Lemminkäinen muutamana päivänä kuultuansa purren valittavan siitä kun ei päässyt sotaretkelle, päättää lähteä sotaan ja saapi vanhan sotatoverinsa Tieran kanssansa lähtemään; vv. 1-38. — Pohjolan matkalla kova pakkanen jäätää Lemminkäisen laivan ja hätyyttää jo Lemminkäistä itseänsäki, joka loihtu-tiedoillaan toki pääsee pakkasen kynsistä; vv. 39-82. — Lemminkäinen ja Tiera lähtevät jäisin maalle astumaan ja tulevat väsyneinä Nälkäniemen kylään meren rannalla; vv. 83-164.

Ahti poika, aino poika, Lieto poika Lemminkäinen, Astuihen alusmajoille, Läksi laivavalkamoille. Siinä itki puinen pursi, 5 Hanka rauta haikeroitsi: "Mi minusta laatimasta, Kurjasta kuvoamasta! Ei Ahti sotia soua Kuunna kymmennä kesänä 10 Hopeankana halulla, Kullankana tarpehella." Se on lieto Lemminkäinen Iski purtta vanttuhulla, Itse tuon sanoiksi virkki: 15 "Elä huoli hongan pinta! Vielä saat sotia käyä, Tappeloita tallustella; Päivän huomenen perästä Lienet täynnä soutajia." 20 Kulkevi kylitse tuonne, Teitse Tieran kartanohon, Sanoi sinne saatuansa: "Tieraseni, tiettyseni, Armahani, ainoiseni! 25 Tokko muistat muinaistamme, Kun ennen kahen kävimme Suurilla sotatiloilla? Ei ollut sitä urosta, Eikä miestä melkeätä, 30 Kuta emme kaatanehet, Ja kahen kapistanehet." Tiera arvasi asian, Työnti Tiera keihä'änsä Ahin keihojen kes'elle, 35 Sekä läksi, jotta joutui, Ahille soan avuksi, Liioin voivalle lisäksi. Siitä Ahti Saarelainen, Itse kaunis Kaukomieli, 40 Lykkäsi venon vesille Kuni kyyn kulonalaisen, Läksi luoen luotehesen, Tuolle Pohjolan merelle. Silloin Pohjolan emäntä 45 Pakkasen pahan lähetti Tuolle Pohjolan merelle, Itse tuon sanoiksi virkki: "Pakko poika pienokainen, Lähe tuonne, kunne käsken, 50 Kylmä veitikan venonen, Pursi lieto Lemminkäisen, Jott' ei pääse päivinänsä, Selviä sinä ikänä!" Pakkanen pahan sukuinen, 55 Ja poika pahan tapainen, Läksi merta kylmämähän, Aaltoja asettamahan, Kylmi veitikan venehen, Ahin laivan lainehille. 60 Aikoi kylmeä Ahinki, Jääteä jalon urohon, Siitä suuttui Lemminkäinen, Kovin suuttui ja pahastui, Sanovi sanalla tuolla, 65 Lausui tuolla lausehella: "Pakkanen Puhurin poika, Talven poika hyyelmöinen, Elä kylmä kynsiäni, Vaa'i varpahuisiani, 70 Eläkä koske korviani, Elä päätäni palele!" "Tuonne ma sinun manoan Pohjan pitkähän perähän; Sitte sinne tultuasi, 75 Kotihisi käytyäsi, Kylmä kattilat tulelle, Hiilet uunin lietoselle, Käet naisen taikinahan, Poika neitosen povehen, 80 Utarihin uuhen maito, Vatsahan hevoisen varsa!" Siitä lieto Lemminkäinen Jätti laivan jäätehesen, Sotapurren puutoksehen, 85 Itse eillehen menevi, Tiera tuossa toisna miesnä Väänti veitikan jälessä. Tallasi tasaista tietä, Sileätä siuvotteli, 90 Astui päivän, tuosta toisen, Päivänäpä kolmantena Jo näkyvi Nälkäniemi, Kylä kurja kuumottavi. Astui alle niemen linnan, 95 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Onko linnassa lihoa Ja kalaista kartanossa Urohille uupuneille, Miehille väsynehille?" 100 Ollut ei linnassa lihoa, Ei kalaista kartanossa. Virkkoi lieto Lemminkäinen, Sanoi kaunis Kaukomieli: "Tuli polta tuhma linna, 105 Vesi vieköhön mokoman!" Itse eistyvi etemmä, Ylös korpehen kohosi, Matkoille majattomille, Teille tietämättömille. 110 Siitä lieto Lemminkäinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ohoh Tiera veikkoseni! Jo nyt jouvuimme johonki, Kuuksi päiväksi kululle, 115 I'äksemme ilman alle." Tiera tuon sanoiksi virkki, Itse lausui, noin nimesi: "Kostohonpa koito raukat Saimme suurehen sotahan, 120 Oman hengen heitteheksi, Itsemme iki menoksi." "Ei emo mitänä tieä Poloisesta poiastansa; Noin se itkevi emoni, 125 Valittavi vanhempani: 'Tuoll' on poikani poloisen Tuonen toukojen panossa; Saapi jo minun pojalta, Saapi jouset jouten olla, 130 Lintuset hyvin lihota, Pyyt lehossa pyrhistellä.'" Sanoi lieto Lemminkäinen, Virkkoi kaunis Kaukomieli: "Kyllä muistan muinaisenki, 135 Arvoan ajan paremman, Yöt kävimme öitsilöissä, Illat impien iloissa, Ei kuin nyt tätä nykyä, Tällä inhalla iällä: 140 Yks' on tuuli tuttuamme, Päivä ennen nähtyämme, Senki pilvet peittelevät, Satehet salaelevat." "Vaan en huoli huolimahan, 145 Suuresti sureksimahan, Jos immet hyvin eläisi, Kassapäiset kalkettaisi, Naiset kaikki naurusuulla, Mesimielin morsiamet, 150 Ikävissä itkemättä, Huolihin häviämättä." "Viel' ei meitä noiat noiu, Noiat noiu, näe näkiät, Kuolemahan korven päähän, 155 Kankahalle kaatumahan, Nuorena nukahtamahan, Verevänä vieremähän." Siihen Kaukoni kaotan Virrestäni viikommaksi, 160 Matkoille majattomille, Teille tietämättömille, Itse virren vierähytän, Panen toiselle tolalle.

