Seitsemästoista runo
Väinämöinen lähtee jo kauan kuolleelta ja maan alla maanneelta Antero Vipuselta sanoja saamaan, tulee perille ja herättää Vipusen pitkästä unestansa; vv. 1-50. — Vipunen unesta herättyänsä nielaisee Väinämöisen vatsaansa, jossa Väinämöinen alkaa häntä yhdellä ja toisellaki tavalla kiusata; vv. 51-70. — Vipunen arvelee, mikä kumma jo lieneeki hänen mahassansa, rupeaa sitä sitte pois manaamaan ja uhkaa pahasti pidellä, jos ilman ei lähtisi; vv. 71-106. — Väinämöinen kiistää ei milloinkaan lähteä, ellei saisi sanoja Vipuselta, jonka kuultua Vipunen laulaa hänelle kaikki tietonsa; vv. 107-142. — Yltäkyllin sanoja saatuansa Väinämöinen lähtee jälleen matkaansa, tulee keskitekoisen veneensä luoksi ja saapi sen sitte helposti valmiiksi; vv. 143-166.
Vaka vanha Väinämöinen Tuonelasta tultuansa Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ohoh seppo Ilmarinen! Taos rautaiset talukset, 5 Tao rauta-rukkahiset, Paita rautainen rakenna, Laa'i rautainen korento, Pane syämmehen teräkset, Veä päälle melto rauta, 10 Lähen saamahan sanoja, Ongelmoita ottamahan, Suusta Antero Vipusen, Vatsasta vara-väkevän." Se on seppo Ilmarinen 15 Sanan vastaten sanovi: "Viikon on Vipunen kuollut, Kauvan Antero kaonnut, Vipunsa virittämästä, Ahtamasta ansatiensä, 20 Et sieltä sanoa saane, Et sanoa puoltakana." Vaka vanha Väinämöinen Toki läksi, ei totellut, Astui päivän helkytteli 25 Naisten neulojen neniä, Astui toisen torkutteli Miesten miekan tutkamia, Kolmannenki koikutteli Uron tapparan teriä. 30 Itse virsikäs Vipunen, Mies vanha vara-väkevä, Jo oli viikon maassa maannut, Kauvan kaihossa levännyt, Haapa kasvoi hartioilla, 35 Koivu kulmilla yleni, Otsalla oravi-kuusi, Pajupehko parran päällä. Jo tulevi Väinämöinen, Veti miekan, riisti rauan, 40 Kaatoi haavat hartioilta, Koivut kulmilta kukisti, Otsalta oravi-kuuset, Pajupehkot parran päältä. Syösti rautaisen korennon 45 Suuhun Antero Vipusen, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Nouse pois inehmon orja Maan alta makoamasta, Viikon unta ottamasta!" 50 Tuop' on virsikäs Vipunen Heti herkesi unesta, Irvisti ikeniänsä, Leukapielensä levitti, Nieli miehen miekkoinensa, 55 Kulahutti kulkkuhunsa. Silloin vanhan Väinämöisen Piti toisiksi ruveta, Pani paitansa pajaksi, Hiat paian palkehiksi, 60 Polvensa alaisimeksi, Vasaraksi kyynäspäänsä, Itsensä teki sepoksi, Rakenteli rautioksi. Takoa taputtelevi, 65 Lyöä lynnähyttelevi; Takoi yön lepeämättä, Päivän pouahuttamatta, Vatsassa vara-väkevän, Mahtipontisen povessa. 70 Silloin virsikäs Vipunen Itse tuon sanoiksi virkki: "Jo olen syönyt sa'an urosta, Tuhonnut tuhannen miestä, Enpä liene mointa syönyt, 75 En ennen tämän tapaista: Syet suuhuni tulevat, Rauan kuonat kulkkuhuni." "Ulos koira keuhkoistani, Maan kamala maksoistani! 80 Himmene jo Hiien hurtta, Raukea Manalan rakki, Puremasta, jäytämästä, Syömästä, kaluamasta, Syömästä syänkäpyä, 85 Pernoani pehkomasta!" "Luopui ennen luotu Lempo, Eksyipä emollinenki, Etkö sie emotoin eksy, Luovu luonnotoin sikiö, 90 Tämän tunnin tutkaimella, Tämän kuuhuen kululla!" "Kun et vääjänne välehen, Eronne emoton rakki, Saan minä kokolta kourat, 95 Veren juojalta vekarat, Joilla konnat kouristelen, Ilkeät iki asetan, Pään pärisemättömäksi, Hengen huokumattomaksi." 