Seitsemäsneljättä runo
Ilmarinen kauvan Tuonelaan joutunutta naistansa itkettyä viimein päättää kullasta takoa uuden puolison itsellensä. Työ ei kuitenkaan ensi yrityksellä ota oikein onnistuaksensa; vv. 1-46. — Äsken kolmannella yrityksellä toivottu kulta-neito lähtee ahjosta. Sille seppä sitte takoo kädet, jalat, suun, silmät ja korvat, mutta henkeä ei saa neitosellensa, ei sanoja suuhun eikä suloa silmään; vv. 47-72. — Ilmarinen laittaa kultaneiden yöksi viereensä, mutta havaitsee pian mieliharmiksensa siitä ei olevan puolisoksi; se kylkensä, joka oli neittä vasten, pian oli kokonaan vilustua; vv. 73-94. — Seppo sitte viepi kultaneitonsa Väinämöiselle, joka heti nähtyänsä sanoo sen hänellen ei sopivan, ja kehottaa Ilmarista viemään sitä vieraille maille, siellä kulta ehkä saisi halukkaampia kosijoita; vv. 95-138.
Se on seppo Ilmarinen Naista itki illat kaiket, Yöt itki unettomana, Päivät einehettömänä, Eikä kääntynyt käessä 5 Vaskinen vasaran varsi, Kuulunut pajasta kalke Yhen kuuhuen kululla. Itki kuuta kaksi, kolme, Niinpä kuulla neljännellä 10 Poimi kultia mereltä, Hopehia lainehilta. Työnti kullat kuumentohon, Ajoi ahjohon hopeat, Otti orjat lietsomahan, 15 Palkkalaiset painamahan, Itse ahjoa kohenti Hiilikoukkunen käessä, Pyyti kullaista kuvoa, Hope'ista morsianta. 20 Katsoi ahjonsa alusta, Lietsehensä liepehiä, Mitä ahjosta ajaikse, Tungeikse tulisijasta. Uuhi ahjosta ajaikse, 25 Lähetäikse lietsehestä, Karva kulta, toinen vaski, Kolmas on hopea karva; Muut tuota ihastelevi, Ei ihastu Ilmarinen. 30 Sanoi seppo Ilmarinen: "Se susi sinua toivoi!" Työntävi tulehen uuhen, Laittoi orjat lietsomahan, Itse ahjoa kohenti 35 Hiilikoukkunen käessä. Katsoi ahjonsa alusta, Lietsehensä liepehiä, Mitä ahjosta ajaikse, Tungeikse tulisijasta. 40 Varsa ahjosta ajaikse, Lähetäikse lietsehestä, Harja kulta, pää hopea, Kaikki vaskesta kaviot; Muut tuota hyvin ihastui, 45 Ei ihastu Ilmarinen. Siitä seppo Ilmarinen Varsan työntävi tulehen, Pani orjat lietsomahan, Itse ahjoa kohenti. 50 Katsoi ahjonsa alusta, Lietsehensä liepehiä, Mitä ahjosta ajaikse, Lähetäikse lietsehestä. Neiti ahjosta ajaikse, 55 Letti kulta lietsehestä, Pää hopea, kassa kulta, Varsi kaikki kaunokainen; Muut tuota pahoin pelästyi, Ei pelästy Ilmarinen. 