STENFORS. Siksi, että tahdoin puhua pari sanaa teidän kanssanne, neiti, — Te näytte olevan suuttunut minuun, ja syyttömästi minun tietääkseni. Mitä olen tehnyt? — Jos olen teitä sanoillani loukannut, niin oi, tunnettehan te minun raivokkaan, hillitsemättömän luontoni, joka usein vastoin tahtoanikin voittaa minut. Ja tiedättehän toki, ett'en minä todella olekkaan niin paha, jolta ehkä näytän.
LAURA. Minä tiedän.
STENFORS. Te tiedätte sydämeni tunteet, te olette sytyttänyt minussa toivon kipinän; — ettehän saattane minua toivottomuuteen syöstä.
LAURA. Suokaa anteeksi, vaan tällä hetkellä — jättäkää minut.
STENFORS. Kun te vain suotte mulle lempeän silmäyksen ja kun ette vain ole mulle suutuksissa; — lupaatteko sen?
LAURA. Lupaan.
STENFORS. Siis herää toivoni jälleen. Nyt olen lohdutettu!
(Menee).
Viides kohtaus.
Laura. Sievä.