"Minun nähdäkseni meidän täytyy kuitenkin tehdä jonkunlainen eroitus sen Kaarlo-kuninkaan välillä, joka seitsemän vuotta sitten täältä lähti ja sen Kaarlo-kuninkaan välillä, joka on nyt takaisin palannut!" sanoi hän.
"Mikä on siis eroitus?" kysyi arkkipiispa lyhyeen.
"Hänen takanaan on nyt Ruotsin rahvas."
Piispa kertoi samalla lyhyesti, kuinka kuningas oli kutsuttu takaisin valtakuntaansa; että oli kansan kesken syntynyt huuto, että Ruotsi oli aina ollut kuningaskunta eikä mikään päämiesalue, ja ettei piispa olisi saanut yhtäkään miestä mukaansa, sukulaistensa ja ystäväinsä asemiehiä lukuunottamatta, ellei tätä huutoa tyydytetty.
Arkkipiispa hymyili silloin kylmää hymyään.
"Seisokoon kuinka vankkana tahansa, piispa Kettil", sanoi hän, "hän on sittenkin kukistuva!"
"Jonkun täytyy kuitenkin olla kuninkaana Ruotsin maassa!"
"Kuninkaana tai muuna, mutta jonkun täytyy Ruotsia hallita!"
"Ei siis Kristian-kuningaskaan?" kysyi Kettil hieman tulisesti, sillä hän ei oikein käsittänyt, mitä sukulaisensa tarkoitti.
"Sitä tahtonee Ruotsi kaikkein vähimmän", vastasi arkkipiispa, "ja Ruotsin täytyy saada tahtonsa täytäntöön, niin totta kuin Jumala ja pyhä Eerik kuningas minua auttakoon."