60 Siitä seppo Ilmarinen Takoi kullaista kuvoa, Jalat laati neitoselle, Jalat laati, käet kuvasi, Eipä jalka nousekkana, 65 Käänny käet syleilemähän. Takoi korvat neiollensa, Eipä korvat kuulekkana, Niin sovitti suun sorean, Suun sorean, sirkut silmät, 70 Saanut ei sanoa suuhun, Eikä silmähän suloa. Sanoi seppo Ilmarinen: "Oisi tuo sorea neito, Kun oisi sanallisena, 75 Mielellisnä, kielellisnä." Saattoi siitä neitosensa, Tuon on kultaisen kuvansa, Utuisehen uutimehen, Itse vierehen venähti 80 Sulkkuisille vuotehille, Pehme'ille pää-aloille. Siinä yön levätessänsä Kyllä peitettä kysyvi Maata kera puolisonsa, 85 Tuon on kultaisen kuvansa: Se oli kylki kyllä lämmin, Ku oli vasten vaippoansa, Se oli jääksi jäätymässä, Ku oli nuorta neittä vasten. 90 Sanoi seppo Ilmarinen: "Ei tämä hyvä minulle; Vienen neien Väinölähän, Väinämöiselle varaksi." Siitä seppo Ilmarinen 95 Viepi neien Väinölähän, Sanoi sinne saatuansa: "Oi sie vanha Väinämöinen, Tuossa on sinulle tyttö Kovin kaunis katsannolta, 100 Ei ole suuri suun piolta, Eikä leuoilta leveä." Vaka vanha Väinämöinen Katsahti kuvoa tuota, Luopi silmät kullan päälle, 105 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Miksi tuot minulle tuota, Tuota kullan kummitusta?" Sanoi seppo Ilmarinen: "Miksi muuksi, kun hyväksi, 110 Ikuiseksi ystäväksi, Kainaloiseksi kanaksi." Sanoi vanha Väinämöinen: "Oi on seppo veikkoseni! Tunge neitosi tulehen, 115 Tao kaikiksi kaluiksi, Tahi vie Venäehelle, Saata Saksahan kuvasi, Rikkahien riian naia, Suurien soan kosia; 120 Ei sovi minun suvulle, Ei minullen itselleni, Naista kullaista kosia, Hope'ista huolitella." Siitä kielti Väinämöinen, 125 Epäsi suvannon sulho, Kullalle kumartamasta, Hopealle horjumasta; Sanovi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella: 130 "Elkätte pojat poloiset, Vasta kasvavat urohot, Sinä ilmoisna ikänä, Kuuna kullan valkeana, Naista kullaista kosiko, 135 Hope'ista huolitelko, Kylmän kulta kuumottavi, Vilun huohtavi hopea."
Kahdeksasneljättä runo
Ilmarinen lähtee Pohjolaan, ilmoittaa naisensa kuolleen, pyytää Pohjolan emännältä sen nuorempaa tytärtä vaimoksensa; vv. 1-32. — Pohjolan emäntä pahoillaan siitä, kun oli vanhemmankaan tyttärensä Ilmariselle antanut, toista ei jo enään lupaakkaan hänelle. Pahoittavan vastauksen saapi seppo sitte tytöltäki, kun puhuttelee sitä puolisoksensa; vv. 33-56. — Tytön mieltä kysymättä Ilmarinen suutuksissaan ryöstää sen rekeensä ja lähtee matkaan. Tyttö suruissaan itkee ja toivottelee itseänsä jos minnekki, kun vaan pääsisi Ilmarisesta erilleen; vv. 57-92. — Yöpaikkaan tultua syrjäinen mies Ilmarisen nukkuessa alkaa tytön kanssa hilastella. Ilmarinen siitä kovin suuttuneena haltioissaan laulaa neiden lokiksi meren karille; vv. 93-118. — Kotiin tulleelta Väinämöinen kysyy Pohjolan elämästä, johon Ilmarinen vastaa, siellä sammon nojassa ei mitään puutetta olevan, ja selittää sitte, minkätähden niin yksinänsä palasi Pohjolasta; vv. 119-154.
