PETTERSSON. Tämä on toki hirveän hillimätöntä kansaa, jonka päälliköksi minä olen pantu. Mutta sentähden kai juuri minut tänne määrättiinkin. Miksikä ei suomalaiset ole ollenkaan sivistyneet, — sitä min'en saa päähäni. Enhän minäkään ole liiaksi koulua käynyt, mutta onhan minulla kuitenkin tarkka järjen-juoksu — paitsi välin, kun ei nuo pääklipparit tunnusta — — ja onhan mulla journaali ja memoriaalikin. — — Kas, kun olin unohiaa — — Hm, hm! Minä tiedän jo edeltäpäin minkä jyryn Briita nostaa siitä, ett'en pidättänyt tuota miestä. Mutta herran nimessä! Mitä voipi enää nimismieskään, kun toinen rupee hävyttömäksi — raa'aksi! Minun täytyy pistää pikku hätä-valhe, täytyy sanoa sen olleen vanhoja tuttujani, että se on meille monta siankinkkua tuonut. — Mutta mihin minä nyt ryhdyn? Sekä journaalissa että memoriaalissa on hirvittävästi työtä; mutta jos minä teen jotain, sanoo Briita heti, että olen tehnyt pukin. — Ja hänenkin piti nyt juuri mennä tuota pässiä noutamaan — niinkuin ei hällä ennaltaan ois semmoista. — Ja ellen minä paperejani tänään kuntoon saa, on huomenna kruununvouti niskassani. Voi minua, poloista miestä! — Ohhoo! Jollei mulla olisi niin kova pää, olisin jo aikoja sitte tullut hassuksi; sillä käsittämättömän tuskallista on olla nimismiehenä, kun oma vaimo on kuvernööri. Taivas kaikkia minun kaltaisiani suojelkon! Hohhoo — jaajaa!
(Menee).
Muutos.
Perältä näkyy järvi. Näyttämö puutarhana. Oikealla Väinölän asuinhuone-rivi. Pari ikkunaa näyttämölle päin. Seutu metsäinen.
Neljäs kohtaus.
Strömberg. Heiliö.
STRÖMBERG (tulee, kantaen nipussa kaloja).
HEILIÖ (seuraa häntä, kantaen onki-tarpeita).
STRÖMBERG. Hehehe! — Herra Heiliö, ettekö luule kalastuksen kesä-aikana olevan ihmisen suurin hauskuus?
HEILIÖ. Ompä kyllä, kalastus yleensä on hupaisata.