STENFORS. Ja minä soisin niiden kävelevän selkä tännepäin.
SIEVÄ. Voi, ne tulevat tänne, se on verratonta! Mekin saamme kerran vieraita! Oi, oi!
STENFORS. Sievä-neiti ei koskaan saa kylliksi vieraita.
SIEVÄ. Saapa kyllä, kun vain tulee hauskoja vieraita.
PETTERSSON. Kuulkaapas, herra — — te — — minä olen tullut siihen päätökseen, että ne ovat tuommoisia luu-herroja, jotka kaivelevat kunniallisten ihmisten hautoja ja kolistelevat rauhallisten sielujen pääkalloja ja sääriluita.
STENFORS. Kyllähän ne saattavat muitakin rosvoja olla.
PETTERSSON. Rosvoja —? Niinpä saattavatkin! Voi, minua poloista! Tuo saaturin signalementti — Briita — journaali — memoriaali — hm, tuossahan ne jo ovatkin!
STRÖMBERG (näyttäikse avonaisessa ovessa Heiliön ja Salmelan kanssa).
Olkaa hyvät, astukaa sisään vain!
PETTERSSON (its., varsin neuvotonna, nolona). Kas niin! Siinä ne nyt ovat! (Vieläkin hädissään etsiskellen). Voi, voi! Signalementti!!
STRÖMBERG. Hehe. Kas tässä oikeita kunniavieraita meille. Kaksi kelpo poikaa, he: Maisteri Heiliö ja Salmela.