Seitsemäsviidettä runo
Kuu ja aurinko laskeutuvat alas Väinämöisen soittoa kuulemaan; Pohjolan emäntä saapi ne siitä ja sulkee vuoreen, vieläpä saapi tulenki Kalevalasta katoamaan; vv. 1-32. — Ukko taivaalla iskee tulta ja laittaa tytön tuuvittamaan sitä uudeksi kuuksi ja auringoksi; tuuvittelija vahingossa pudottaa tulen maahan; vv. 33-64. — Väinämöinen ja Ilmarinen lähtevät pudonnutta tulta hakemaan, tulevat isolle joelle, laittavat veneen, lähtevät soutelemaan; vaimo tulee vastaan ja kysyy, millä matkalla olivat, vastaavat lähteneensä tulta tiedustamaan; vv. 65-94. — Vaimo kertoo tulen tekemät tuhotyöt Tuurin tuvassa, mitenkä se siitä oli Aluen järveen laitettu, kuinka se oli siellä telmännyt ja vieläki vaivasi kaloja siellä; vv. 95-158. — Väinämöinen ja Ilmarinen kokevat verkolla pyytää tulen vaivoissa valittavan kalan; se työ heillen ei kuitenkaan onnistu; vv. 159-192.
Vaka vanha Väinämöinen Kauan soitti kanteletta, Sekä soitti, jotta lauloi, Jotta ilmankin iloitsi. Soitto kuului kuun tupihin, 5 Ilo päivän ikkunoille, Kuu tuvastahan tulevi, Päivä astui aitastansa, Kuuhut koivun konkelolle, Päivä latvahan petäjän, 10 Kanteletta kuulemahan, Iloa imehtimähän. Louhi Pohjolan emäntä Ne tuosta käsin tavotti, Kätki kuun kumottamasta 15 Kirjarintahan kivehen, Lauloi päivän paistamasta Vuorehen teräksisehen, Lauloi varsin valkeanki, Tulen Väinölän tuvilta, 20 Sai tuvat tulettomiksi, Pirtit valkeattomiksi. Jo oli yö alinomainen, Pitkä pilkkosen pimeä, Yö oli Kalevalassa, 25 Noilla Väinölän tuvilla, Sekä tuolla taivahalla, Ukon ilman istumilla. Tukela tuletta olla, Vaiva suuri valkeatta, 30 Ikävä inehmisien, Ikävä itsen Ukonki. Tuo Ukko ylijumala Alkoi tuota ouostella, Mikä kumma kuun e'essä, 35 Mikä terhen päivän tiessä, Kun ei kuu kumotakkana, Eikä päivä paistakkana. Astui pilven äärtä myöten, Taivahan rajoa myöten, 40 Sukassa sinertävässä, Kirjavassa kaplukassa, Kävi kuuta etsimähän, Päiveä tapoamahan; Eipä kuuta löy'äkkänä, 45 Päiveä tapoakkana. Tulta iski ilman Ukko Miekalla tuliterällä, Antoi neien tuu'itella, Ilman immen vaapotella, 50 Kuun uuen kuvoamaksi, Uuen auringon aluksi. Impi tulta tuu'itteli, Vaapotteli valkeaista, Tuli tuhmalta putosi, 55 Valkea varattomalta, Kätösiltä kääntelijän, Sormilta somittelijan. Kirposi tulikipuna, Putosi punakeränen, 60 Halki tuon ihalan ilman, Luojan luomilta tiloilta, Ylähältä taivahasta, Alaisehen maa-emähän. Sanoi vanha Väinämöinen: 65 "Veli seppo Ilmarinen, Lähtekämme katsomahan, Mikä tuo tuli tulonen Yläisistä taivosista Alaisihin maa-emihin!" 70 Läksivät urosta kaksi Tulen siirtymä-sijoille, Joki joutuvi etehen, Melkeän meren tapainen. Siinä vanha Väinämöinen 75 Alkoi veisteä venettä, Alla korven kolkutella, Toinen seppo Ilmarinen Laati kuusesta meloja, Petäjästä järkäleitä. 