Louhi Pohjolan emäntä Laittoi miehet miekkoihinsa, Rakenteli Pohjan purren, Suoritti sotavenosen, Siitä läksi laskemahan, 5 Sekä läksi, jotta joutui, Sampoa tapoamahan, Venehestä Väinämöisen. Vaka vanha Väinämöinen Laskevi sinistä merta, 10 Itse tuon sanoiksi virkki: "Oi sie lieto Lemmin poika, Nouse purjepuun nenähän! Katsaise etinen ilma, Tarkkoa takainen taivas, 15 Onko selvät ilman rannat." Tuopa lieto Lemminkäinen Nousi purjepuun nenähän, Katsoi iät, katsoi lännet, Katsoi luotehet, etelät, 20 Katsoi poikki pohjan rannan, Siitä tuon sanoiksi virkki: "Pieni on pilvi pohjosessa, Pilven lonka luotehessa." Sanoi vanha Väinämöinen: 25 "Ei se pilvi ollekkana, Se on pursi purjehinen; Katso toiste tarkemmasti!" Katsoi toiste, katsoi tarkoin, Sanovi sanalla tuolla: 30 "Saari kaukoa näkyvi, Etähältä ennättävi, Havukoita haavat täynnä, Koivut kirjo-koppeloita." Sanoi vanha Väinämöinen: 35 "Jo vainen valehtelitki; Havukoita ei ne olle, Eikä kirjo-koppeloita, Ne on Pohjan poikasia; Katso tarkoin kolmannesti!" 40 Se on lieto Lemminkäinen Katsoi kerran kolmannenki, Sanovi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella: "Jo tulevi Pohjan pursi, 45 Satahanka hakkoavi, Sata miestä soutimilla, Tuhat ilman istumassa." Silloin seppo Ilmarinen Souti kourilla kovilla, 50 Souti lieto Lemminkäinen, Souti kansa kaikenlainen; Lyllyivät melat lyhyiset, Hangat piukki pihlajaiset, Nenä hyrski hylkehenä, 55 Perä koskena kohisi, Eipä matka eistykkänä, Ei pakene puinen pursi. Vaka vanha Väinämöinen Jo tunsi tuhon tulevan, 60 Arvelee, ajattelevi, Siitä tuon sanoiksi virkki: "Vielä mä tuohon mutkan muistan, Keksin kummoa vähäsen." Otti piitä pikkuruisen, 65 Tauloa taki vähäsen, Ne merehen mestoavi Yli olkansa vasemman, Sanovi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella: 70 "Tuosta tulkohon karinen, Salasaari kasvakohon, Johon juosta Pohjan purren, Satahangan halkiella!" Se siitä kariksi kasvoi, 75 Loihe luo'oksi merehen, Itähän pitemmin puolin, Poikkipuolin pohjosehen. Tulla puikki Pohjan pursi, Halki aallon hakkoavi, 80 Juoksi luotohon lujasti, Kaaret poikki katkieli, Meren myrskyn hiertimessä, Lainehen rapa'imessa. Louhi Pohjolan emäntä 85 Tohti toisiksi ruveta, Levitäikse lentämähän, Kokkona kohotteleikse, Sata miestä siiven alla, Tuhat purston tutkaimella, 90 Sata miestä miekallista, Tuhat ampuja-urosta. Yllättävi Väinämöisen, Lenti purjepuun nenähän, Oli pursi päin pu'ota, 95 Laiva laioin kallistua. Vaka vanha Väinämöinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ohoh Pohjolan emäntä! Joko saat jaolle sammon 100 Nenähän utuisen niemen, Päähän saaren terhenisen?" Sanoi Pohjolan emäntä: "En lähe jaolle sammon Sinun kanssasi katala, 105 Kerallasi Väinämöinen." Tahtoi sampoa tavata Venehestä Väinämöisen, Sammon saatatti vetehen, Selvälle meren selälle; 110 Siinä sai muruiksi sampo, Kirjokansi kappaleiksi. Mi meni muruja noita, Sammon suuria paloja, Alle selvien vesien, 115 Ne jäivät ve'en varaksi; Noita toisia muruja, Sammon pieniä paloja, Tuuli maalle työnnytteli, Aalto rannalle ajeli. 