100 "Lähe nyt kumma kulkemahan, Maan paha pakenemahan, Siirrä pois sijasi konna, Muuta murha kartanosi, Ennenkun sanani saapi, 105 Tahi mieli juohtunevi!" Vaka vanha Väinämöinen Silloin tuon sanoiksi virkki: "Etpä pääse päivinäsi, Selviä sinä ikänä, 110 Kun en saa sanoja kuulla, Luoa lempi-luottehia; Ei sanat salahan joua, Eikä luottehet lovehen, Mahti ei joua maan rakohon, 115 Vaikka mahtajat menevät." Silloin virsikäs Vipunen Aukaisi sanaisen arkun Lauloaksensa hyviä, Parahia pannaksensa. 120 Lauloi synnyt syitä myöten, Luottehet lomia myöten: Kuinka luojansa luvalla, Kaikkivallan vaatimalla, Itsestänsä ilma syntyi, 125 Ilmasta vesi erosi, Veestä manner maatelihe, Manterelle kasvut kaikki. Lauloi kuun kuvoannasta, Auringon asetannasta, 130 Ilman pielten pistännästä, Taivosen tähytännästä. Siinä virsikäs Vipunen Kyllä lauloi ja osasi, Ei ole kuultu, eikä nähty, 135 Sinä ilmoisna ikänä Parempata laulajata, Tarkempata taitajata; Suu se syyteli sanoja, Kieli laski lausehia, 140 Kuni sälkö sääriänsä, Ratsu jalkoja jaloja. Siitä vanha Väinämöinen Kun oli sanoja saanut, Rupeavi lähtemähän, 145 Itse tuon sanoiksi virkki: "Oi sie Antero Vipunen! Avaa suusi suuremmaksi, Pääsisin mahasta maalle, Kotihini kulkemahan." 150 Siitä Antero Vipunen Avoi suunsa suuremmaksi, Leukapielensä levitti, Itse vanha Väinämöinen Läksi suusta suuritieon, 155 Mahtipontisen povesta, Kuni kultainen orava, Tahi näätä kultarinta. Läksi siitä astumahan, Tulevi venonsa luoksi, 160 Teki tieolla venettä Tieokkailla tehtahilla. Sai venonen valmihiksi, Päät on kaarten päätetyksi, Veno syntyi veistämättä, 165 Laiva lastun ottamatta.
Kahdeksastoista runo
Väinämöinen uuden laivansa koristettua lähtee sillä Pohjan neittä kosjomaan. Ilmarisen sisar, Ainikki, pyykkiä rannalla pestessään havaitsee jotain mustaa merellä häämöttävän ja arvelee sitä jos miksiki; vv. 1-36. — Oudon havaitsemansa lähemmäksi tultua tuntee Väinämöisen laivaksi ja alkaa kysellä Väinämöiseltä, kunne oli matkalla. Väinämöinen piloillansa ensin mitä kutaki ladeltua jo viimein sanoo todenki, Pohjan neittä kosjomaan lähteneensä; vv. 37-102. — Tytär asian kuultuansa heti juoksee ilmoittamaan sen veljellensä Ilmariselle. Seppo siitä huolella rientää itse jälestä ja saavuttaa Väinämöisen matkalla. Siinä sopivat keskenänsä, ei kumpikaan neittä vastoin sen omaa mieltä tahtoa; vv. 103-148. — Jo tullaan lähemmä matkan määrää, koira Pohjolassa kuulee ja alkaa haukkua. Pohjolan isäntä käypi katsomaan, mitä koira haukkuisi, ja näkee vieraita sekä maisin että merisin tulevan. Kysytään arpaa vieraista ja saadaan tietää, niiden kosjolaisia olevan; vv. 149-200. — Pohjolan emäntä tunnettuansa vieraat Väinämöiseksi ja Ilmariseksi, neuvoo tytärtänsä Väinämöiselle menemään, mutta tytär vastaa, ei huolivansa semmoisesta vanhasta ukosta; vv. 201-230. — Väinämöinen tultuaan tupaan pyytää tyttöä puolisoksensa. Tyttö kysäisee, joko olisi täyttänyt sen hänelle määrätyn ansiotyön, ja kun Väinämöinen ei saata sanoa sitä tehneensä, niin tyttökin arvelee, ei hänelle menevänsä; vv. 231-266.
