RISTO. Jaa, fiini vai? — Niin, perkulek' sen tietää kuin fiini hän oli. Kyl' hän nii'v fiini kumminkin oli, ku' falleksmanniki. — Saank's mää mennä sit'?
PETTERSSON (julmasti mietiskellen). Älä vielä — (Its.). Jos minä ottaisin memoriaalin — (ään.) — no, mene vaan — ei, odotappas vielä — (Its.) onhan mulla kirje — niin, sinä, saat kyllä mennä.
RISTO. Suurkiitos! (Aikoo mennä). Hyväst' ny'.
PETTERSON. Ei, ei sentään, varroppas vähän! (Its.) Herran pohtimet, mitä mun nyt pitää tehdä? — Kunpahan vain Briita — —!
RISTO. Enk's mää saa mennäj jo?
PETTERSON. Et, et. Sinä saatat — — annappas olla! — (Its. ankarasti tuumaillen). Jos minä veisin kirjeen journaaliin ja siitä memoriaaliin — — ja — — memoriaalista — — — journaaliin — — —?
RISTO. Mul' on kiiru ja'!
PETTERSON. Briita! — Antti, piti sanomani — sinun täytyy ajaa minun kanssani varkaitten' — — ei, ei — vaimoni luo!
RISTO. E'm mää kerki, mun täytyy kaikel' muotoo olla koton' tänäpän' ehtool'.
PETTERSON (Koomillisimmalla pontevuudella). Siit' ei synny mitään!