120 Vaka vanha Väinämöinen Näki tyrskyn työntelevän, Hyrskyn maalle hylkeävän, Noita sampuen muruja, Hän tuosta toki ihastui, 125 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Tuost' on siemenen sikiö, Alku onnen ainiaisen, Tuosta kyntö, tuosta kylvö, Tuosta kasvu kaikenlainen 130 Suomen suurille tiloille, Suomen maille mairehille." Louhi Pohjolan emäntä Itse tuossa arvelevi: "Jo minulta valta vaipui, 135 Jo aleni arvioni, Eloni meni merehen, Sampo särkyi lainehisin." Läksi itkien kotihin, Polotellen pohjosehen, 140 Ei saanut sanottavata Koko sammosta kotihin; Veipä kuitenki vähäsen Sormella nimettömällä, Kantoi kannen Pohjolahan, 145 Sai rivan Sariolahan; Siit' on polo Pohjolassa, Elo leivätön Lapissa. Vaka vanha Väinämöinen Itse maalle mentyänsä 150 Löyti sampuen muruja, Kirjokannen kappaleita, Rannalta merelliseltä, Hienoselta hietikolta. Saattoi sampuen muruset, 155 Kirjokannen kappalehet, Nenähän utuisen niemen, Päähän saaren terhenisen, Kasvamahan, karttumahan, Saamahan, satoamahan, 160 Olu'iksi ohraisiksi, Leiviksi rukihisiksi. Siinä vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: "Anna luoja, suo Jumala, 165 Anna onni ollaksemme, Hyvin ain' eleäksemme, Kunnialla kuollaksemme, Suloisessa Suomen maassa, Kaunihissa Karjalassa!" 170 "Ole puolla poikiesi, Aina lastesi apuna, Aina yöllisnä tukena, Päivällisnä vartiana, Vihoin päivän paistamatta, 175 Vihoin kuun kumottamatta, Vihoin tuulen tuulematta, Vihoin saamatta satehen, Pakkasen palelematta, Kovan ilman koskematta." 180
Neljäsviidettä runo
Väinämöinen surren kadonnutta kantelettansa kuulee muutaman koivun itkevän ja kysyttyä mitä itki saapi koivulta pitkän vaivainsa vaikeroimisen vastaukseksi; vv. 1-66. — Väinämöinen laittaa koivun kanteleeksi ja kanteleesen naulat tammen oksista, kielet immen hivuksista; vv. 67-104. — Uudella kanteleellansa Väinämöinen jo taas ihastuttaa sekä ihmiset että muut niin hengelliset kuin hengettömät olennot; vv. 105-168.
Vaka vanha Väinämöinen Arvelevi aivoissansa: "Jo nyt soitanto sopisi, Ilon teentä kelpoaisi, Vaan on kantele kaonnut, 5 Iloni iäti mennyt, Tuonne lietohon merehen, Kalaisehen kartanohon." Astuessansa ahoa Kuuli koivun itkeväksi, 10 Jopa luoksi luontelihe, Lähemmäksi laittelihe, Kysytteli, lausutteli: "Mit' itket ihana koivu?" Koivu taiten vastaeli: 15 "Typeryyttä tyhjä itken, Vajauttani valitan, Kun olen osaton raukka, Tuiki vaivainen varaton, Näillä paikoilla pahoilla:" 20 "Osalliset, onnelliset, Tuota toivovat alati, Kesän kaunihin tulevan, Suven suuren lämpiävän, Toisinpa minä typerä; 25 Minä vaivainen varoan Kuoreni kolottavaksi, Lehtivarvat vietäväksi." "Use'in minun utuisen Lapset kerkeän keväimen 30 Veitsin viisin viiltelevät Halki mahlaisen mahani, Paimenet pahat kesällä Vievät vyöni valkeaisen Ken lipiksi, ken tupeksi, 35 Kenpä marja-tuohiseksi." "Use'in minun utuisen Tytöt allani asuvat, Lehvät päältä leikkelevät, Varvat vastoiksi sitovat." 