Kolme päivää vesiä kulettua vene tarttuu kiini ja havaitaan ison hauvin hartioilla istuvan; vv. 1-22. — Lemminkäinen ensin ja sitte Ilmarinen kokevat päästää venettä, mutta se ei lähde liikkeelle ennenkun Väinämöinen itse miekallaan lyöpi kalan poikki. Pääpuolen siitä hän nostaa veneesen; vv. 23-62. — Hauki keitetään väelle murkinaksi; sen isosta jääneestä leukaluusta Väinämöinen tekee kantelen; vv. 63-94. — Yrittävät toinen toisensa perästä soittaa uutta kanteletta. Kun soitosta ei tule mitään, arvelee Väinämöinen laittaa kantelen Pohjolan väelle koitteeksi; vv. 95-122. — Kantele laitetaan Pohjolaan, mutta kun ei sielläkään kukaan saa sitä oikein soimaan, niin se pian jälleen peruutetaan Väinämöisen käteen; vv. 123-150.
Vaka vanha Väinämöinen Laskea karehtelevi Tuon on pitkän niemen päästä; Laski päivän maavesiä, Päivän toisen suovesiä, 5 Kolmannen kos'en vesiä. Äsken tuonne tultuansa Noille väljille vesille Puuttui pursi juoksemasta, Venonen pakenemasta. 10 Vaka vanha Väinämöinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi sie lieto Lemmin poika, Kallistaite katsomahan, Miss' on pursi puuttumassa, 15 Kivelläkö vai haolla?" Se on lieto Lemminkäinen Kallistihe katsomahan, Itse tuon sanoiksi virkki: "Ei ole veno kivellä, 20 Ei kivellä, ei haolla, Vene on hauvin hartioilla." Vaka vanha Väinämöinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Kun lie hauvin hartioilla, 25 Ve'en koiran koukkuluilla, Veä miekalla vetehen, Katkaise kala kaheksi!" Se on lieto Lemminkäinen Miekan vyöltänsä vetävi; 30 Veti miekalla meryttä, Alta laian laskettavi, Itse vierähti vetehen, Kourin aaltohon kohahti. Siitä seppo Ilmarinen 35 Tarttui tukkahan urosta, Nostalti merestä miehen, Itse tuon sanoiksi virkki: "Kaikki on mieheksi kyhätty, Pantu parran kantajaksi, 40 Lisäksi sataluvulle, Tuhannelle täytteheksi." Miekan vyöltänsä vetävi, Jolla kalhaisi kaloa; Miekka murskaksi mureni, 45 Eipä hauki tiennytkänä. Vaka vanha Väinämöinen Tuossa tuon sanoiksi virkki: "Ei ole teissä puolta miestä; Kun konsa tulevi tarve, 50 Silloin on toimi toisialla, Väki väljässä tilassa." Itse miekkansa veälti, Tempasi terävän rauan, Veti haukia ve'estä; 55 Hauki katkesi kaheksi, Pursto pohjahan putosi, Pää kavahti karpahasen. Jo otti venonen juosta; Vaka vanha Väinämöinen 60 Luotti purren luotosehen, Ravahutti rantasehen. Siitä hauki keitetähän, Murkinoiahan muruina, Jäipä luita luotoselle, 65 Kalan luita kalliolle. Vaka vanha Väinämöinen Noita tuossa katselevi, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Mikä tuostaki tulisi, 70 Noista hauvin hampahista, Leveästä leukaluusta, Jos oisi sepon pajassa, Miehen mahtavan käsissä?" Sanoi seppo Ilmarinen: 75 "Ei tule tyhjästä mitänä, Kalan ruotasta kalua, Ei seponkana pajassa." Vaka vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: 80 "Noistapa toki tulisi Kalanluinen kanteloinen, Kun oisi osoajata, Soiton luisen laatijata." Itse loihe laatijaksi, 85 Tekiäksi teentelihe, Laati soiton hauvinluisen, Suoritti ilon ikuisen. Kust' on koppa kanteletta? Hauvin suuren leukaluusta; 90 Kusta naulat kanteletta? Ne on hauvin hampahista; Kusta kielet kanteletta? Hivuksista Hiien ruunan. Kun oli soitto suorittuna, 95 Vaka vanha Väinämöinen Käski nuoren, käski vanhan, Soittamahan sormillansa Tuota ruotaista rojua, Kalanluista kanteletta. 