HEILIÖ (nauraen). No, sitten on mulla vielä ääretön matka maisterin-arvoon, sillä minun pääni ei ole likimainkaan noin suuri.
STRÖMBERG. Hehehe! Te olette leikkisä. Mutta on mulla täällä muitakin katsottavia. Hehehe.
HEILIÖ. On, täällä on erinomaisen kaunista, se kunnioittaa kartanon haltiaa.
STRÖMBERG. Hehehe! Mutta kyllä se maksaakin, — vaan ei tee mitään. Hehehe. Tämän tilan entinen omistaja oli huolimaton. Kun minä tänne muutin, huomasin heti, että kaikki oli rappiolla. Kaikkialta tunki rikkaruoho nokkansa esiin ja täällä oli niin hirvittävän metsäistäkin, että — että oli aivan kuin säkissä. Hehehe.
HEILIÖ. Te olette siis tehnyt varsin ihmetöitä.
STRÖMBERG. Niin, no, hehehe! — Teilläpä on tarkka silmä. — Kehumatta itseäni, kyllä tämä tila nyt on toisellainen, kuin viisi vuotta sitte. Mutta minä olen seurannut Taivahan Taaton käskyä, hehehe.
HEILIÖ. Taivahan Taaton käskyä?
STRÖMBERG. Niin, hehehe. Käsketäänhän raamatussa Aatamin möyrimään maata ja tekemään sen itselleen mukavaksi, hehehe.
HEILIÖ (nauraen). Vaikk' ei juuri noilla sanoilla — —
STRÖMBERG. Kuitenkin sinnepäin. — Kuulkaas, hehehe, — te olette sukkela mies. — — Mutta nytpä vasta huomaan, — missä toverinne, hra Salmela lienee?