PETTERSSON (Stenforsille). Kuulitteko, kuinka sukkelasti minä häntä pusersin?
STRÖMBERG. Vai niin, — te tunnustatte siis varkautenne? Hehehe.
HEILIÖ. No "varkauden", — olipa tuo nyt varkaus tai ryöväys, se lie yhdentekevä. Jos minä olisin nähnyt tuon "erään" miehen, olisin pyytänyt siltä lupaa, vaan kun ei ketään ollut näkösällä, niin — —
STENFORS. No, Laura-neiti, mitäs nyt sanotte?
LAURA. Onhan herra Salmela toki viaton?
HEILIÖ. Vieläkö mitä; kyllä hän on rikoskumppalini tuossa kauheassa sisäänmurtaumisessani. Hän söi samoja viinamarjoja, joita tiesi minun tuolla kauhistavalla tavalla hankkineen.
STRÖMBERG. Nyt ette saa kauvemmin joutavia lasketella, tiedättekö sen!
Hehe.
HEILIÖ. Mitä nyt?
SALMELA. Herra Strömberg! — — —
STRÖMBERG. Suunne kiini, te! — Nyt minä puhun teidän kanssanne. Hehe.