100 Soitti nuoret, soitti vanhat, Soitti keskikertaisetki, Ei ilo ilolle nousnut, Soitto soitollen ylennyt. Se on lieto Lemminkäinen 105 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei ole teissä soittajata, Tuokatte minulle soitto Kahen polven pystyn päähän, Kynnen kymmenen nenähän!" 110 Saip' on kantelon käsille, Soiton alle sormiensa; Tuota käänti, tuota väänti, Tuota sormin suoritteli, Eipä soitto soitakkana, 115 Ei ilo iloakkana. Sanoi vanha Väinämöinen: "Ei ole tässä nuorisossa Tuon on soiton soittajaista, Joko Pohjola paremmin 120 Saisi soiton soittamahan, Josp' on laitan Pohjolahan." Siitä vanha Väinämöinen Laittoi soiton Pohjolahan; Soitti pojat Pohjolassa, 125 Soitti pojat, jotta piiat, Ei ilo ilolle tunnu, Eikä soitto soitannalle. Sokea sopesta lausui, Ukko vanha uunin päältä: 130 "Heretkätte, heittäkätte! Puhki korvani puhuvi, Läpi pääni läylentävi, Viepi viikoksi uneni." Noin ukko sanoiksi virkki: 135 "Jos ei soitto Suomen kansan Vasta vaikuta ilolle, Tahi uuvuta unehen, Niin vetehen visko'otte, Aaltoihin upottaotte!" 140 Soitto kielin kerkiävi, Kantelo sanoin kajahui: "En vielä vetehen joua, Alle aaltojen asetu, Ennen soitan suorijalla, 145 Vangun vaivan nähnehellä." Soitto vietihin visusti, Kannettihin kaunihisti, Miehen laatijan kätehen, Pyytänehen polvuksille. 150
Yhdesviidettä runo
Väinämöinen ottaa kanteleen polvillensa ja soittaa niin suloisesti, että ensiksi kaikki metsän eläjät samoavat soittoa kuulemaan; vv. 1-34. — Myös ilman ja veden eläjät rientävät lähemmäksi, heki Väinämöisen suloista soittoa kuulemaan; vv. 35-60. — Kaikki veden kalatki ja muut veden eläjät samoite vetäyvät soittoa lähemmä; vv. 61-92. — Väinämöisen soittaessa kaikille tulee vedet silmiin; itsensä Väinämöisenki silmistä tippuu suuria kyyneleitä, jotka sitte vierivät mereen ja siellä kasvavat helmiksi; vv. 93-136.
Vaka vanha Väinämöinen Istuiksen ilo-kivelle, Hopeaiselle mäelle, Kultaiselle kunnahalle. Otti soiton sormillensa, 5 Käänsi käyrän polvillensa, Kantelen kätensä alle, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Tulkohon jo kuulemahan, Ku ei liene ennen kuullut 10 Iloa iki runojen, Kajahusta kanteloisen!" Alkoi soittoa somasti, Jo kävi ilo ilolle, Riemu riemulle remahti: 15 Ei ollut sitä metsässä Jalan neljän juoksevata, Koivin koikkelehtavata, Ku ei tullut kuulemahan, Iloa imehtimähän. 20 Oravat ojentelihe Lehväseltä lehväselle, Tuohon kärpät kääntelihe, Aioillen asettelihe, Hirvet hyppi kankahilla, 25 Ilvekset piti iloa. Tapiolan tarkka ukko Ja kaikki Tapion kansa Kulki vuoren kukkulalle Soittoa tajuamahan, 30 Itseki metsän emäntä Loihe koivun konkelolle Kanteloista kuulemahan, Iloa imehtimähän. Mi oli ilman lintusia, 35 Kahen siiven sirkovia, Ne tulivat tuiskutellen, Kiiätellen kiirehtivät, Soittohon sulan urohon, Väinämöisen vääntelöhön. 