Tuop' on seppo Ilmarinen, Takoja iän-ikuinen, Pisti varsan valjahisin, Ruskean re'en etehen, Itse istuvi rekehen, 5 Lähteäksensä lupasi, Pyytämähän Pohjolasta Toista Pohjolan tytärtä. Sai päivän ajaneheksi, Sekä päivän jotta toisen, 10 Päivälläpä kolmannella Tuli Pohjolan tuville. Heti kun tuli tupahan, Louhi Pohjolan emäntä Kääntyvi kyselemähän 15 Oman lapsensa oloa Miniänä miehelässä, Naisena anoppelassa. Se on seppo Ilmarinen Sanan virkkoi, noin nimesi: 20 "Ellös nyt anoppiseni! Ellös sie kyselkö tuota Eläntöä tyttäresi, Asuntoa armahasi, Maassa on jo marjaseni, 25 Kankahassa kaunoseni; Läksin toista tyttöäsi, Neitoasi nuorempata; Annappa anoppiseni Tuo on toinen tyttäresi 30 Naisen entisen eloille, Sijalle sisaruensa." Louhi Pohjolan emäntä Sanan virkkoi, noin nimesi: "Pahoin tein minä poloinen, 35 Kun ma työnsin toisenkana Nuorena nukahtamahan, Verevänä vieremähän, Annoin kuin susien suuhun, Karhun kiljuvan kitahan; 40 Enkä toista annakkana Nokiesi nuoliojaksi." Se on seppo Ilmarinen Murti suuta, väänti päätä, Sanan virkkoi, noin nimesi: 45 "Tuleppa minulle tyttö Mesileivän leipojaksi, Oluen osoajaksi!" Neiti itse noin saneli Ilmariselle sepolle: 50 "Tapoit naisen ennen naiun, Surmasit sisarueni, Toki tappaisit minunki, Surmoaisit itseniki; En lähe minä sinulle, 55 En sepon sysisijoille." Se on seppo Ilmarinen Murti suuta, väänti päätä, Saavutti tytön samassa, Työnnälti rekosehensa, 60 Itse vierehen venähti, Läksi kohta kulkemahan. Neiti itki ja urisi, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Kuule seppo Ilmarinen, 65 Kun et laskene minua, Potkin korjasi paloiksi, Sären reen repalehiksi." Sanoi seppo Ilmarinen: "Sentähen sepon rekosen 70 Laiat rautahan rakettu, Jotta potkia pitävi." Neitonen kujertelevi, Vyö vaski valittelevi, Sanan virkkoi, noin nimesi: 75 "Kun et laskene minua, Laulaime meren kalaksi, Syvän aallon siikaseksi." Se on seppo Ilmarinen Sanan virkkoi, noin nimesi: 80 "Etpä sinä sinne pääse, Minä haukina jälessä." Kulki matkoa palasen, Ajoi tietä pikkuruisen, Neiti päätänsä kohotti, 85 Näki jälkiä lumessa, Huokaiseikse, henkäiseikse, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Voi minua kurja raukka! Parempi minun olisi 90 Jänön juoksevan jälillä, Kun tämän kosijan reessä." Se on seppo Ilmarinen Puri huulta, väänti päätä, Ajoa kahattelevi 95 Yöksi uutehen kylähän. Matkalta väsynehenä Seppo nukkuvi sike'in, Toinen naista naurattavi Mieheltä unekkahalta. 100 Siitä seppo Ilmarinen, Aamulla havattuansa, Sekä suuttui, jotta syäntyi, Kovin suuttui ja vihastui, Loihe siitä laulamahan, 105 Syäntyi sanelemahan, Lauloi moisen morsiamen Meren luo'olle lokiksi, Luo'oilla lokottamahan, Kariloilla kaikkumahan, 110 Nenät nienten niukumahan, Vastatuulet vaapumahan. Itse istuikse rekehen, Kohennaikse korjahansa, Ajoa kahattelevi, 115 Alla päin, pahoilla mielin, Matkasi omille maille, Tuli maille tuttaville. Vaka vanha Väinämöinen Sanan virkkoi, noin nimesi 120 Ilmariselle sepolle: "Veli seppo Ilmarinen! Mit' olet pahoilla mielin, Kahta kallella kypärin, Pohjolasta tullessasi; 125 Miten Pohjola elävi?" Sanoi seppo Ilmarinen: "Mi on Pohjolan eleä, Kun on sampo jauhamassa, Kirjokansi kallumassa! 130 Päivän jauhoi syötäviä, Päivän toisen myötäviä, Kolmannen kotipitoja; Jotta sanon, kun sanonki, Kerran toisen kertaelen: 135 Mi on Pohjolan eleä, Kun on sampo Pohjolassa! Siin' on kyntö, siinä kylvö, Siinä kasvo kaikenlainen, Siinäpä ikuinen onni." 140 Siitä vanha Väinämöinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Veli seppo Ilmarinen! Minne heitit naisen nuoren, Kun sa tyhjänä tulitki, 145 Aina naisetta elelet?" Se on seppo Ilmarinen Itse tuon sanoiksi virkki: "Lauloin mie mokoman naisen Meren luo'olle lokiksi; 150 Nyt se lokkina lojuvi, Kajavana kaakahtavi, Kiljuvi vesikivillä, Kariloilla kaljahuvi."