Yhdesneljättä runo

Veljekset Untamo ja Kalervo riitautuvat kalavedestä keskenänsä, jonka riidan ratkaisemiseksi Untamo nostaa sodan veljeänsä Kalervoa vastaan; vv. 1-28. — Untamon väki hävittää koko Kalervon joukon, paitsi yhden raskaan vaimon, jonka viepi sotavankina kanssansa. Sille sitte syntyy poika Kullervo, joka jo piennä lasna miettii kostoa vanhempainsa puolesta; vv. 29-66. — Untamo päättää surmata pojan; viskauttaa veteen, se ei huku sinne, laittaa tuliroviohon, se ei pala siinä, hirttäyttää puuhun, se ei kuole hirsipuuhunkaan; vv. 67-114. — Untamo kun ei saa poikaa hengiltä, kasvattaa sen suuremmaksi, panee lasta hoitamaan, se kuolettaa lapsen, laittaa kaskea hakkaamaan, se kaataa koko Untamon metsän; vv. 115-146. — Kolmanneksi työksi Kullervo määrätään aidan panoon. Sen panee mahdottoman korkeaksi ja puipi sen perästä Untamon rukiit paljaaksi pölyksi. Untamo viimein suuttuneena myöpi hänen turhasta hinnasta Ilmariselle; vv. 147-190.