80 Niin veivät venon vesille, Soutelevat, joutelevat, Ympäri Nevan jokea, Nevan nientä kiertelevät. Vaimo vastahan tulevi 85 Puhutellen, lausutellen: "Minne te menettä miehet, Kunne läksitte urohot?" Sanoi vanha Väinämöinen, Itse virkki, noin nimesi: 90 "Onp' on matka mielessämme, Mennä tulta tietämähän, Jok' on tullut taivahasta, Puhki pilvien pu'onnut." Vaimo tuon sanoiksi virkki: 95 "Tuli on tuima tie'ettävä, Jo teki tuli tekoset, Tuikahti tulikipuna Luojan luomilta tiloilta Halki tuon ihalan ilman 100 Tuurin uutehen tupahan, Palvoisen laettomahan." "Äiti lastansa imetti Alla reppanan retuisen, Tuohon tultua tulonen 105 Poltti lapsen kätkyestä, Se lapsi meni Manalle, Tuskissa tulen punaisen." "Emo ei Manalle mennyt, Se tunsi tulen manata, 110 Valkeaisen vaivutella, Aaltoihin Aluen järven." "Tuo ange Aluen järvi Tuost' oli syttyä tulehen, Säkehinä säihkyellä, 115 Kuohui kuusien tasalle, Ärjyi päälle äyrähien, Tuon tuiman tulen käsissä." "Kalat tuossa katselevat, Ahvenet ajattelevat, 120 Miten olla, kuin eleä; Niin meni sinervä siika, Nieli tuon tulisorosen, Vajotteli valkeaisen." "Oli aikoa vähäsen, 125 Tuli tuska nielijälle, Vaikea vajottajalle, Pakko paljon syönehelle." "Uiskenteli, kuiskenteli, Ympäri Aluen järven: 130 'Ei ole vienossa ve'essä Minun kurjan nielijätä, Näissä tuskissa tulosen, Vaivannoissa valkeaisen.'" "Niin tuli kulea kuuja, 135 Nieli tuon sinervän siian; Oli aikoa vähäsen, Tuli tuska nielijälle, Vaikea vajottajalle, Pakko paljon syönehelle." 140 "Uiskenteli, kuiskenteli, Ympäri Aluen järven: 'Ei ole vienossa ve'essä Minun kurjan nielijätä, Näissä tuskissa tulosen, 145 Vaivannoissa valkeaisen.'" "Niin tuli halea hauki, Nieli tuon kulean kuujan; Oli aikoa vähäsen, Tuli tuska nielijälle, 150 Vaikea vajottajalle, Pakko paljon syönehelle." "Uiskenteli, kuiskenteli, Ympäri Aluen järven: 'Ei ole vienossa ve'essä 155 Minun kurjan nielijätä, Näissä tuskissa tulosen, Vaivannoissa valkeaisen.'" Vaka vanha Väinämöinen, Toinen seppo Ilmarinen, 160 Nuotan niinisen kutovi, Katajaisen kaikuttavi, Sen painoi paju-vesillä, Raian kuorilla rakenti. Veivät verkkonsa vesille 165 Lahen suihin, luo'on päihin, Lohiluotojen lomihin, Siikasaarien sivuihin. Käestelevät, käänteleivät, Aina verkoilla asuvat, 170 Vienoilla lahen vesillä, Saarilla selällisillä; Ei saa'a kaloa tuota, Jota tarkoin tarvitahan. Jo tuossa kalat valitti, 175 Hauki hau'ille sanovi, Kysyi siika säynähältä, Lohi toiselta lohelta: "Joko kuoli kuulut miehet, Katosi Kalevan poi'at, 180 Liina-nuotan nuikuttajat, Lankapaulan laa'ittajat, Suuren tarpoimen talujat, Pitkän varren vaikuttajat?" Kuuli vanha Väinämöinen, 185 Itse tuon sanoiksi virkki: "Ei ole kuollehet urohot, Kaatunut Kalevan kansa; Yksi kuoli, kaksi syntyi, Joill' on tarpoimet paremmat, 190 Varret vaaksoa pitemmät, Nuotat kahta kauheammat."