Yhdeksäsneljättä runo
Väinämöinen kehoittaa Ilmarista lähtemään kanssansa sampoa Pohjolasta ryöstämään. Ilmarinen vastaa, ei tahtovansa vaaralliselle Pohjan merelle lähteä, jonka tähden Väinämöinen suostuu maisinki kulkemaan; vv. 1-22. — Hevoista hakiessaan kuulevat veneen rannalla itkevän. Väinämöisen kysyttyä mitä itki, vene sanoo sitä itkevänsä, kun häntä ei milloinkaan viety vesille, vaan piti rannalla ikänsä viettää; vv. 23-86. — Väinämöinen laittaa veneen vesille ja väkeä veneesen kaikenlaista. Kokevat soutaa pojat, tytöt, nuoret, vanhat, mutta matka ei ota edistyäkseen, ennenkun Ilmarinen istuu soutamaan; vv. 87-114. — Lemminkäinen rannaltaan näkee oudon purren merellä, arvelee kenen olisi, ja viimein tunnettuansa Väinämöisen ja Ilmarisen, kysyy kunne olivat matkalla, johon Väinämöinen vastaa Pohjolasta sampoa tapaamaan lähteneensä; vv. 115-150. — Lemminkäinen pyytää yhteen matkaan päästäksensä, ja luvan saatuansa lähtee Väinämöisen laivaan. Veistetyn veneen laidan tuopi kanssansa, arvellen Pohjolan merellä usein varalaidanki ei liikaa olevan; vv. 151-182.
Vaka vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: "Veli seppo, veikkoseni, Lähtekämme Pohjolahan Tuon on sammon sa'antahan, 5 Kirjokannen katsontahan; Laatikamme laiva suuri, Johon sampo saatetahan Pohjolan kivimäestä, Vaaran vaskisen sisästä!" 10 Sanoi seppo Ilmarinen: "Vakavampi mainen matka, Lempo menköhön merelle, Surma suurelle selälle!" Sanoi vanha Väinämöinen: 15 "Lysti on venon vesillä, Purren juosta jolkutella, Veet väljät välkytellä; Vaan kuitenki, kaikitenki, Kun et mieline merisin, 20 Niin on maisin matkatkamme, Rantaisin ratustelkamme!" "Tao nyt mulle uusi miekka, Tee miekka tuliteräinen, Jolla hurttia hutelen, 25 Pohjan kansan kaikottelen, Saaessa otolle sammon, Kirjokannen katselohon." Tuo on seppo Ilmarinen Takoi miekan mieltä myöten, 30 Senp' on kullalla kuvasi, Hopealla huolitteli. Vaka vanha Väinämöinen Sai miekan tuliteräisen Kätehensä oikeahan, 35 Senpä kuu kärestä paistoi, Päivä paistoi lappeasta, Tähet västistä valotti. Sylkytteli miekkoansa Vuoren rautaisen raossa, 40 Itse tuon sanoiksi virkki: "Jo minä terällä tällä Vaikka vuoret poikki löisin, Kalliot kaha jakaisin!" Lähteä luku tulevi, 45 Liitto käyä kerkiävi; Yks' on vanha Väinämöinen, Toinen seppo Ilmarinen, Läksivät hevon hakuhun, Kuloharjan kuuntelohon, 50 Suvikunnan suitset vyöllä, Varsan valjahat olalla. Astua ratustelevat Kahen miehen rantamaita, Kuului rannalta kujerrus, 55 Valitanta valkamalta. Vaka vanha Väinämöinen Meni luota katsomahan, Näki purren itkemässä, Venosen valittamassa, 60 Kysytteli, lausutteli: "Mitä itket puinen pursi, Itketkö sä puisuuttasi, Hankauttasi haveksit?" Pursi puinen vastoavi, 65 Vene hankava sanovi: "En mä itke puisuuttani, Hankauttani haveksi; Itken viejäistä vesille, Laskiaista lainehille." 