Kasvatti emo kanoja, Koko joukon joutsenia, Kanat aiallen asetti, Joutsenet joelle saattoi; Tuli kokko, niin kohotti, 5 Tuli haukka, niin hajotti, Siipilintu, niin sirotti, Yhen kantoi Karjalahan, Toisen vei Venäjän maalle, Kolmannen kotihin heitti. 10 Minkä vei Venäjän maalle, Siitä kasvoi kaupanmiesi, Minkä kantoi Karjalahan, Siitä se Kalervo kasvoi, Kunkapa kotihin heitti, 15 Se sikesi Untamoinen Ison päiviksi pahoiksi, Emon mielimurtehiksi. Untamoinen verkot laski Kalervon kalavetehen; 20 Kalervoinen verkot katsoi, Kalat konttihin kokosi. Untamo utala miesi Sepä suuttui ja vihastui, Laittoi miehet miekka vyölle, 25 Urohot ase kätehen, Läksi suurehen sotahan, Vasten veljeä omoa. Kalervoisen kaunis minjä Istui ikkunan lähellä, 30 Katsoi ulos ikkunasta, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Onko tuo savu sakea, Vai onpi pimeä pilvi, Noien peltojen perillä, 35 Kujan uuen ulkopäässä?" Ei ollut ume umakka, Eikäpä savu sakea, Ne oli Untamon urohot, Tulla suorivat sotahan. 40 Tulipa Untamon urohot, Kaatoivat Kalervon joukon, Talon polttivat poroksi, Tasottivat tantereksi. Jäi yksi Kalervon impi 45 Kera vatsan vaivaloisen, Senpä Untamon urohot Veivät kanssansa kotihin. Oli aikoa vähäisen, Syntyi pieni poikalapsi 50 Emollen osattomalle; Miksi tuo nimitetähän? Emo kutsui Kullervoksi, Untamo sotijaloksi. Pantihinpa poika pieni 55 Kätkyehen liekkumahan, Liekkui päivän, liekkui toisen, Jopa kohta kolmantena Katkaisi kapalovyönsä, Särki liekun lehmuksisen. 60 Kasvoi kuuta kaksi kolme, Jopa kuuna kolmantena Alkoi poika arvaella: "Kunpa saisin suuremmaksi, Kostaisin isoni kohlut, 65 Maksaisin emoni mahlat." Untamo ajattelevi: "Tästä saa sukuni surma, Tästä kasvavi Kalervo, Kunne tuo tuhottanehe?" 70 Pannahanpa puolikkohon, Työnnetähän tynnyrihin, Siitä vieähän vetehen, Lasketahan lainehesen. Käyähänpä katsomahan 75 Kahen kolmen yön perästä: Poika oli pääsnyt puolikosta, Istui aaltojen selässä, Onkivi meren kaloja, Merivettä mittoavi. 80 Untamo ajattelevi, Mihin poika pantanehe: Kokosi kovia puita, Honkia sata-havuja, Tulen puihin tuiskautti, 85 Roviohon roiskautti, Pojan siihen paiskautti Keskelle tulen palavan. Paloi päivän, tuosta toisen, Paloi päivän kolmannenki, 90 Käytihin katsastamahan: Poika oli porossa polvin, Kypenissä kyynäsvarsin, Hiilikoukkunen käessä, Millä tulta kiihottavi, 95 Hiiliä kokoelevi. Untamo ä'itteleikse, Mihin poika pantanehe, Kunne tuo tuhottanehe, Surma tuolle saatanehe: 100 Poika puuhun hirtetähän, Tammehen ripustetahan. Kului yötä kaksi kolme, Aika on käyä katsomahan, Joko Kullervo katosi, 105 Kuoli poika hirsipuuhun. Ei ole Kullervo kaonnut, Kuollut poika hirsipuuhun; Poika puuta kirjoittavi Pieni piikkonen käessä, 110 Koko puu kuvia täynnä, Täynnä tammi kirjoitusta, Siinä miehet, siinä miekat, Siinä keihä'ät sivulla. Mitä taisi Untamoinen 115 Tuon pojan katalan kanssa; Piti viimeinki väsyä Suorimasta surmiansa, Kasvatella Kullervoinen Orjapoikana omana. 120 Kun oli Kullervo kohonnut, Saanut vielä vaaksan vartta, Tuopa työlle työnnetähän, Lapsen pienen katsontahan. Katsoi lasta päivän, kaksi, 125 Siitä kohta kolmannella Lapsen tau'illa tapatti, Kätkyen tulella poltti. Untamo ajattelevi: "Ei tämä tähän sopiva, 130 Panenko kasken kaa'antahan?" Pani kasken kaa'antahan. Kullervo Kalervon poika Suorihe kasken ajohon, Parahasen parsikkohon, 135 Hirveähän hirsikköhön. Niin huhuta heiahutti, Vihellytti viuahutti, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Sini kaski kaatukohon, 140 Kuni ääni kuulunevi, Kuni vierrevi vihellys!" Untamoinen mies utala Kävi tuota katsomahan: Ei kaski kas'elle tunnu, 145 Ajamaksi nuoren miehen. Untamo ajattelevi: "Ei tämä tähän sopiva, Hyvän hirsikön pilasi, Kaatoi parsikon parahan; 150 Panenko aitojen panohon?" Pani aitojen panohon. Kullervo Kalervon poika Läksi aitojen panohon, Kohastansa kokkahongat 155 Aiaksiksi asettelevi, Kokonansa korpikuuset Seipähiksi seisottavi, Laittoi aian aukottoman, Veräjättömän kyhäsi. 160 Untamo osaelevi Tulla tuota katsomahan, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei tämä tähän sopiva, Aian nosti taivosehen, 165 Ylös pilvihin kohotti, Ei tuosta ylitse pääse, Eikä reiästä sisälle; En tieä, mihin panisin, Panenko puimahan rukihit?" 170 Kullervo Kalervon poika Jo on puimassa rukihit, Pui rukihit ruumeniksi, Olet kaunoiksi kaotti. Tulipa isäntä tuohon, 175 Kävi itse katsomahan: Rukihit on ruumenina, Olet kaunoina kahisi. Untamo ä'itteleikse: "Ei ole tästä raatajasta, 180 Kulle työlle työntänenki, Työnsä tuhmin turmelevi." Möi siitä Kalervon poian, Pani kaupan Karjalahan, Ilmariselle sepolle, 185 Takojalle taitavalle. Minpä seppo tuosta antoi? Äijän seppo tuosta antoi: Viisi viikate-kulua, Kuusi kuokan kuolioa. 190