Kahdeksasviidettä runo
Laitetaan kerkiämiseen mahdottoman iso nuotta; vv. 1-26. — Lähdetään tulen niellyttä kalaa nuotalla pyytämään; lopulta se saadaanki apajaan; vv. 27-68. — Tuli samassa kun saadaan siian vatsasta ilmi puikahtaa käsistä pois, polttaa pahasti Ilmarista ja metsään kohottuansa hävittää paljon maita; vv. 69-100. — Väinämöinen lähtee tulta takaa ajamaan, tapaa sen viimein ja viepi pimeihin Kalevalan tupiin; vv. 101-132. — Ilmarinen paranteleikse tulen polttama-vioista ja tulee jälleen entiseen terveyteensä; vv. 133-178.
Vaka vanha Väinämöinen, Tietäjä iän-ikuinen, Tuosta tuumille tulevi, Ajeleikse arveloille, Nuotan liinaisen kutoa, 5 Satahisen saa'utella. Sen sisaret kehreävät, Kälykset kävylle lyövät, Veljet verkoksi kutovat, Apet ainoille panevat, 10 Yhtenä kesäisnä yönä, Kahen päivyen kes'ellä. Siinäkö käpynen kääntyi, Palautui painopalko, Kun sai nuotta valmihiksi, 15 Lankapaula laa'ituksi, Yhtenä kesäisnä yönä, Vielä puolessa sitäki. Saipa nuotta valmihiksi, Lankapaula laa'ituksi, 20 Perältä satoa syltä, Siulat seitsentä satoa; Sen kivestivät somasti, Lau'ustivat laatusasti, Yhtenä kesäisnä yönä, 25 Kahen päivyen kes'ellä. Siitä läksivät urohot, Veivät verkkonsa vesille, Yksi siula heitettihin Saarehen selällisehen, 30 Siula toinen heitettihin Niittykannan niemeksehen, Nostin tuonne laa'itahan Vanhan Väinön valkamahan. Pohetahan, potketahan, 35 Ve'etähän, vennotahan, Ve'etähän pitkin vettä, Pohetahan poiken vettä; Saa'ahan kaloja kyllin, Ihveniä, ahvenia, 40 Lahnoja, lohikaloja, Ei saa'a sitä kaloa, Kuta vasten nuotta tehty, Lankapaula laa'ittuna. Silloin vanha Väinämöinen 45 Vielä verkkoja lisäsi Viiellä sylisa'alla, Köyttä saalia seitsemällä, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Viekämme syville verkot, 50 Vetäkämme vettä vielä, Toki toinenkin apajas!" Verkot vietihin syville, Ennätettihin etemmä, Ve'ettihin vettä vielä, 55 Toki toinenkin apajas. Vaka vanha Väinämöinen Itse nuotan nostannassa Sanan virkkoi, noin nimesi: "Jo nyt on kalainen karhi 60 Tämän nuotan nostimilla, Satalauan laskimilla." Siitä nuotta nostetahan, Puretahan, puistetahan, Venehesen Väinämöisen, 65 Saa'ahan kalainen karhi, Kut' oli vasten nuotta tehty, Lankapaula laa'ittuna. Vaka vanha Väinämöinen Siivosi kalaisen karhin, 70 Sai sieltä halean hau'in, Kut' oli viikon pyyettynä. Siitä hauki halkaistahan, Suu levä levitetähän; Vatsasta halean hau'in 75 Löytähän kulea kuuja, Vatsassa kulean kuujan Siell' oli sileä siika, Sisällä sileän siian Siell' oli sinikeränen, 80 Siian suolen soukerossa, Kolmannessa koukerossa. Sisältä sinikeräsen Putosi punakeränen, Keskeltä punakeräsen 85 Tuikahti tuli-soronen, Poltti parran Väinämöisen, Sepolta sitäi pahemmin Poltti puolen poskipäätä, Käsiänsä kärventeli. 90 Meni siitä mennessänsä Aalloitse Aluen järven, Karkasi katajikolle, Niin paloi kataja-kangas, Kohautti kuusikkohon, 95 Poltti kuusikon komean, Vieri vieläkin etemmä, Poltti puolen Pohjan maata, Sakaran Savon rajoa, Kahen puolen Karjalata. 