70 "Muut purret, pahatki purret, Ne aina sotia käyvät, Tuovat täytensä rahoja, Alustansa aartehia; Minä lahon lastuillani, 75 Venyn veistännäisilläni; Pahimmatki maan matoset Alla kaarteni asuvat, Linnut ilman ilkeimmät Pesän pielessä pitävät." 80 Vaka vanha Väinämöinen Tuossa tuon sanoiksi virkki: "Elä itke puinen pursi, Vene hankava havise, Kohta saat sotia käyä, 85 Tappeloita tallustella!" Vaka vanha Väinämöinen Lauloi purren lainehille, Lauloi ensin laitapuolen Sukapäitä sulhosia, 90 Lauloi toisen laitapuolen Tinapäitä tyttäriä, Lauloi vieläki lisäksi Teljot täytehen väkeä, Kuss' oli vähän sijoa, 95 Nuorukaisilta esinnä. Pani sulhot soutamahan, Neiet ilman istumahan; Sulhot souti, airot notkui, Eipä matka eistykkänä. 100 Pani neiet soutamahan, Sulhot ilman istumahan; Neiet souti, sormet notkui, Eipä matka eistykkänä. Muutti vanhat soutamahan, 105 Nuoret päältä katsomahan; Vanhat souti, päät vapisi, Eipä vielä matka eisty. Siitä seppo Ilmarinen Itse istui soutamahan, 110 Jopa juoksi puinen pursi, Pursi juoksi, matka joutui, Loitos kuului airon loiske, Kauvas hankojen hamina. Ahti saarella asuvi, 115 Kauko niemen kainalossa; Kalatuutta Kauko itki, Leivätyyttä Lemminkäinen, Ahti aitan pieneyttä, Veitikka osan vähyyttä. 120 Veisti laitoja venehen, Uuen purren pohjapuuta, Päässä pitkän nälkäniemen, Pakalla kylän katalan. Se oli korvalta korea, 125 Silmältä sitäi parempi, Näki purren kulkemassa, Venosen vaeltamassa, Selvällä meren selällä, Ulapalla aukealla. 130 Huuti mies nenästä niemen, Verevä vesien poikki: "Kenen on vene vesillä, Kenen laiva lainehilla?" Miehet purresta puhuvat: 135 "Mi olet mies metsän asuja, Kun et tunne tuota purtta, Keksi Väinölän venettä?" Sanoi lieto Lemminkäinen, Virkkoi kaunis Kaukomieli: 140 "Jo tunnen perän pitäjän, Ja älyän airollisen; Minnekkä menette miehet, Kunne läksitte urohot?" Sanoi vanha Väinämöinen: 145 "Kohti pohjoista kulemme Sampoa tapoamahan, Kirjokantta katsomahan, Pohjolan kivimäestä, Vaaran vaskisen sisästä." 150 Sanoi lieto Lemminkäinen: "Ohoh vanha Väinämöinen! Otappa minua miestä Urohoksi kolmanneksi, Kun saat sammon nostantahan, 155 Kirjokannen kannantahan; Vielä mieki miesnä maksan, Jos saisi tapella tarve." Vaka vanha Väinämöinen Otti miehen matkoihinsa; 160 Se on lieto Lemminkäinen Jo tulla tuhuttelevi, Luopi laian tullessansa Venehesen Väinämöisen. Sanoi vanha Väinämöinen: 165 "Oisi puuta purressani, Laitoa venehessäni, Parahiksi painoaki, Miksi laitat laitoasi, Puuta purtehen lisäksi?" 170 Sanoi lieto Lemminkäinen: "Ei vara venettä kaa'a, Tuki suovoa tuhoa; Use'in merellä Pohjan Tuuli laitoa kysyvi, 175 Vastatuuli varpehia." Sanoi vanha Väinämöinen: "Sentähen sotavenosen Rinta rautahan rakettu Ja tehty teräsnenähän, 180 Jott' ei tuulen tuiki vieä, Eikä viskoa vihurin."
Neljäskymmenes runo