Vaka vanha Väinämöinen Arveli, ajattelihe, Mennä neittä kosjomahan, Päätä kassa katsomahan, Pimeästä Pohjolasta, 5 Summasta Sariolasta. Pani haahen haljakkahan, Punaisehen pursi-puolen, Kokat kullalla kuvasi, Hopealla holvaeli. 10 Nosti päälle purjepuunsa, Veti puuhun purjehia, Veti purjehen punaisen, Toisen purjehen sinisen, Läksi merta laskemahan, 15 Sinistä sirottamahan. Annikki oli niemen neiti, Sisar seppo Ilmarisen, Joutui sotkut sotkemassa, Vaattehet viruttamassa, 20 Nenässä utuisen niemen, Päässä saaren terhenisen. Keksi mustasen merellä, Sinervöisen lainehilla, Sanan virkkoi, noin nimesi: 25 "Mi olet merellä musta, Kun sa ollet hanhikarja, Niin sä lentohon levaha." "Kun ollet lohinen luoto, Niin sä uimahan pulaha, 30 Kun ollet vesikivonen, Vesi päällesi ve'ellös. Lienet veikkoni venonen, Niin kohen kotia käänny, Lienet pursi vento vieras, 35 Ulommaksi uiskennellos." Ei ollut veno kotoinen, Eikä pursi vento vieras, Olipa pursi Väinämöisen, Laiva laulajan ikuisen, 40 Jo luoksi lähentelihe, Pakinoille painatteli. Annikki hyväniminen Purrelta kyselemähän: "Kunne läksit Väinämöinen, 45 Suorihit suvannon sulho?" Sanoi vanha Väinämöinen: "Läksin lohta pyytämähän Tuonen mustasta joesta, Syvästä sara-ojasta." 50 Annikki hyväniminen, Hänpä tuo sanoiksi virkki: "Tunnen mie toen puhujan, Sekä keksin kielastajan: Toisinpa isoni ennen 55 Läksi lohta pyytämähän, Oli verkkoja venonen, Laivan täysi laskimia, Siinä nuotat, siinä nuorat, Siinä tarpoimet sivulla; 60 Kunne läksit Väinämöinen, Ulkosit Uvantolainen?" Sanoi vanha Väinämöinen: "Läksin hanhien hakuhun Saksan salmilta syviltä, 65 Ulapoilta auke'ilta." Annikki hyväniminen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Toisinpa isoni ennen Läksi hanhien ajohon: 70 Jousi oli suuri jäntehessä, Vetehessä kaari kaunis, Koira musta kahlehissa, Kahle kaarehen siottu; Sano totta Väinämöinen, 75 Kunne kuitenki käkesit?" Sanoi vanha Väinämöinen: "Entä jos minä menisin Noihin suurihin sotihin, Tasapäihin tappeloihin, 80 Joiss' on verta säärivarsi, Polven korkeus punaista." Aina Annikki sanovi, Tinarinta riukuttavi: "Elä tyhjiä valehi! 85 Tunnen mie soanki käynnin: Kun ennen isoni läksi Noihin suurihin sotihin, Sata oli miestä soutamassa, Tuhat ilman istumassa, 90 Nenin jousia nenässä, Terin miekat teljopuilla; Sano jo toet totiset, Valehettomat vakaiset, Kunne läksit Väinämöinen, 95 Suorihit Suvantolainen!" Silloin vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: "Toki ma sanon toetki, Jos vähän valehtelinki, 100 Läksin neittä Pohjolasta, Impeä Pimentolasta." Annikki