100 Vaka vanha Väinämöinen Itse läksi astumahan, Ylös korpehen kohosi, Tuon tuiman tulen jälille; Tapasi tulosen tuolta 105 Kahen kannon juuren alta, Leppä-pökkelön sisästä, Lahokannon kainalosta. Siinä vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: 110 "Tulonen Jumalan luoma, Luoma luojan valkeamme! Syyttäpä menit syvälle, Asiatta aivan kauas, Teet paremmin, kun paloat 115 Kivisehen kiukahasen, Kytkeihet kypenihisi, Himmennäihet hiilihisi, Päivällä pieltäväksi Kotapuissa koivuisissa, 120 Yöllä piileteltäväksi Kehän kultaisen kuvussa." Tempasi tulosen tuolta Palavoihin pakkuloihin, Koivun kääpihin kovihin, 125 Vaskisehen kattilahan; Kantoi tulta kattilassa, Koivun kuorella kuletti, Nenähän utuisen niemen, Päähän saaren terhenisen; 130 Sai tuvat tulellisiksi, Pirtit valkeallisiksi. Itse seppo Ilmarinen Syrjin syöstihe merehen, Veäikse vesikivelle, 135 Ranta-paaelle paneikse, Tuskissa tulen palavan, Vaike'issa valkeaisen. Sanovi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella: 140 "Millä nyt tulta tummentelen, Valkeaista varventelen, Ettei viikkoa vihoisi, Kovin kauvan karvastaisi?" "Tule tytti Turjan maalta, 145 Neiti laskeite Lapista, Hyyssä sukka, jäässä kenkä, Hallassa hamehen helmat, Hyinen kattila käessä, Jäinen kauha kattilassa; 150 Viskoa vilua vettä, Riittehistä ripsuttele, Paikoille palanehille, Tulen tuimille vioille!" "Kun ei tuosta kyllin liene, 155 Tule poika Pohjolasta, Mies pitkä Pimentolasta, Lapsi täyestä Lapista, Hyytä kelkalla vetäös, Jäätä reellä reutoellos, 160 Tuiman tunturin laelta, Vaaran vankan liepeheltä! Sillä hyyllä hyy'yttele, Jää-vilulla jäähyttele, Tulen tuomia vikoja, 165 Panun tuiki paahtamia!" "Kun ei tuosta kyllin liene, Oi Ukko ylijumala! Sa'a hyytä, sa'a jäätä, Sa'a voietta hyveä, 170 Paikoille palanehille, Vian tuiki tullehille!" Sillä seppo Ilmarinen Tuota tulta tummenteli, Valkeata vaimenteli; 175 Sai seppo paranneheksi, Entisellehen ehoksi, Muinaisensa muotoiseksi.
Yhdeksäsviidettä runo
Pyydetään Ilmarista takomaan uutta kuuta ja aurinkoa; Ilmarinen ne takoo, mutta ei saa valaisemaan; vv. 1-26. — Väinämöinen saapi arvalta tietää, kuun ja auringon Pohjolan kivimäessä olevan; vv. 27-50. — Väinämöinen lähtee Pohjolaan, tappelee Pohjan poikain kanssa ja voittaa ne, mutta ei saa vieläkään kuuta ja aurinkoa vuoresta ulos; vv. 51-90. — Kääntyy sieltä kotiin ja pyytää Ilmarisen takomaan avaimia ja muita aseita, joilla kiskoisi vuoren auki. Pohjolan emäntä lentää pajalle, kysyy mitä Ilmarinen takoi, ja saapi vastaukseksi kaularengasta hänelle itsellensä taottavan; vv. 91-124. — Pohjolan emäntä menee, laskee kuun ja auringon irti, lentää sitte uudelleen pajan kynnykselle ja ilmoittaa kuun ja auringon entisillä sijoillansa taivaalla olevan; vv. 125-150. — Väinämöinen nähtyänsä kuun ja auringon taivaalla tervehtää niitä ja toivottaa niiden aina kauniisti paistavan ja saattavan onnea ja terveyttä ihmisille; vv. 151-190.