40 "Use'in minä utuinen Kaaetahan kaskipuiksi, Pinopuiksi pilkotahan; Kolmasti tänäi keväinnä Miehet allani asuivat, 45 Kirvestänsä kitkuttivat, Mun polosen pään varalle, Heikon henkeni lahoksi." "Se oli ilo kesästä, Riemu suuresta suvesta, 50 Eik' ole talvi sen parempi, Lumen aika armahampi." "Jopa aina aikaisehen Mure muo'on muuttelevi, Tuuli vie vihannan turkin, 55 Halla kaunihin hamehen, Niin minä vähävarainen Jään aivan alastomaksi, Vilussa värisemähän, Pakkasessa parkumahan." 60 Sanoi vanha Väinämöinen "Elä itke puu vihanta! Vielä saat olevan onnen, Elon uuen armahamman, Kohta itkenet ilosta, 65 Riemusta remahutellet." Siitä vanha Väinämöinen Koivun soitoksi kuvasi, Sanovi sanalla tuolla: "Tuoss' on koppa kanteletta, 70 Emäpuu iki iloa, Mistä tuohon naulat saisin?" Kasvoi tammi tanhualla, Tammessa tasaiset oksat, Joka oksalla omena, 75 Omenalla kultapyörä, Kultapyörällä käkönen! Kun käki kukahtelevi, Kulta suusta kumpuavi Kultaiselle kunnahalle, 80 Siitä naulat kantelohon, Vääntimet visaperähän. Sanoi vanha Väinämöinen: "Vielä uupuvi vähäsen, Viittä kieltä kanteloinen; 85 Mistä tuohon kielet saisin?" Istui immikkö aholla, Nuori neitonen norolla, Ei se itke, ei iloitse, Ilman lauloi itseksensä, 90 Lauloi iltansa kuluksi, Auringon ali menoksi, Sulhon toivossa tulevan, Armahansa aikehessa. Vaka vanha Väinämöinen 95 Tuonne hiipi hiljoillehen, Alkoi hapsia anella: "Anna impi hapsiasi Kanteloisen kielosiksi, Ääniksi ilon ikuisen!" 100 Antoi impi hapsiansa, Antoi hasta viisi kuusi, Siit' on kielet kantelossa, Ääntimet iki ilossa. Saip' on soitto valmihiksi, 105 Siitä vanha Väinämöinen Otti kantelon käsille, Ilon itsensä lähemmä, Laski kynttä kymmenkunnan, Viisi sormea viritti, 110 Kielelle kapahumahan, Sävelille hyppimähän. Sormin soitti Väinämöinen, Kielin kantelo kajasi, Vuoret loukui, paaet paukkui, 115 Kaikki kalliot tärähti, Kivet laikkui lainehilla, Somerot vesillä souti, Petäjät piti iloa, Kannot hyppi kankahilla. 120 Kälykset Kalevan naiset Kesken kirjan neulomisen Tuohon juoksevat jokena, Miehet virtana vilisi, Sanoivat samalla suulla, 125 Yhen kielen kerkesivät: "Ei ole tuota ennen kuultu, Noin suloista soitantoa, Sinä ilmoisna ikänä, Kuuna kullan valkeana." 130 Mi oli metsän eläintä, Nelijalkoa jaloa, Kyykistyivät kynsillehen Väinämöisen soittaessa; Ilman linnut lentäväiset 135 Varvuille varustelihe, Veen kalaiset kaikenlaiset Rantahan rakentelihe, Matosetki maan alaiset Päälle mullan muuttelihe 140 Kanteloista kuulemahan, Iloa imehtimähän. Siinä vanha Väinämöinen Kyllä soitteli somasti, Kajahutti kaunihisti, 145 Soitti päivän, soitti toisen, Yhtehen rupeamahan, Yhen vyönsä vyötäntähän. Kun hän soitteli kotona, Huonehessa honkaisessa, 150 Niin katot kajahtelivat, Permannot pemahtelivat, Laet lauloi, ukset ulvoi, Kaikki ikkunat iloitsi, Kiukoa kivinen liikkui, 155 Patjas patvinen pajahti. Kun hän kulki kuusikossa, Vaelti petä'ikössä, Kuusoset kumartelihe, Männyt mäellä kääntelihe, 160 Käpöset keolle vieri, Havut juurelle hajosi. Kun hän liikahti lehossa, Tahi astahti aholla, Lehot leikkiä pitivät, 165 Ahot ainaista iloa, Kukat kulkivat kutuhun, Vesat nuoret notkahteli.