hyvä-niminen Kun tunsi toet totiset, Heti sai samoamahan, 105 Tulevi sepon kotihin: "Veli seppo Ilmarinen, Takoja iän-ikuinen! Taos mulle sukkulainen, Tao sormukset soreat, 110 Niin sanon toet totiset, Valehettomat vakaiset: Jo nyt vievät viekkahammat, Etevämmät ennättävät, Ottavat sinun omasi, 115 Anastavat armahasi; Jo menevi Väinämöinen Selässä meren sinisen Pimeähän Pohjolahan, Summahan Sariolahan." 120 Tunkihe sepolle tuska, Rautiolle raskas tunti; Pesi päänsä puhtahaksi, Valelihe valkeaksi, Sykysyisistä sysistä, 125 Taonnoista talvisista. Pukihe, somistelihe, Vaatettihe, valmistihe, Pisti varsan valjahisin, Ruskean re'en etehen, 130 Itse istuikse rekehen, Otti ohjakset kätehen. Ajavi, hypittelevi, Meren hietaharjuloita, Jo päivänä kolmantena 135 Yllättävi Väinämöisen, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi on vanha Väinämöinen! Tehkämme sula sovinto, Jos on kilvoin kihlonemme, 140 Kilvoin käynemme kosissa, Ei neittä väellä vieä." Sanoi vanha Väinämöinen: "Teen minä sulan sovinnon, Ei neittä väellä vieä, 145 Vastoin mieltä miehelähän; Sille neiti antaminen, Kelle mielensä tekevi." Ajoivat e'elle siitä Matkoansa kumpanenki, 150 Pursi juoksi, ranta roikki, Oro juoksi, maa jämisi. Kului aikoa vähäisen, Pirahteli pikkaraisen, Jopa haukkui hallikoira, 155 Linnan lukki luskutteli, Pimeässä Pohjolassa, Sangassa Sariolassa. Sanoi Pohjolan isäntä: "Ei halli valetta hauku, 160 Luppakorva luuhattele, Joko käynen katsomahan, Mitä haukkuvi halikka, Linnan luppa luikuttavi." Kävi siitä katsomahan 165 Pellolle perimmäiselle, Katsoi koiran suuta myöten, Nenävartta valvatteli, Jo näki toen totisen, Mitä haukkui hallikoira: 170 Purjehti veno punainen Selän puolen Lemmenlahta, Kirjokorja kiiättävi Maa-puolen Simasaloa. Tultua tupahan tuolta 175 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Jo tulevi vierahia Selällä meren sinisen, Ajetahan kirjokorjin Tuon puolen Simasaloa, 180 Lasketahan laivoin suurin Tämän puolen Lemmenlahta." Sanoi Pohjolan emäntä: "Mistä arpa saatanehe Tulevista vierahista? — 185 Oi on pieni piikaseni, Pane pihlajat tulehen, Puu valio valkeahan! Kun on verta vuotanevi, Niin silloin sota tulevi, 190 Kunp' on vettä vuotanevi, Aina rauhassa elämme." Pohjan piika pikkarainen Pisti pihlajat tulehen: Vuo'a ei verta, eikä vettä, 195 Läksi mettä vuotamahan. Virkkoi Suovakko sopesta: "Puu kun mettä vuotanevi, Niin mi saapi vierahia, Se on suuri sulhaiskansa." 