"Niin kauan kuin on voimissaan, on terveellistä noin kulkea edes takaisin", virkkoi kirkkoherra.
"Siinäpähän se menee, niinpä kyllä" — (kersantti nielaisi nyt loput tilaamastaan).
"Jättääkö herra kersantti Tukholman pitkäksikin aikaa?"
"Minulla on kolmen kuukauden loma. Saanko luvan tarjota lasin, herra kirkkoherra? Mitä käskette? Portteria vaiko portviiniä?"
"Niinpä niin, vatsa on levoton Mälarilla. Jospa niin olisi, olettakaamme portviiniä tai portteria!"
Kersantti käski tuoda molempia, ja kirkkoherra, kykenemättä ratkaisemaan niiden paremmuutta, joi pohjaan kumpaisenkin, päättäen puheensa kutsumalla mitä lämpimimmin ja vierasvaraisimmin nuoren sotilaan käymään Ulricehamnissa ja Timmelhedissä korvaamassa vahinkoansa.
Kersantti kumarsi, maksoi tilaamansa ja juoksi uudelleen kannelle ilostunein mielin.
Katsellessaan ympärilleen seutuja, joiden ohi laiva pyyhälti, huomasi hän sen olevan poikkeamaisillaan Strengnäsiin. Iso tuomiokirkko näkyy purjehtijoille jo kaukaa, ja sen majesteettinen torni vallitsee laajalti Södermanlannin seutuja. Vasta lähemmä tultua havaitsee ryhmän pieniä punaisia puurakennuksia, tasasuhdattomasti kasattuina kirkon alapuolelle, ja ainoastaan punaruutuinen lukio- ja kouluhuoneusto korkeudellaan erottuu muista vajanmuotoisista hökkeleistä. Kun vihdoin saapuu vanhan rikkinäisen sillan luo ja pysähtyy, niin sanoo itselleen: tämä on Strengnäs.
[Tästä käsikirjoituksen kohdasta ja muutamasta muusta vähän tuonnempana olevasta huomaa, että tapaus on sattunut monta vuotta takaperin. Sillä nyt tapahtuu maihinnousu Strengnäsiin säännöllisen kadun päässä, joka vie suoraan torille, ja komean laiturin luona. Mutta joku vuosi sitten on aivan varmaa, että laskettiin maihin vähän kauempana, juuri sen ränstyneen sillan luona, jota tässä kuvataan, minkä yläpuolella heti mäentörmät ja Strengnäsin sokkeloryhmä kohtaavat sinne saapunutta. Tekijä.]