40 Korkealta kokko lenti, Halki pilvien havukka, Allit aaltojen seliltä, Joutsenet sulilta soilta; Pieniäki peiposia, 45 Sirkkuja sivertäviä, Leivoja satalukuisin, Rastahia ratki paljon, Ilmassa ihastelivat, Hartioilla haastelivat, 50 Tehessä isän iloa, Soitellessa Väinämöisen. Itse ilman Luonnottaret, Ilman impyet ihanat, Iloa imehtelivät, 55 Kanteloista kuuntelivat, Ken se ilman vempelellä, Taivon kaarella kajotti, Ken se pienen pilven päällä, Rusoreunalla rehotti. 60 Ei sitä oloista ollut, Ei ollut ve'essäkänä, Evän kuuen kulkevata, Kaheksan karehtivata, Ku ei tullut kuulemahan, 65 Iloa imehtimähän. Uipi hauvit hangotellen, Ve'en koirat vengotellen, Lohet luo'oilta samosi, Siikaset syväntehiltä, 70 Säret pienet, ahvenetki, Mujehetki, muut kalatki, Kaikki parvihin panihe, Tukkupäihin tunkeilihe, Virttä Väinön kuulemahan, 75 Soittoa tajuamahan. Ahto aaltojen kuningas, Ve'en ukko ruohoparta, Rinnoin aalloillen ajaikse, Ja lapaikse lainehille; 80 Sisarekset Sotkottaret, Rannan-ruokoiset kälykset, Ve'en kalvolle veäikse, Luikahaikse lumpehelle; Itseki ve'en emäntä, 85 Ve'en eukko ruokorinta, Väännäikse vesikivelle, Vatsalolle vaivoaikse, Tuota ääntä kuulemahan, Iloa imehtimähän, 90 Kun oli ääni kummanlainen, Soitanta ylen sorea. Siinä vanha Väinämöinen Soitti päivän, soitti toisen, Ei ollut sitä urosta, 95 Ollut ei miestä eikä naista, Kellen ei itkuksi käynyt, Kenen syäntä ei sulannut. Itsensäki Väinämöisen Tippui tilkat silmistänsä, 100 Vierivät vesipisarat, Kareammat karpaloita, Hereämmät hernehiä, Pyöreämmät pyyn munia. Ve'et pyöri silmistänsä 105 Kaunihille kasvoillensa, Rehe'ille rinnoillensa, Päteville polvillensa, Jalkapöy'ille jaloille, Maahan alle jalkojensa, 110 Läpi viien villavaipan, Sarkakauhtanan kaheksan. Vierivät vesipisarat Rannalle meren sinisen, Rannalta meren sinisen 115 Alle selvien vesien. Olipa sorea sotka Ve'essä vilotteleiva Rannalla meren sinisen, Sanoi vanha Väinämöinen: 120 "Use'in utuinen sotka Suullasi sukelteleihet Alle selvien vesien, Käyppä poimi kyyneleni Alta selvien vesien, 125 Annan sulle sulkaturkin." Saipa sotka poimimahan, Poimi kyynelet merestä, Alta selvien vesien, Kantoi Väinölle kätehen: 130 Jo oli muiksi muuttunehet, Kasvanehet kaunoisiksi, Helmiksi heristynehet, Simpsukoiksi siintynehet, Kuningasten kunnioiksi, 135 Valtojen iki iloiksi.
Kahdesviidettä runo
Pohjolaan tultua Väinämöinen suoraan sanoo millä asialla olivat ja uhkaa sammon kokonansa viedä, jos ei saisi osaa siitä; vv. 1-40. — Väinämöinen kantelen soitolla nukuttaa vastaansa nousseen Pohjolan väen, käypi sitte Ilmarisen ja Lemminkäisen kanssa sampoa kivimäestä tapaamaan ja saavat sen laivaansa rannalle; vv. 41-66. — Uroot lähtevät sampo veneessä paluu-matkalle ja matkaavat ensimäisinä päivinä Pohjolan väen yhä nukkuessa kyllä onnellisesti; vv. 67-102. — Pohjolan emäntä herättyänsä pitkästä unesta näkee sammon viedyksi ja hankkii kerkiämiseen vastuksia matkalaisille; vv. 103-128. — Sakea sumu ensin piättää laivan merellä; siitä selvittyä nousee Iku-Turso aalloista kaatamaan venettä ja hukuttamaan matkalaisia; vv. 129-188. — Hirveä myrsky viimeiseksi hätyyttelee sammon ryöstäjiä; siinä tilassa Väinämösen oiva kanteletki häviää meren pohjaan; vv. 189-250.
