(Pujahtaa huoneesensa).
Seitsemäs kohtaus.
Salmela (yksin).
SALMELA. Niin, — Heiliö on tehnyt oikein. Minä kadehdin hänen rohkeuttaan. — Olenhan minäkin varma rakkaudestani! Ja Laura? Sallihan hän minun katsoa herttaisen sydämensä sisimpään syvyyteen. Semmoista tilaisuutta en kenties saa milloinkaan. — Voi, mua mieletöntä, kun en käyttänyt sitä silloin, kun se oli käsissäni! Jospa vain kerrankin vielä saisin semmoisen — — (Kolkutus). Kenpä se? — Astukaa sisään!
Kahdeksas kohtaus.
Laura. Salmela.
SALMELA. Laura-neiti!
LAURA (kynttilä kädessä). Tuloni nyt varmaankin kummastuttaa teitä; — mutta mun täytyy — minun täytyy saada puhua kanssanne sananen.
SALMELA. Te tahdotte puhua kanssani!
LAURA. Älkää, herran-tähden, puhuko niin kovaa! — Te olette hyvä ihminen, minä olen varma siitä. Minä olen luottanut teihin, — min'en saata epäillä teidän rehellisyyttänne. Mutta saattaisihan kuitenkin olla tapahtunut jotain, jotain — min'en sitä oikein ymmärrä — jotain, joka ei ole aivan lainmukaista. Ehkä olette laimiinlyönyt joitakuita ulkonaisia tapoja tai — — —