"Äitisi taisi olla hieman kärsimätön avioliitossa", tuli hän sanoneeksi..
"Hyi… hyi… herra!" huudahti Sara silmät säihkyen ja unohti sinuttelunsa. "Albert!" hän lisäsi kuitenkin heti lempeämmällä äänellä. "Kaksikymmentä kertaa potkittu hevonen, joka yhdennelläkolmatta kerralla potkaisee takaisin, ei ole kärsimätön. Ja se on totinen tosi Jumalan edessä" — sanoi hän lopuksi, tuskin kuuluvalla, mutta hartaalla ja soinnukkaalla äänellä — "yksi oli, joka alinomaa muistutti ja sanoi ja julisti, että äitini tulisi yhä paremmaksi… tai jalommaksi luulen heidän sanovan… tällä tuskalla, mutta se oli valhe. Sillä sen minä tiedän, että hän tuli vuodesta vuoteen huonommaksi. Mitä suurimmasta siisteydestä ja kunnollisuudesta muuttui hän lopulta epäsiistiksi, rehjuiseksi ja huolimattomaksi, niin että itkin sitä ajatellessani." (Sara itki nytkin). "Oltuaan hurskas ja jumalinen ihminen ei hän lopulta tahtonut katsoakaan virsikirjaan… ja viimeiseltä… voi…"
"Toivu toki!"
"Vielä tänäpäivänä on äitini vuoteen omana, ja tiedätkö mistä syystä? jumala meitä varjelkoon… juopumuksesta. Se ei ole naisihmiseksi kunnon käytöstä, Albert!"
Kersantti nousi, tunsi kylmää hikeä virkatakkinsa alla, riisui sen ja leyhytteli itseään nenäliinalla. Kenties risteilivät muutamat hänen parhaat aikeensa tällä hetkellä hänen aivoissaan. Mutta hän oli nuori, eikä sydän ollut paatunut. Hän tunsi sääliä ihmisiä kohtaan, eikä hän myöskään ollut kyllin puolioppinut esittääkseen tavallista väärää puhepartta, että pahoin on hyvin. Hämmästyksen ja ihmettelyn valtaamana joutui hän haastelussaan kuitenkin taholle, jota sotilaat harvoin lähestyvät: hän istuutui tuttavallisesti ystävän viereen, joka oli niin äkkiä käynyt avosydämiseksi, ja kysyi: "Sano minulle vilpittömästi ja suoraan, Sara, oletko sinä kuten on tapana sanoa herännäinen?"
"Herännäi… oh, en toki. Sellaisia on Västergötlannissa kylliksi ilman minuakin."
"Mutta luet kumminkin joskus raamattua?"
"Raamattua? Kyllä."
"Silloin tunnet myös Jumalan ensimäisen, suuren, yleisen käskyn… anteeksi, se kuuluu hieman… 'kasvakaa, lisääntykää ja täyttäkää maa!' Eikö tätä käskyä ole noudatettava?"
Kotvasen mietittyään, silti hämilleen joutumatta, hän vastasi:
"Sisältäähän tuo Jumalan käsky…"