SALMELA. Min'en ole milloinkaa ollut niin iloinen, kuin tänään.
HEILIÖ. Voi, riemu ja polska, en minäkään! — Kuuleppas, oletko saanut tuoreen ruusun tuon surkastuneen — piti sanomani — käpristyneen sijaan? Niin, taivaalle kiitos, että nälkä pakoitti meidät kuokkavieraiksi tänne Wäinölään. Muutenhan sin'et olis saanut ruusua enkä minä Sievä-armastain! (Laulaa). "Voi, kuin nyt on sydämmen' köykäinen ja iloinen" — laulaa tuo näpsä rouva Aspegrén "Marin rukkasissa".
SALMELA. Hiljaa, sinä tuuli-viiri! Stenfors makaa tuolla, kuulithan sen.
HEILIÖ. Maatkoon vain! "Levätköön hän vahvas' rauhas'" — —
SALMELA. Mutta se on mahdotonta, kun sinä tuoten meluat.
HKILIö. Vai niin! — Hohhoo! Mennään maata sitten.
SALMELA. Minä jään hetkiseksi tänne; ota sinä vain kynttilä mukaasi.
HEILIÖ. "Olkoon menneeks' viiteen plootuun!" (Ottaa kynttilän).
Täytyyhän välin elää aineellisenkin maailman mieliksi — —
SALMELA. Nuku makeasti!
HEILIÖ. Kiitos! "Ei kestä!" (Kamarinsa ovessa; laulaen). "Nukkuos, sä armas jo — —!"