Viidesviidettä runo
Louhi laittaa Tuonelan sokean tyttären synnyttämät ilkeät sikiöt Kalevalan kansaa surmaamaan; vv. 1-32. — Väinämöinen lähtee sotaan tautia vastaan rukoillen ylijumalaa Ukkoa siihen avuksensa; vv. 33-70. — Kipuja käsketään pois lähtemään, Kiputyttöä rukoillaan niitä korjaamaan ja Kivutarta laittamaan terveyttä entisellensä; vv. 71-104. — Päätteeksi Väinämöinen voitelee vikoja, siihenki Jumalalta apua rukoillen; sillä saa sairaat parantumaan; vv. 105-128.
Louhi Pohjolan emäntä Sai sanoman korvihinsa, Väinölän eleleväksi, Kalevalan kasvavaksi, ammon suurilla muruilla, 5 Kirjokannen kappaleilla. Tuo tuota kovin kaehti, Arvelevi aivossansa, Minkä surman suorittaisi, Kunka kuoleman kokisi, 10 Tuolle Väinölän väelle, Kansalle Kalevalaisten. Tyttö Tuonelan sokea, Loviatar vaimo vanha, Pahin Tuonen tyttäriä, 15 Ilke'in Manattaria, Teki poikoa yheksän Yhtenä kesäisnä yönä. Louhi Pohjolan emäntä Ne on käski käyä tuonne 20 Nenähän utuisen niemen, Päähän saaren terhenisen, Tau'illa tapattamahan, Kuolemalla kaatamahan, Tuota Väinölän väkeä, 25 Kansoa Kalevalaisten. Sillä Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas, Syyti surmat suunnattomat, Tavattomat tau'it nosti, 30 Vasten Väinölän väkeä, Surmaksi su'un Kalevan. Pojat Väinölän potevi, Läsivi Kalevan kansa, Tautia tavattomia, 35 Nimen tietämättömiä, Alta lattiat lahovi, Päältä peite märkänevi. Silloin vanha Väinämöinen, Tietäjä iän-ikuinen, 40 Läksi Tuonelle sotahan, Kera tau'in tappelohon, Sanovi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella: "Onko tauti luojan luoma, 45 Surma säätämä Jumalan, Vai ompi pahan panema, Surma syrjin synnyttämä?" "Kun lienee pahan panema, Surma syrjin synnyttämä, 50 Tok' ei syyttä syötänehe, Ei luvatta suuren luojan; Kenpä meitä syyttä söisi, Suuhunsa omat sanansa, Päähänsä pahat panonsa, 55 Ajatukset itsehensä!" "Oi Ukko ylijumala, Pilven päällinen Jumala, Tule tänne tarvittaissa, Ajaite anottaessa, 60 Nämät tuskat tuntemahan, Hätäpäivät häätämähän, Rikonnaiset riisumahan, Puutunnaiset purkamahan!" "Tuo mulle tulinen miekka, 65 Säkehinen säilä kanna, Jolla ma pahat pitelen, Ilkeät iki asetan, Tuskat tuulen teitä myöten, Kivut aavoillen ahoille!" 70 Sanoi vanha Väinämöinen, Itse lausui, noin nimesi: "Tuonne ma kipuja kiistän, Tuonne tuskia manoan, Kivisihin kellareihin, 75 Rautaisihin raunioihin, Kiviä kivistämähän, Paasia pakottamahan; Ei kivi kipuja itke, Paasi ei vaivoja valita, 85 Vaikka paljo pantahisi, Määrättä mätettähisi." "Kiputyttö Tuonen neiti, Jok' istut kipukivellä, Jauhaen kipukiveä, 85 Kipuvuorta väännätellen, Käy kivut kereämähän Kitahan kiven sinisen, Tahi vieretä vetehen, Syytäise meren syvähän, 90 Tuulen tuntumattomahan, Päivän paistamattomahan!" "Kun ei tuosta kyllin liene, Kivutar hyvä emäntä, Vammatar valio vaimo, 95 Tule kanssa, käy keralla, Tekemähän terveyttä, Rauhoa rakentamahan! Tee kivut kivuttomaksi, Vammat värjymättömiksi, 100 Jotta saisi sairas maata, Huono huoletta levätä, Tuskahinen tunnin olla, Vikahinen vieretellä." Siinä vanha Väinämöinen, 105 Tietäjä iän-ikuinen, Vielä voiteli vikoja, Noita vammoja valeli, Yheksillä voitehilla, Kaheksilla katsehilla; 110 Sanovi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella: "Tule jo luoja loitsimahan, Jumala puhelemahan, Kaikkivalta katsomahan, 115 Tehkös yöllä terveheksi, Päivällä imanteheksi, Jott' ei tuska päällä tunnu, Kipu keskeä kivistä, Pakko ei syämmehen paneite!" 120 Vaka vanha Väinämöinen, Tietäjä iän-ikuinen, Sillä riisui rikkehiä, Purkaeli puuttehia, Poies poisti poikenluomat, 125 Paranti pahat panoset, Päästi kansan kuolemasta, Kalevan katoamasta.