200 Siitä Pohjolan emäntä, Sekä kaunis Pohjan neiti, Pian pistihe pihalle, Luoen silmänsä selälle: Näki tuolta tuon tulevan, 205 Uuen purren purjehtivan, Näki juoksevan orosen, Kirjokorjan kiiättävän. Sanoi Pohjolan emäntä, Itse lausui lapsellensa: 210 "Ken se haahella tulevi, Se on vanha Väinämöinen, Ken se korjalla ajavi, Se on seppo Ilmarinen." "Kunp' on tullahan tupahan, 215 Tuoppa on tuopilla olutta, Kanna kaksikorvaisella, Työnnä tuoppi sen kätehen, Kellen on mieli mennäksesi; Anna Väinölän ukolle, 220 Ku tuo haahella hyvyyttä, Aluksella aartehia!" Tyttö tuohon vastoavi: "Oi emoni, kantajani! Ei ole neittä ennenkänä, 225 Ei ole myötynä eloihin; Enkä menne Väinölähän Iki vanhalle varaksi, Vaiva vanhasta tulevi, Ikävä iällisestä." 230 Silloin vanha Väinämöinen Oli eellä ennättäjä, Ajoi purtensa punaisen Teloille teräksisille, Itse tungeikse tupahan, 235 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Tuletko minulle neiti Ikuiseksi ystäväksi?" Tuopa kaunis Pohjan neiti, Tuopa tuohon vastoavi: 240 "Joko sie venosen veistit, Joko laa'it laivan suuren, Kehrävarteni muruista, Kalpimeni kappaleista?" Sanoi vanha Väinämöinen, 245 Itse lausui ja pakisi: "Jo laa'in hyvänki laivan, Aivan ankaran venosen, Jok' on tuulessa tukeva Ja varava vasta-säällä 250 Halki aaltojen ajella, Selät vetten seurustella, Poikki Pohjolan vesien, Lakkipäien lainehien." Tuopa kaunis Pohjan tytti 255 Sanan virkkoi, noin nimesi: "En kiitä meristä miestä, Aallon laskia-urosta, Tuuli vie merellä mielen, Aivot särkevi ahava; 260 Enkä taia tullakana, En tulla minä sinulle Ikuiseksi ystäväksi, Polviseksi puolisoksi, Sijasi levittäjäksi, 265 Pään-alaisen laskijaksi."
Yhdeksästoista runo
Ilmariselle Pohjolan tupaan tultuansa tuodaan simaa juoda, mutta hän uhkaa ei märkääkään maistavansa ennenkun saisi morsiamensa nähdä. Saapi sitten ansiotyökseen käärme-pellon kyntää, jonka tehtyä kysyy uudelleen tytärtä; vv. 1-38. — Pohjolan emäntä määrää Ilmariselle toiseksi ansiotyöksi pyytää Tuonen karhu ja kolmanneksi saada hirveän suuri hauki Tuonelan joesta; vv. 39-84. — Ilmarinen takoo tulisen kokon, lähtee sen kanssa Tuonelan joelle, siellä syntyy kova tappelo kokon ja hauvin välillä, kokko ensimäisellä ja toisella yrityksellä ei voita mitään; vv. 85-126. — Kokko kolmannella kokeella saapi hauvin, lentää sen kanssa puun latvaan ja alkaa syödä. Ilmarinen siitä kun nuhtelee häntä, niin kokko suuttuneena lentää matkoihinsa; vv. 127-152. — Ilmarinen kantoi hauvin pään Pohjolaan ja kysyy, joko nyt olisi morsiamensa valmis. Pohjolan emäntä viimeinki lupaa tyttärensä hänelle; vv. 153-180. — Pohjolan emäntä kummastelee, miten Ilmarinen arvasi hänen neittänsä kosjomaan tulla. Syyt siihen selitetään; vv. 181-226.
