"Tuo salaisuus koskee siis valtakuntaa?"
"Se koskee valtakuntaa… Te kuulitte, mitä arkkipiispa äsken sanoi Kettil-piispalle, että hän muistaisi, mitä olivat Linköpingissä puhuneet arkkipiispan palatessa vankeudestaan?"
"Minä kuulin!"
"No niin, herra Niilo, ehken voikaan kertoa, kuinka sanat nimenomaan kuuluivat, niin tiedän kuitenkin heidän keskustelunsa pääsisällyksen… Kuinkako olen sen saanut tietää?… kysynette, ja sen voin kertoa, vaikka se onkin jo semmoisenaan koko historia… olen kuullut sen eräältä vanhalta mieheltä, joka kuuluu samaan veljeskuntaan kuin minäkin, mutta joka oli ennen arkkipiispa Olavi-vainajan kanslerina, Jumala hänen sieluaan armahtakoon…"
"Tunnen hänet, vanha Andreas-veli."
"Hän juuri!… häntä kalvoi suru herransa kuoleman johdosta, ja hän koki löytää hänen murhaajaansa, sillä hän on aivan varma sitä, että herravainaja kuoli myrkystä, jota oli mantelimaidossa. Tämä usko, joka kiihtyy väliin epätoivoksi, ei anna hänelle mitään rauhaa. Senvuoksi ei hänellä olekaan mitään pysyvää asuntoa tässä maailmassa, hän oleskelee milloin missäkin veljesluostarissamme, pääasiallisesti kuitenkin Nyköpingissä, sekä täällä Tukholmassa ja Enköpingissä. Nyt ovat hänen epäluulonsa kohdanneet kahta miestä… Ne ovat arkkipiispa Jöns Pentinpoika ja hänen kaniikkinsa Helmich, ja hänet on niin kokonaan vallannut halu seurata ja vartioida heitä, että hän… olen kummastellut sitä useammin kuin kerran… tuntee ikäänkuin ilmassa, milloin he ovat tulossa… No niin, pater Andreas oli viime syksyllä matkalla Linköpingin hiippakunnassa, silloinkin yksinomaan siinä tarkoituksessa, jonka hän on elämäntehtäväkseen ottanut, etsiäkseen arkkipiispa Olavin murhaajaa, ja hän saapui Linköpingiin samana iltana kuin Jöns Pentinpoikakin…"
"Ja kuuli noiden kunnianarvoisten piispain keskustelun?"
"Niin, herra Niilo… hän oli tullut piispantalolle, ja metelissä, joka ymmärrettävästi syntyi palvelijain joukossa arkkipiispan saapuessa yöllä, onnistui hänelle huomaamattomana päästä sisään ja tulla portaita myöten piispan yksityiseen työhuoneeseen, josta oli ovi siihen huoneeseen, jossa nuo korkeat herrat haastelivat takkavalkean ääressä. Ovi oli sattumalta auki, joten hän kuuli heidän keskustelunsa, joka tosin ei koskenut sitä mitä hän toivoi, mutta kuitenkin jotakin, jota voi parhaiten verrata murhaan tai murhan aikeeseen, ehkei murhattava olekaan kukaan muu kuin Ruotsin valtakunta."
"Jumalan nimessä, kansleri… mitä sanotte?"
"Kuulemansa uskoi hän minulle, että minä voimaini mukaan koettaisin estää noita pahoja aikeita… Ja paremmin en kai voi tätä toivoa täyttää kuin ilmaisemalla asian teille, herra Niilo!"