Kuudesviidettä runo
Louhi nostaa kontion Kalevalassa vahingoita tekemään; Väinämöinen lähtee Ilmarisen takomalla uudella keihäällä sitä kaatamaan, jossa työssä hyvin onnistuuki; vv. 1-52. — Väinämöinen tulee metsästä saaliinensa; kotiväki vastaan ottaa hänen suurella ihastuksella; vv. 53-86. — Kontio saatetaan tupaan ja sitte, turkin selästä riisuttua, kattilaan, kattilasta pöydälle; vv. 87-112. — Väinämöinen kutsuu Metsolan väkeä kontion pitoihin ja kertoo pöydässä, kuinka helposti saiki saaliinsa metsästä; vv. 113-140. — Ruualta päästyä ottaa kontion pääkallon ja istuttaa sen ylös honkaan mäelle; vv. 141-168. — Lopuksi Väinämöinen laulaa, soittaa kantelettansa ja toivottaa tuleviksi ajoiksi onnea ja iloista elämää Kalevalaan; vv. 169-200.
Sai sanoma Pohjolahan, Tieto kylmähän kylähän, Väinölän vironneheksi, Kalevalan pääsneheksi, Noista nostanto-vi'oista, 5 Tau'ista tavattomista. Louhi Pohjolan emäntä Tuo tuosta kovin pahastui, Nosti karhun kankahalta, Kontion kovilta mailta, 10 Noille Väinölän ahoille, Kalevalan karjamaille. Vaka vanha Väinämöinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Veli seppo Ilmarinen 15 Taos mulle uusi keihäs! Ois' otso otettavana Karjoani kaatamasta." Seppo keihyen takovi, Eikä pitkän, ei lyhyen, 20 Takoi keski-laa'ullisen, Sen susi sulalla seisoi, Kontio terän kohalla, Hirvi hiihti suoverossa, Varsa varrella samosi, 25 Peura potki ponnen päässä. Siitä vanha Väinämöinen Läksi miehistä metsälle, Otsosen tuvan ovelle, Tasakärsän tanhu'ille; 30 Siinä otsosen tapasi, Salon kullan saavuttavi, Säteriset sängyt kaati, Sijat kultaiset kumosi. Katselevi kultoansa, 35 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Otsoseni, ainoiseni, Mesikämmen, kaunoiseni! Elä suutu suottakana, En minä sinua kaannut, 40 Itse hairahit havulta Puhki puiset kaatiosi; Sykysyiset säät lipeät, Päivät pilviset pimeät." "Metsän kultainen käkönen, 45 Kauniskarva röyhetyinen, Heitä jo kylmille kotosi, Asunmaasi autiaksi, Lähe kulta kulkemahan, Rahan armas astumahan, 50 Urohoisehen väkehen, Miehisehen joukkiohon!" Siitä vanha Väinämöinen, Laulaja iän-ikuinen, Astui soitellen ahoja 55 Kera kuulun vierahansa; Jo soitto kotihin kuului, Alle kattojen kajahus. Vierähti väki tuvassa, Lausui kansa kartanolla: 60 "Onko jo kuulu kulkemassa, Salon auvo astumassa, Koska soitellen tulevi, Toitatellen torvettavi?" Siinä vanha Väinämöinen 65 Jo kohta kotihin saapi, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Varo'otte vaimo-raukat, Ettei karja kammastuisi, Pieni vilja pillastuisi, 70 Otson tullessa tuville, Karvaturvan tunkeitessa!" Vierähti väki tuvasta, Lausui kansa kartanolta: "Terve otso tultuasi, 75 Mesikämmen käytyäsi, Näille pienille pihoille, Kape'ille kartanoille! Tuota toivoinkin ikäni, Katsoin kaiken kasvin-ai'an, 80 Toivoin kuin hyveä vuotta, Katsoin kuin kesän tuloa, Kuni suksi uutta lunta, Lyly liukasta lipua, Neiti nuorta sulhokaista, 