Kahdesneljättä runo

Kullervo Ilmarisen talossa pannaan karjaa paimentamaan. Emäntä nauraa saadaksensa leipoo ison kiven hänen eväskakkuunsa; vv. 1-22. — Emäntä karjansa laitumelle laskiessa pyytää Luonnotarten ja metsän haltiain sille onnea ja menestystä laittamaan; vv. 23-78. — Hyvällä puheella ja muillaki sanoilla kokee sitte saada otson rauhassa elämään; vv. 79-122. — Viimeiseksi rukoilee Ukon ja Kuippanan näyttämään kovuutta otsolle, jos hyvistä sanoista ei tottelisi; vv. 123-164.

Kullervo Kalervon poika, Sinisukka äijä on lapsi, Jo kohta sepon ko'issa Kysyi työtä iltaisella, Kulle työlle työntyminen, 5 Raaolle rakentuminen; Pantihinpa paimeneksi, Sepon karjan kaitsijaksi. Tuopa ilkoinen emäntä, Sepän akka irvihammas, 10 Leipoi leivän paimenelle, Kakun paksun paistelevi, Kauran alle, vehnän päälle, Keskelle kiven kutovi. Kakun voiti voi-sulalla, 15 Kuoren rasvalla rakenti, Pani orjallen osaksi, Palaseksi paimenelle, Itse orjoa opasti, Sanan virkkoi, noin nimesi: 20 "Ellös tätä ennen syökö Karjan mentyä metsälle!" Siitä Ilmarin emäntä Laittoi karjan laitumelle, Sanovi sanalla tuolla, 25 Lausui tuolla lausehella: "Lasken lehmäni leholle, Maion antajat aholle, Työnnän kuuta ottamahan, Talia tavottamahan, 30 Ahomailta auke'ilta, Leve'iltä lehtomailta, Korke'ilta koivikoilta, Hopeisilta saloilta." "Etelätär luonnon eukko, 35 Suvetar valio vaimo, Hongatar hyvä emäntä, Katajatar kaunis neiti, Pihlajatar piika pieni, Tuometar tytär Tapion! 40 Katso'ote karjoani, Viitsiöte viljoani, Kesä kaikki kaunihisti, Lehen aika leppeästi, Jotta karja kaunistuisi, 45 Eistyisi emännän vilja, Hyvän-suovan mieltä myöten, Pahan-suovan paitsi mieltä." "Suvetar valio vaimo, Etelätär luonnon eukko! 50 Käy nyt, syötä karjoani, Raavahiani ravitse, Syöttele metisin syömin, Juottele metisin juomin, Heraisilta hettehiltä, 55 Läikkyviltä lähtehiltä, Kultaisilta kunnahilta, Hopeisilta ahoilta." "Mielikki metsän miniä, Tellervo Tapion neiti! 60 Kaitse karja kaunihisti, Viitsi vilja virkeästi, Varjele vahingon teiltä, Kaitse kaikista pahoista, Ettei tuskihin tulisi, 65 Häpeähän hämmentyisi, Sorkka suohon sorkahtaisi, Hettehesen herkähtäisi." "Päivän mennessä majoille, Iltalinnun laulellessa, 70 Saata karjani kotihin Utarilla uhkuvilla, Nisillä pakottavilla; Koissa on hyvä ollaksensa, Maa imara maataksensa, 75 Vaimot valkean tekevät Nurmelle mesinukalle, Maalle marjanvartiselle." "Otsonen metsän omena, Mesikämmen käyretyinen! 80 Tehkämme sulat sovinnot, Rajarauhat rapsakamme, Ettet sorra sontareittä, Kaa'a maion kantajata, Tänä suurena suvena, 85 Luojan lämminnä kesänä." "Käyös kaarten karjamaita, Piilten piimäkankahia, Kierten kellojen remua, Ääntä paimenen paeten! 