Siitä seppo Ilmarinen, Takoja iän ikuinen, Itse tungeikse tupahan, Kaivaikse katoksen alle. Tuotihin simoa tuoppi 5 Seppo Ilmarin kätehen, Seppo tuon sanoiksi virkki: "En ennen sinä ikänä Juone näitä juomisia, Kun ma saan nähä omani; 10 Onko valmis valvattini, Valmis valvateltavani?" Sanoi Pohjolan emäntä: "Äsken on valmis valvattisi, Kun sa kynnät kyisen pellon, 15 Käärmehisen käännättelet, Senpä Hiisi ennen kynti, Lempo varsinki vakoili." Silloin seppo Ilmarinen Meni neitonsa tupahan, 20 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Työ minulle määrättihin Kynteäni kyisen pellon, Käärmehisen käännätellä." Antoi morsian apua, 25 Työnti neito neuvokkia: "Ohoh seppo Ilmarinen! Aura kultainen kuvoa, Sillä kynnät kyisen pellon, Käärmehisen käännättelet." 30 Siitä seppo Ilmarinen Auran kultaisen kuvasi, Sillä kynti kyisen pellon, Vakoeli maan matoisen, Sanoi tuolta tultuansa: 35 "Jo nyt kynnin kyisen pellon, Joko tyttö työnnetähän, Annetahan ainoiseni?" Tuop' on Pohjolan emäntä Sanan virkkoi, noin nimesi: 40 "Äsken neiti annetahan, Tyttö täältä työnnetähän, Kun sa tuonet Tuonen karhun, Suistanet suen Manalan." Antoi morsian apua, 45 Työnti neiti neuvokkia: "Ohoh seppo Ilmarinen! Teräksestä tehkös suitset, Niillä tuonet Tuonen karhun, Suistanet suen Manalan." 50 Siitä seppo Ilmarinen Teräksestä suitti suitset, Päitset rauasta rakenti, Kävi sitte suistamahan, Sai sutosen suitsi suuhun, 55 Karhun rauta-kahlehesen, Sanoi tuolta tultuansa: "Anna akka tyttäresi! Jo olen tuonut Tuonen karhun, Suistanut suen Manalan." 60 Sanoi Pohjolan emäntä: "Äsken alli annetahan, Sinisotka suoritahan, Kun saat suuren suomuhauvin, Liikkuvan kalan lihavan, 65 Tuolta Tuonelan joesta." Jopa tuskiksi tulevi Tuon on seppo Ilmarisen, Meni neitonsa tupahan, Itse tuon sanoiksi virkki: 70 "Työ minulle määrättihin Aina entistä parempi, Saa'a suuri suomuhauki Tuonen mustasta joesta." Antoi morsian apua, 75 Työnti neiti neuvokkia: "Ohoh seppo Ilmarinen, Ellos olko milläskänä! Taoppa tulinen kokko, Vaakalintu valke'inen, 80 Sillä saanet suuren hauvin, Liikkuvan kalan lihavan, Tuonen mustasta joesta, Manalan iki purosta." Se on seppo Ilmarinen 85 Takovi kokon tulisen, Siitä neuvoi kokkoansa: "Kokkoseni, lintuseni, Menes lennä, kunne käsken, Tuonen mustalle joelle, 90 Iske suuri suomuhauki, Liikkuva kala lihava!" Tuo kokko komea lintu Lenteä lekuttelevi, Lenti hauvin pyyäntähän 95 Tuonne Tuonelan joelle, Yksi siipi vettä viisti, Toinen taivasta tapasi. Jo tulevi Tuonen hauki, Ve'en koira vengottavi, 100 Tahtoi seppoa tavata, Syöä seppo Ilmarisen. Tuop' on kokko rautakoura Keksi suuren suomuhauvin, Iskevi kaloa tuota, 105 Vasten suomuja sukaisi. Sillon suuri suomuhauki, Liikkuja kala lihava, Painavi kokon kynimen Alle selvien vesien; 110 Niin kokko kohotteleikse, Ilmahan ylenteleikse, Nosti mustia muria Päälle selvien vesien. Liiteleikse, laateleikse, 115 Toki toisesti kokevi, Yhen iski kynsiänsä Hauvin hirmun hartioihin, Toisen iski kynsiänsä Vuorehen teräksisehen. 