SANTTU. Älkäämme siis puhuko siitä! Hyvästi!
MERISAARI. Te olette harhateillä — mutta en minä tuomitse teitä. — Minä tiedän vielä yhden keinon, johon ehkä luotatte enemmän! Kas tässä englantilainen kultaraha! Se on runsaasti kymmenen markan arvoinen. Ottakaa se — älkääkä varastako enään!
SANTTU hämillään ja liikutettuna. Tätä en olisi odottanut. Te saatte minut häpeämään. Mutta minä voin palkitakin teidän hyväntyönne. Minä kuulin mitä täällä äsken tapahtui — älkää pahastuko — olinhan pakoitettu kuulemaan. Minä tunnen koko juttunne ja voin ehkä auttaa teitä.
MERISAARI. Mitä sanotte?
SANTTU. Minä vakuutan, että saatte täydellisen koston.
MERISAARI. Minä en halua kostaa.
SANTTU. Ymmärtäkää minut oikein! Minä tarkoitan herra Kaislaa.
MERISAARI. Älkää puhuko sanaakaan!
SANTTU. Mitä sitten aiotte tehdä?
MERISAARI. Minä valitsen äsken mainitsemani kolmannen keinon. Minä kärsin ja lähden tästä talosta niin pian kuin voin. Ja saman neuvon annan teillekin. — Menkää!