90 Kuulisitko kellon äänen, Tahi torven toitotoksen, Tunge korvasi kulohon, Paina pääsi mättähäsen, Tahi korpehen kokeos, 95 Muille kummuille kuvahu, Jott' ei kuulu karjan kello, Eikä paimenen pakina!" "Kun sulle halu tulevi, Syöä mielesi tekevi, 100 Syö'ös sieniä metsästä, Murra muurahais-kekoja, Juuria punaisen putken, Metsolan mesipaloja, Ilman ruoka-ruohoittani, 105 Minun henki-heinittäni!" "Kun ma otsona olisin, Mesikämmennä kävisin, En mä noin asuisikkana Aina akkojen jaloissa; 110 Onhan maata muuallaki, Tarhoa ta'empanaki, Soita kyllin sorkutella, Viiakkoa viiletellä." "Niin teemme sulat sovinnot, 115 Iki rauhat ratkoamme; Vaan jos tahtonet tapella, Eleä soan tavalla, Tapelkamme talvikauet, Lumi-ajat luskailkamme, 120 Sinisen salon sisässä, Korven kuulun kainalossa!" Siitä Ilmarin emäntä Vielä tuon sanoiksi virkki: "Oi Ukko ylijumala! 125 Kun kuulet toen tulevan, Muuta muiksi lehmäseni, Kamahuta karjaseni, Kiviksi minun omani, Kantoloiksi kaunoseni, 130 Kumman maita kulkiessa, Vantturan vaeltaessa." "Kun ei tuosta kyllin liene, Kuippana metsän kuningas! Korjaele koiriasi, 135 Raivaele rakkiasi, Käske koirasi koloihin, Rakkisi rapaja kiinni, Kultaisihin kytky'ihin, Hihnoihin hope'isihin, 140 Jott' ei piiloa pitäisi, Häpehiä hämmentäisi." "Kun ei tuosta kyllin liene, Ei vielä sitä varone, Ukko kultainen kuningas, 145 Hope'inen hallitsia! Paina panta pihlajainen Ympäri nenän nykerän, Kun ei pihlaja pitäne, Niin sä vaskesta valata, 150 Jos ei vaski vahva liene, Panta rautainen rakenna!" "Lepy jo lehto, kostu korpi, Lempeä salo sininen, Anna rauha raavahille, 155 Sorkka-säärille sovinto, Tänä suurena suvena, Herran hellennä kesänä!" Siitä Ilmarin emäntä Lehmät läävästä lähetti, 160 Laski karjan laitumelle, Pani paimenen perähän, Orjan lehmien ajohon, Kullervoisen kaitsentohon.

Kolmasneljättä runo

Kullervo valittelee päiviänsä, kun oli paimenen huonoon virkaan pantu, ottaa sitte iltapuolella leivän laukustansa, alkaa leikata ja särkee veitsensä kiveen, jonka emäntä oli sisään leiponut; vv. 1-24. — Suuttuneena emännän pilkasta ja veitsensä särkymisestä Kullervo miettii kostoa ja saapi sekä varikselta että korpilta neuvoa siihen; vv. 25-54. — Hävittää Ilmarisen koko karjan, kerää lauman susia ja karhuja, jotka yöksi ajaa karjan sijasta kotiin ja loihtii Ilmarisen emännän repimään; vv. 55-82. — Ilmarisen emäntä kuultua torven äänen lähtee karjaa vastaan ottamaan ja lypsämään, jossa metsänpedot paikalla repivät hänen kuoliaksi; vv. 83-120.