120 Kilpistyi kivestä kynsi, Kalpistihe kalliosta, Jo hauki sukeltelihe, Ve'en venkale vetihe, Kynsistä kokon kynimen, 125 Vaakalinnun varpahista. Siitä kokko rautakoura Kivastihe vielä kerran, Siivet välkkyi valkeana, Silmät selvänä tulena, 130 Saip' on hauvin kynsihinsä, Ve'en koiran kourihinsa. Nosti suuren suomuhauvin, Ve'en venkalan vetävi, Tuosta Tuonelan joesta, 135 Manalan alantehesta, Ei vesi ve'elle tullut Hauvin suuren suomuloista, Ilma ei ilmalle hajaisnut Kokon suuren höyhenistä. 140 Kantoi suuren suomuhauvin Päähän lakkapään petäjän, Siinä maisteli makoa, Riipoeli rintapäätä. Sanoi seppo Ilmarinen: 145 "Oi sinua kurja kokko! Kun nyt maistelit makoa, Viillit halki hauvin vatsan." Tuop' on kokko rautakoura Siitä syäntyi lentämähän, 150 Ylös ilmahan kohosi, Pitkän pilven rannan päälle. Siitä seppo Ilmarinen Katseli kaloa tuota, Pään on varsin poikki pahkoi, 155 Itse kantoi pään kaloa Anopillen anteheksi, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Tuoss' onpi ikuinen istuin Hyvän Pohjolan tupahan." 160 Sanoi Pohjolan emäntä: "Pahoinpa sinäki laa'it, Kun sa päätä poikki pahkoit, Kanssa maistelit makoa." Sanoi seppo Ilmarinen: 165 "Ei saalis viatta saa'a Paikoilta paremmiltana, Saati Tuonelan joesta; Joko on valmis valvattini, Valmis valvateltavani?" 170 Sanoi Pohjolan emäntä, Itse lausui, noin nimesi: "Jo nyt on valmis valvattisi, Valmis valvateltavasi, Annettava alliseni, 175 Sorsaseni suorittava, Ilmariselle sepolle Ikuiseksi istujaksi, Polviseksi puolisoksi, Kainaloiseksi kanaksi." 180 Siitä Pohjolan emäntä Sanan virkkoi, noin nimesi: "Mistä tiesit teltamoinen Tämän neien kasvavaksi, Huohtiko hopeat neien, 185 Neien kullat sinne kuului, Sinne paistoi meiän päivät, Meiän kuuhuet kumotti?" Lausui lapsi lattialta: "Siitä tiesi teltamoinen, 190 Hyvä oli isosta huuto Laivan suuren laskennalta, Emosta sitäi parempi Leivän paksun paistannalta, Vehnäleivän leivonnalta, 195 Vierahan ravitsennalta." "Siitä tiesi teltamoinen, Onnen myyrä tien osasi, Kun kävi pihatse kerran, Neiti oli matara-maalla, 200 Paineli puna-patoja, Keitti kelta-kattiloita." "Kävi siitä toisen kerran, Näki neien jauhamassa, Kivi helmenä helasi, 205 Kivenpuu käkenä kukkui, Kiven siili sirkkusena, Laklana kiven lapatta." "Kävi kerran kolmannenki Kuuli neitosen kutovan, 210 Niin sen pirta piukkaeli, Kuin on tikka puun kylessä, Sukkulainen suikahteli, Kuin kärppä kiven kolossa, Käännähteli käärilauta, 215 Kuin orava oksapuussa." Itse vanha Väinämöinen Kotihinsa kulkiessa Alla päin, pahoilla mielin, Kaiken kallella kypärin, 220 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Elkätte etinen kansa Menkö uimahan uhalla, Veikasta vesien päälle, Kilvoin neittä kosjomahan, 225 Toisen nuoremman keralla!"
Kaksikymmenes runo