SANTTU. No, mutt' — kuis' tee ny' sill' viisii! — Joks' mää ny' saa' mennä', vai?
PAUKKU. Kuuleppas vielä, ystäväni!
SANTTU. Ny' mää jo kiukustu' kans', enk' piittaa teist' yhtikäs' mittää', enk' mää teit' eres ystäväks'kää räknää.
PAUKKU. Ei, ei! Minä ajattelin vaan kysyä — Mattiko se taas oli sinun nimesi?
SANTTU. No, piräis ton ny' muistaa vähemmälläkii — piräis jo!
PAUKKU. Minä koetan — minä koetan muistaa! No, mene nyt sitten herran viitaan!
SANTTU. Kerrankii yks' rikk'viisas meinink'. Voiraa' hyvi' ny' sit' vaa'! (Menee.)
PAUKKU. Näin vallatonta on tää kansa, jonka hallitsijaksi minä olen pantu. Hoh, hoh, jaa!
Laulu n:o 7.
Tuota miestä! Hirveää!
Nähdä moista! Kauheaa!
Moista kansa lienee —
Virkani se vienee!
Pidän kyllä
Vallan yllä,
Vaan en toiseen
Tartu moiseen.
Sen vaan Lotta tehdä voi,
Hälle luoja voiman soi.
Valhetella voinen,
Että oli toinen,
Joka ennen,
Ohi mennen
Monet lahjat meille kantoi.
Kuinka nyt käy!
Matti on pois,
Häntä ei näy —
Avun jos tois
Navetasta Lotta mulle!
Lieneeköhän vain
Miestä alallain,
Joka ompi vallesmanni —
Aina valtikka:
Lotan "toffula"
Mua uhkaa toimissani.