STRÖMBERG. Mutta tuo rauhallinen onkiminen on toki suloisin; ei tarvitse vaivata ruumistaan eikä sieluaan, istuu vain rauhassa sikarri hampaissa veneen kokassa, — ahvenet tulevat itsestään. Hehehe.
HEILIÖ. Toisinaan kiiskejä myöskin. — —
STRÖMBERG. Kiiskejä myöskin, — hehehe, tietty se. — (Panee kalat riippumaan pensaan haaraan). Herra Heiliö, hehehe, tulkaapa katsomaan mun uljaita kaalin-kupujani! — Vai, te ette taida niistä sentään pitääkkään, te kirjamiehet? Hehehe!
HEILIÖ. Tottapa toki! Kaikenlainen maanviljelys miellyttää minua, sillä minä olen maanviljeliäp poika.
STRÖMBERG. Vai niin, hehehe! (Mennessään) Minun apumieheni, hra
Stenfors on kummallinen, hän ei ollenkaan pidä kaalinpäistä. (Sivulle).
HEILIÖ (näyttämön ulkopuolella). Herra Strömberg! Mikäs tätä vaivaa, kuin on noin käpristynyt?
STRÖMBERG (ulkona). Se on kuivettunut. Hehehe. — Mutta kas täss' on aika vaari! Hehehe. Kas tuommoinen!
(Tulee esiin suuri kaalinkupu kädessä).
HEILIÖ (tullen esiin). Te näytte pitävän erinomaisen paljon kaalista.
STRÖMBERG. Niin pidänkin; ne ovat minun mielikasvejani. Hehehe. — Tiedättekös mitä? — Minä olen tullut siihen päätökseen, että tuommoinen suuri kaalinkupura on maisterien pään kaltainen. Hehehe. Kun sen levittää, näyttää se kirjalta, aivan kuin koko pää olisi suuri kirja. Hehehe?