"Sinä olet, hyvä Janne, itsekin pässi", puhkesi tuo hyväluontoinen kuvernööri, pidättäen hymyänsä, lausumaan.
"Niin herra nimismies, sillä lailla se nyt kävi minun juhlalliselle päivälliskutsulleni", sanoi hän sitte isääni kääntyen.
"Ehkä herra kuvernööri suo anteeksi, jos pyydän tarjota minun. yksinkertaisia eväitäni?" lausui taas isäni useasti ja syvästi kumartaen.
"Kiitos, kiitos", vastasi kuvernööri hymyillen.
"Poika!" huudahti nyt isä minulle akkunasta, "tuopas sisään eväskoppa."
Minä juoksin niin, että jalkani kipittivät ja liikkuivat, kuin kiurun siivet, ja olinkin kohta kopsineni sisällä.
"Kumarra herra kuvernöörille, poika", käski isäni. Minä pistin taas käteni ristiin vatsani päälle, sillä en todellakaan tiennyt, minne ne olisin pannut, kun olin hämilläni niin korkean herran edessä seisoessani. Sitte pyyhkäistä hivautin jalallani, niinkuin olin nähnyt isänikin tekevän ja kumarsin niin, että hiukset putosivat alas silmilleni.
"Hyvää päivää pieni toveri", sanoi kuvernööri, — "sehän on luultavasti teidän poikanne, nimismies."
"On, herra kuvernööri — on se minun poikani", vastasi isä, räpähdytti minulle silmiään, joka merkitsi sitä, että: "mene sinä nyt matkaasi, vähäksi aikaa."
"Ei, antakaa pojan olla sisällä ruoalla meidän kanssamme", lausui kuvernööri, ja lisäsi minuun kääntyen: "sinulla kai on jo nälkä, niinkuin kaikilla kasvavilla pojilla?"