"Asiani on", jatkoi kaniikki kuiskaten, "ilmoittaa teille, ettei Kettil-piispa tule Tukholmaan ennenkuin huomenna… Mutta kaikki menee hyvin, kuten olen sanonut teille, jos Kristian-kuningas muuten panee jotakin arvoa Ruotsin kuninkuuden pitämiseen."
Oli kolme toisistaan läheisesti riippuvaa seikkaa, joiden eteen Helmich-kaniikki työskenteli, ja kaikki ne tarkoittivat samaa — arkkipiispan takaisin saattamista, mikä taasen tuottaisi hänelle itselleen piispansauvan. Ensiksikin hän tahtoi erottaa Niilo Sturen ja muut etevät suurmiehet, näiden muassa Akselinpojat Kaarlo-kuninkaasta. Toiseksi hän tahtoi vähentää Kaarlo-kuninkaan vastustusvoiman niin mitättömäksi kuin suinkin, mikä tapahtuisikin edellisellä keinolla. Kolmanneksi hän tahtoi rajoittaa noiden Akselinpoikain omaa valtaa, ettei heistä olisi omin neuvoin esiintymään arkkipiispaa vastaan.
Marski näki hänen tarkoituksensa, mutta ainoastaan lähimmän, ja siinä hän oli valmis kaniikkia auttamaan. Tosin hän selvästi näki suurella ihmistuntemuksellaan, ettei todellista sopua voisi koskaan syntyä niin erilaisten miesten välillä kuin arkkipiispa Jöns ja kuningas Kristian. Mutta hän tiesi myöskin mikä vaikutus itsensä säilyttämisvietillä on ihmiseen, ja hän näki päivän selvästi, että tanskalainen Kristian-kuningas oli vapautetulla arkkipiispalla ainoa keino, jonka avulla hän voi säilyttää asemansa Kaarlo-kuningasta ja hänen ystäviään vastaan. Samalla hän ymmärsi, että jos arkkipiispa pääsisi vapaaksi ilman mitään toimenpidettä Kaarlo-kuninkaan puolelta, oli hän kokonaisen sotajoukon arvoinen häntä vastaan.
Marskille ja Helmichille oli Filip-herran kosinnan tulos kuitenkin peräti tärkeä. Jos Kaarlo-kuningas antaisi suotuisan vastauksen, olisi kummallakin paljon pelättävää; jos päinvastoin kävisi, kääntyisi siltä taholta tuleva vaara etupäässä Kristian-kuningasta vastaan. Herrat olivat senvuoksi kiihkeässä jännitystilassa odottaessaan Filip-herran palaamista.
Tämä kohtasi heti majatalon ulkopuolella palvelijansa; hänen kanssaan tuli eräs Kaarlo-kuninkaan ritareita ja Klaus Lang, joiden tuli viedä Filip-herra kuninkaan luo.
Heidän tullessa rahatalolle oli siellä paljon kuninkaan miehiä, ja portaissa kulki edestakaisin ritareita ja korkeita kirkonmiehiä. Kuninkaalla oli sinä päivänä paljon tehtävää, mikä näkyi vielä paremmin, kun Filip herra saapui suureen saliin, jossa oli useita ritareita, kirkonmiehiä ja päällysmiehiä puheille pääsyä odottamassa. Nyt oli herra Krister Pentinpoika kuninkaan luona, ja he keskustelivat niin äänekkäästi, että se kuului saliin, vaikka ovi oli sulettu. Kesti ison aikaa, ennenkuin ovelle ilmestyi hovipoika avaten sen; sitten tulivat kuningas ja ritari saliin, kumpikin nähtävästi hyvin kiihtyneinä. Ritari, joka oli vienyt Filip-herran kuninkaan asuntoon, astui nyt esille saattaen tanskalaista ritaria kädestä ja sanoi, ken hän oli.
"Hyvä", virkkoi kuningas tuikeasti, "mitä tahdotte, herra Filip?"
"Tulen kosima-asioissa!" vastasi ritari jonkunverran vapaammin, kuin kuningas missään tapauksessa voi suvaita.
"Jos se on samaa laatua kuin veljennekin kosinta", vastasi kuningas, "niin panetan teidät tyrmään!"
"Mitä veljeni on tehnyt, siitä hän itse vastatkoon", vastasi ritari avomielisesti, "mutta se asia, jota tässä aion veljeni puolesta teille esittää, ei antane teille oikeutta heittää vieraan kuninkaan ritaria tyrmään. Saattaapa vielä käydä, että tarvitsette urheata kättä näinä riidan ja petoksen aikoina, ja olkaa silloin varuillanne, ettette työntäisi luotanne, mitä teille tarjotaan ystävyydellä ja luottamuksella…!"