäni vainoomaan." Sitten hän lisäsi ääneen, laskien kätensä pojan olkapäälle: "Mutta kiitos sinulle ratsastuksestasi… Jos Herra suo minun päästä vaarasta, josta asemiesraukkani yritti minua varjella, niin lähden Bjurumiin ja laulatan messun hänenkin edestään ja nyt lähdemme täältä!"
Etäämpää kirkosta kuului omituinen ääni ikäänkuin joku olisi sivellyt kämmenellään kiviseinää. Brodden ja Hollingerin tarkat korvat olisivat varmaankin huomanneet sen, ellei samassa olisi vahakynttiläin valopiiriin lennähtänyt muuan pieni lintu, joka oli eksynyt kirkon holvikaton alle. Se tuli heitä kohtaan lentäen ja katosi taas tehtyään pari kierrosta kuorin ympäri. Tämä seikka ynnä se ajatus, ettei kirkossa tietystikään voisi mitään vaarallista tapahtua, piti luonnollisesti kaikki rauhallisina. Niilo-herra tarttui Briita rouvan käsivarteen, ja vuorimiehet astuivat syrjään.
Mutta silloin astui Hollinger esille. Hänen kasvoillaan asui nyt juhlallisuus, joka suuresti erosi siitä vihaa ja kostonhimoa uhkuvasta ilmeestä, joka niillä oli näkynyt Fasten kuolemasta kerrottaissa. Hän asettui herransa eteen ja otti nuttunsa alta kokoontaitetun paperin.
"Minullakin olisi täällä vähän toimitettavaa, jos sallitte, sillä se koskee todella teitä yhtä paljon kuin minuakin…"
Niilo katsoi häneen ominaisella hyväntahtoisuudellaan ja nyökkäsi myöntävästi.
"Kuten muistanette", lausui Hollinger, "olin kerran teidän puolestanne lankonne, Iliana-rouvan, luona pitämässä silmällä Hammarstadin Briita-rouvaa, ja minun onnistui täyttää toivonne, niin että kaikki tuon ahneen rouvan rahankiristykset sekä veljeltänne että kuninkaalta lakkasivat paikalla. Pakotin sekä Briita-rouvan että hänen katalan palvelijansa antamaan kirjoituksen, jossa he tunnustivat kavalat tekonsa, ja palvelija tunnusti vielä olevansa isäni murhaaja, kuten olen ennen kertonut teille. Tämän kirjoituksen jätin säilytettäväksi Upsalan kaniikille, herra Eerik Olavinpojalle, että hän antaisi sen neuvoston käsiin, jos jotakin tapahtuisi. Sen hän lupasikin tehdä, ja tässä se kirjoitus on!"
Hän antoi paperin Niilolle, joka luki sen.
"Nyt on tapahtunut muuta, kuten tiedätte, herra Niilo. Herra Eerik
Akselinpoika on pitänyt sanansa, jonka hän antoi pojallenne, Svantelle,
Tukholman linnassa… Briita-rouvaa vastaan on nostettu oikeudenkäynti,
ja senvuoksi…"
"Mutta sinun isäsi murhaaja…?" kysyi Niilo.
"Gumme on hävinnyt Hammarstadista, eikä kukaan tiedä, mihin hän on joutunut… Ehkä hän on jo kuollut, ellei, niin olkoon Jumalan tuomittavana… Mutta tämän paperin minä tahdon hävittää…"