Vaka vanha Väinämöinen, Toinen seppo Ilmarinen, Kolmas lieto Lemmin poika, Siitä lähtevät selälle, Tuonne kylmähän kylähän, 5 Pimeähän Pohjolahan. Päästyänsä matkan päähän Vetivät venosen maalle, Teloille teräksisille, Valkamoille vaskisille. 10 Astuivat tuville tuosta, Alle kattojen ajoihe; Kysyi Pohjolan emäntä, Tutkaeli tullehilta: "Mipä miehillä sanoma, 15 Millä matkalla olette?" Vaka vanha Väinämöinen Tuopa tuohon vastoavi: "Sammosta sanomat miesten, Sillä matkalla olemme: 20 Saimme sampuen jaolle, Kirjokannen katselulle." Louhi Pohjolan emäntä Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei pyyssä kahen jakoa, 25 Oravassa kolmen miehen; Hyvä on sampuen hyrätä Pohjolan kivimäessä, Hyvä olla itseniki Sammon suuren haltiana." 30 Vaka vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: "Kun et antane osoa, Tuota sammon toista puolta, Niin on kaiken kantanemme, 35 Vienemme venehesemme." Louhi Pohjolan emäntä Tuo tuosta pahoin pahastui, Kutsui Pohjolan kokohon, Pään varalle Väinämöisen. 40 Vaka vanha Väinämöinen Kävi kanteloisehensa, Tuota kaikki kuulemahan, Iloa imehtimähän. Väkeä väsyttelevi, 45 Rahvahaista raukaisevi, Kaikki nukkui kuuntelijat Väinämöisen soitantohon. Siitä viisas Väinämöinen, Tietäjä iän-ikuinen, 50 Ottavi uniset neulat, Voiteli unella silmät, Pani pitkähän unehen Koko Pohjolan perehen. Meni sammon sa'antahan, 55 Kirjokannen katsantahan; Lauloa hyrähtelevi Vaaran vaskisen ovilla, Jopa liikkui linnan portit, Ovet vahvat aukieli. 60 Siitä vanha Väinämöinen, Toinen seppo Ilmarinen, Kolmas lieto Lemmin poika, Saattelivat sammon suuren, Veivät sen venosehensa, 65 Latjasivat laivahansa. Siitä vanha Väinämöinen Läksi poies Pohjolasta, Laskea karehtelevi Selkeä meren sinisen; 70 Laski päivän, laski toisen, Päivänäpä kolmantena Tuo on lieto Lemminkäinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Miks'et laula Väinämöinen, 75 Hyrehi hyväntöläinen, Hyvän sammon saatuamme, Tien oikein osattuamme?" Vaka vanha Väinämöinen Hänpä varman vastaeli: 80 "Varahinen laulannaksi, Aikainen ilon pioksi; Äsken laulanta sopisi, Ilon teentä kelpoaisi, Kun omat ovet näkyisi, 85 Omat ukset ulvahtaisi." Sanoi lieto Lemminkäinen: "Kun et lauloa luvanne, Itse luome laulamahan, Heitäme heläjämähän." 90 Sai itse säveltämähän, Loihe kurja kukkumahan, Äreällä äänellänsä, Käreällä kulkullansa. Kurki istui kannon päässä, 95 Märän mättähän nenässä, Sepä säikähti kovasti, Lenti poikki Pohjolahan, Vielä parkaisi pahasti Pohjan puolle saatuansa, 100 Sillä Pohjolan herätti, Pahan vallan valveutti. Nousi Pohjolan emäntä Unen pitkän maattuansa, Kiirehti kivimäelle, 105 Vaaran vaskisen ovelle, Sanoi tuonne tultuansa: "Voi polonen päiviäni! Jop' on täältä sampo saatu, Kaikki lukot lonkaeltu." 110 Uutarta rukoelevi: "Utu-tyttö, terhen-neiti, Seulo seulalla utua Selvälle meren selälle, Jott'ei päästä Väinämöisen, 115 Osata Uvantolaisen!" "Kun ei tuosta kyllin tulle, Iku-Turso äijä on poika, Kaataos Kalevan miehet, Upota Uvantolaiset, 120 Alle aaltojen syvien, Päälle mustien murien!" "Kun ei tuosta kyllin liene, Oi Ukko ylijumala, Rakenna rajuinen ilma, 125 Nosta suuri säien voima Aivan vastahan venettä, Kulkematta kunnekkana!" Utu-tyttö, neiti terhen, U'un huokuvi merelle, 130 Sumun ilmahan sukesi, Piti vanhan Väinämöisen Kokonaista kolme yötä Sisässä meren sinisen. Yön kolmen levättyänsä 135 Sisässä sumun sakean Virkki vanha Väinämöinen: "Ei ole mies pahempikana U'ulla upottaminen, Terhenellä voittaminen." 