SANTTU. Kyllä menen. Mutta älkää halveksiko minua! — Minä en sentään ole niin paatunut kuin nyt luulette. — Oh! Kyllä sentään olen. Olen paatuneempikin. En minä nyt ensikertaa varastanut. Minä olen vanha heittiö! Mutta minä pyydän teitä! Älkää te minua kovin halveksiko! Se koskee niin kipeästi, sillä minä en koskaan ole tavannut teidän kaltaistanne ihmistä.
MERISAARI. Mitenkä to olette joutunut —?
SANTTU. Roistoksi — tarkoitatte. — Mistäpä sen tietäisin. Olen kai syntynyt sellaiseksi. Mutta suotta puhun siitä teille. Te ette minua ymmärrä. Te olette siksi liian puhdas ja viaton.
MERISAARI. Minäkö olisin viaton! En suinkaan!
SANTTU ilolla. Oletteko tekin tehnyt jotain häpeällistä?
MERISAARI. Kenpä olisi viaton!
SANTTU. Oletteko lakiakin rikkonut?
MERISAARI. Yhteiskunnallisia lakeja en ole rikkonut. Mutta se kenties ei ole minun ansioni. Ehkä olosuhteeni eivät ole antaneet aihetta siihen. — Jumalan edessä olen yhtä syntinen kuin tekin.
SANTTU. Eilen kuulin teidän puolustavan hairahtunutta ihmisparkaa, joka avuttomana luisuu rikoksesta rikokseen. Mutta en luullut teidän tarkoittaneen mitä sanoitte. Antakaa se minulle anteeksi, sillä minä olen tottunut näkemään ainoastaan pahaa — jo syntymästäni asti.
MERISAARI ottaa Santtua kädestä. Kuulkaa ystävä! Aina on mahdollisuus pelastukseen. Te ette joudu kadotukseen, jos itse tahdotte sitä karttaa. — Oletteko milloinkaan rukoillut jumalaa?