85 Punaposki puolisoa." Siitä vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: "Lähe jo kuulu kulkemahan, Armas maata astumahan, 90 Alle kuulun kurkiaisen, Alle kaunihin katoksen! Eläkä otso tuosta huoli, Jos tulevi turkin tunti, Ei tuhota turkkiasi, 95 Karvojasi ei katsota, Herjojen hetalehiksi, Vaivaisien vaattehiksi." Siitä vanha Väinämöinen Otatti otsolta turkin, 100 Pani aitan parven päähän, Lihat liitti kattilahan, Kuparihin kullattuhun, Vaskipohjahan patahan. Kun oli keitto valmihina, 105 Saatu kattilat tulelta, Jopa saatti saalihinsa, Kuletteli kultaisensa, Päähän pitkän pintalauan, Kultaisihin kuppiloihin, 110 Simoa sirettämähän, Olosia ottamahan. Siinä vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: "Kummun ukko kultarinta, 115 Tapion talon isäntä, Metsän ehtoisa emäntä, Kanssa muu Tapion kansa, Tule jo häihin härkösesi, Pitkävillasi pitoihin! 120 Nyt on kyllin kystä syöä, Kyllin syöä, kyllin juoa, Kyllin itsensä piteä, Kyllin antoa kylälle." Väki tuossa noin sanovi, 125 Kansa kaunis vieretteli: "Mitä tehen metsä mieltyi, Taipui ainoinen Tapio, Jotta antoi ainokkinsa, Menetti mesikkisensä; 130 Oliko keihon keksimistä, Tahi nuolen noutamista?" Vaka vanha Väinämöinen Tuopa tuohon vastaeli: "Ei ollut keihon keksimistä, 135 Ampuen ajelemista, Itse vieri vempeleltä, Horjahti havun selältä, Risut rikkoi rintapäänsä, Varvut vatsansa hajotti." 140 Kun oli kyllin kystä syöty, Kyllin syöty, kyllin juotu, Vaka vanha Väinämöinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Otsoseni, ainoseni, 145 Mesikämmen, kaunoiseni! Viel' on matka käyäksesi, Retki reiahellaksesi, Tästä pienestä pesästä, Matalaisesta majasta, 150 Vasten varvikko-mäkeä, Kohti vuorta korkeata, Petäjähän penseähän, Honkahan havu-satahan; Hyvä siin' on ollaksesi, 155 Armas aikaellaksesi, Luona tiukujen tirinän, Karjan kellon kuuluvilla." Siitä saatti saalihinsa, Ehätti erän vähänsä, 160 Kulta-kunnahan kukulle, Vaskiharjun hartioille; Pani puuhun puhtahasen, Honkahan havu-satahan, Oksallen olovimmalle, 165 Lehvälle leveämmälle, Iloksi inehmisille, Kunnioiksi kulkijoille. Siitä vanha Väinämöinen Laikahtihe laulamahan 170 Päivän päätyvän iloksi, Illan kuulun kunniaksi. Sanoi vanha Väinämöinen, Itse lausui, noin nimesi: "Piä nyt pihti valkeata, 175 Jotta lauloa näkisin! Lauloa luku tulevi, Suuni soia tahtelevi." Siinä lauloi, jotta soitti, Pitkin iltoa iloitsi, 180 Lausui laulunsa lopuksi, Itse virkki viimeiseksi: "Anna toistekki Jumala, Vastaki vakainen luoja, Näin näissä elettäväksi, 185 Toiste toimiteltavaksi, Näissä häissä pyyly-poian, Pitkävillaisen pioissa!" "Anna ainaki Jumala, Toistekki totinen luoja, 190 Soivaksi Tapion torven, Metsän pillin piukovaksi, Näillä pienillä pihoilla, Kapeilla kartanoilla!" "Päivät soisin soitettavan, 195 Illat tehtävän iloa, Näillä mailla mantereilla, Suomen suurilla tiloilla, Nuorisossa nousevassa, Kansassa kasuavassa." 200