140 Veti venettä kalvallansa, Merta miekalla sivalsi: Nousi talma taivahalle, Utu ilmoillen yleni, Selvisi meri sumusta, 145 Meren aalto auteresta. Oli aikoa vähänen, Pirahteli pikkarainen, Jo kuului kova kohina Viereltä veno-punaisen, 150 Nousi kuohu korkealle Vasten purtta Väinämöisen. Vaka vanha Väinämöinen Loi silmät sivulle purren, Näki kummoa vähäsen: 155 Iku-Turso äijä on poika Nosti päätänsä merestä, Lakkoansa lainehesta. Siitä vanha Väinämöinen Saip' on korvat kourihinsa, 160 Kovin korvista piteli, Kysytteli, lausutteli: "Iku-Turso äijä on poika, Miksi sie merestä nousit Etehen inehmisille, 165 Saanikka Kalevan poian?" Iku-Turso äijä on poika Sanan vastaten sanovi: "Siksi mie merestä nousin, Oli mielessä minulla 170 Kaata laiva lainehisin, Surmata suku Kalevan; Kun nyt heität herjan hengen, Vielä lasket lainehisin, Enpä toiste tullekkana 175 Etehen inehmisille." Silloin vanha Väinämöinen Heitti herjan lainehisin, Itse tuon sanoiksi virkki: "Iku-Turso äijä on poika, 180 Ellös sie merestä nousko, Ellös aallosta yletkö, Etehen inehmisille, Tämän päivyen perästä!" Senpä päivyen perästä 185 Ei Turso merestä nouse Etehen inehmisille Sinä ilmoisna ikänä. Siitä vanha Väinämöinen Laski eelle laivoansa; 190 Oli aikoa vähänen, Jo Ukko ylijumala Virkki tuulet tuulemahan, Säät rajut rajuamahan. Nousi tuulet tuulemahan, 195 Säät rajut rajuamahan, Kovin läikkyi länsituuli, Luoe-tuuli tuikutteli, Etelä enemmän tuuli, Itä inkui ilkeästi, 200 Kauheasti kaakko karjui, Pohjonen kovin porasi. Kovin silloin tuulet tuuli, Aallot hakkasi alusta, Veivät harpun hauvinluisen, 205 Kantelon kalan-eväisen, Väen Vellamon hyväksi, Ahtolan iki iloksi. Siinä vanhan Väinämöisen Ve'et silmihin vetihe, 210 Itse tuon sanoiksi virkki: "Sinne sattui saalahani, Katosi iki iloni, En tuota enempi saane Sinä ilmoisna ikänä, 215 Kuuna kullan valkeana." Sanoi seppo Ilmarinen: "Voi poloinen päiviäni! Kun läksin minä poloinen Näille suurille selille; 220 Jo on tukka tuulta nähnyt, Hivus säätä hirveätä, Harvoin lienevi havainnut Tuulta ennen tuon nä'öistä, Noita kuohuja kovia, 225 Lakkipäitä lainehia." Vaka vanha Väinämöinen Tuopa tuossa arvelevi: "Ei venossa vieremistä, Purressa parahtamista, 230 Itku ei hä'ästä päästä, Parku päivistä pahoista." Se on lieto Lemminkäinen Otti laitansa omansa, Liittelevi liikalaiat, 235 Varppehet varustelevi, Tuulen tuiman tuikutella, Aallon ankaran lykätä. Vaka vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: 240 "Nouse jo tuuli taivahalle, Ylös pilvihin ajaite, Sukuhusi, syntyhysi, Heimohon, perehesesi! Vesi kiellä poikoasi, 245 Laine lastasi epeä, Ahto aaltoja aseta, Vellamo ve'en väkeä, Ettei parsku parraspuille, Pääse päälle kaarieni!" 250
Kolmasviidettä runo
Louhi varustaa Pohjan väen, lähtee takaa ajamaan ja on jo vähällä saavuttaa Väinämöisen merellä; vv. 1-48. — Kun Pohjan pursi yhä lähenee ja paraskaan soutu ei auta, täytyy Väinämöisen miettiä toinen keino ja luoda salakari meren pohjaan, johon Pohjolan pursi sitte puuttuu ja särkyy; vv. 49-84. — Louhi muutaikse linnuksi, lentää kokkona Väinämöisen maston päähän, tavottaa sampoa ja saapi sen veteen kaadetuksi, jossa se särkyy palasiksi. Niitä sitte aalto ajaa rantaan, mitä meren pohjaan ei uponnut; vv. 85-120. — Väinämöinen toki ihastuu, kun näkee muutamia sammon palasia rannalle ajautuvan; Louhi pahoillaan valtansa menettämisestä palajaa Pohjolaan, ei saaden koko sammosta paitsi kannen jälelle; vv. 121-148. — Väinämöinen maalle noustuansa kokoaa tarkoin kaikki sammon palaset ja saattaa ne kasvamaan, rukoillen Jumalalta onnea suloiselle Suomellensa; vv. 149-180.