"Mut sepäs oli komea kello, niin komea kello", irvisteli palvelija ja nauroi verrattoman hävyttömästi.
Minä olin ainoastaan yhdeksän vuotinen ja se oli onni palvelijalle, sillä muutoin olisi varmaan käynyt hänelle huonosti, kun olin niin kiukuissani.
Hänen vuoronsa tuli kuitenkin pian. Tuota myllynsulkua tarkastaessaan, olisi kuvernöörin ollut vaikea saada ruokaa, kun ei mitään herrastaloa ollut lähistöllä. Sen takia hän oli ottanutkin matkaansa hyvästi varustetun eväslaukun, jossa oli leipää, voita, pannukakkua, munia, paistetulta kananpoikia ja paljo muuta. Eväslaukku oli huolellisesti laitettu heinien väliin vaunujen laatikkoon. Noihin heiniin tunsi myllärin iso jäärä sanomatonta sisällistä halua. Jäärä veti ja lappoi heiniä lappamistaan laatikosta ja söi niitä hyvällä halulla, mutta innoissaan veti se ulos eväslaukunkin. "Pää" määkyi se ja poleksi herkullisen laukun sisällystä. Kohta oli koko varasto tanterella ja laukku itse, mitä kurjimmassa kunnossa.
Minä sen kyllä huomasin, mutta olin kylläksi paha olemaan vaiti ja antamaan jäärän elämöidä mielensä mukaan.
"Janne!" huusi kuvernööri.
"Herra kuvernööri!" vastasi palvelija.
"Ota eväät tänne sisään!"
"Kyllä, herra kuvernööri!"
Janne juoksi vaunujen luokse; mutta mikä näky! Kuvernöörin eväslaukku oli hajoitettuna hietikolle, niinkuin jo on kerrottu; ja jäärä astuskeli niskat kekassa ja arvokkailla askelilla tiehensä tuon urotyön toimitettuansa.
Palvelijan naama kävi pitkäksi ja minä taas seisoin ulohtaalla nauraa virnistellen hänelle.