Ain' on päivä paistamatta, Kuu kulta kumottamatta, Noilla Väinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla; Vilu viljalle tulevi, 5 Karjallen olo kamala, Kun ei konsa päivyt paista, Eikä kuuhuet kumota. Nuoret neuvoa pitävät, Ikäpuolet arvelevat, 10 Kuinka kuutta lietänehe, Päivättä elettänehe; Päätyvät sepon pajahan, Sanelevat, saattelevat: "Nouse seppo seinän alta, 15 Takoja kiven takoa, Takomahan uutta kuuta, Uutta auringon keheä! Pah' on kuun kumottamatta, Outo päivän paistamatta." 20 Nousi seppo seinän alta, Takoja kiven takoa, Kuun on kullasta kuvasi, Hopeasta päivän laati, Ei kumota kulta kuuna, 25 Paista ei päivänä hopea. Vaka vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: "Nyt on aika arvan käyä, Miehen merkkiä kysyä, 30 Minne meiltä päivä päätyi, Kunne meiltä kuu katosi." Leikkasi lepästä lastut, Laittoi lastut laa'ullensa, Kävi arvat kääntämähän, 35 Sormin arvat suortamahan, Sanovi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella: "Sano totta luojan merkki, Juttele Jumalan arpa, 40 Minne meiltä päivä päätyi, Kunne meiltä kuu katosi, Kun ei ilmoisna ikänä Nähä noita taivahalla!" Toi arpa toet sanomat, 45 Varmat liitot liikahutti, Sanoi päivän saaneheksi, Kuun tuonne kaonneheksi, Pohjolan kivimäkehen, Vaaran vaskisen sisähän. 50 Siitä vanha Väinämöinen Jopa läksi, jotta joutui, Pimeähän Pohjolahan, Summahan Sariolahan. Tuli Pohjolan tuville, 55 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Minnes meiltä päivä päätyi, Kunnes meiltä kuu katosi?" Pohjan poikaset sanovi, Paha parvi pauhoavi: 60 "Tuonne teiltä päivä päätyi, Päivä päätyi, kuu katosi, Kirjarintahan kivehen, Rautaisehen kalliohon, Sielt' ei pääse päästämättä, 65 Selviä selittämättä." Vaka vanha Väinämöinen Veti miekan, riisui rauan, Tempasi tuliteräisen, Sanan virkkoi, noin nimesi: 70 "Mitelkämme miekkojamme, Katselkamme kalpojamme, Eikö kuu kivestä pääsne, Pääsne päivä kalliosta!" Mentihin ulos pihalle, 75 Käytihin käsirysyhyn, Ruvettihin miekkasille; Siitä vanha Väinämöinen Löip' on kerran leimahutti, Iski kerran, iski toisen, 80 Listi kuin naurihin napoja Päitä Pohjan poikasien. Kävi kuuta katsomahan, Päiveä kerittämähän, Kirjarinnasta kivestä, 85 Rautaisesta kalliosta; Kourin koitteli ovia, Salpoja sanan väellä, Ei ovet käsin avau, Salvat ei sanoista huoli. 90 Silloin vanha Väinämöinen Kohta kääntyvi kotia, Meni sepponsa pajahan, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ohoh seppo Ilmarinen! 95 Taos kuokka kolmihaara, Tao tuuria tusina, Avaimia aika kimppu, Joilla kuun kivestä päästän, Päivän päästän kalliosta." 100 Se on seppo Ilmarinen Takoi miehen tarpehia, Takoi päivän, tuosta toisen, Takoi kohta kolmannenki. Päivälläpä kolmannella 105 Louhi Pohjolan emäntä Siitti siivet sulkinensa, Levahutti lentämähän, Lenti Ilmarin pajalle, Istui pajan ikkunalle. 110 Se on seppo Ilmarinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Mit' olet otus hakeva, Istut lintu ikkunalla?" Lintu kielelle paneikse, 115 Havukkainen haastelevi: "Mitä seppo siitä laa'it, Kuta rautio rakennat?" Se on seppo Ilmarinen Sanan virkkoi, noin nimesi: 120 "Taon kaularenkahaista Tuolle Pohjolan akalle, Jolla kiinni kytketähän Vaaran vankan liepehesen." Louhi Pohjolan emäntä 125 Jo tunsi tuhon tulevan, Heti loihe lentämähän, Lenti poies Pohjolahan, Laski kuun kivestä irti, Päästi päivän kalliosta; 130 Itse muuksi muutaltihe, Kyhäisihe kyyhkyseksi, Lenteä lekuttelevi Sepon Ilmarin pajahan, Lenti lintuna ovelle, 135 Kyyhkysenä kynnykselle. Se on seppo Ilmarinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Mitä lintu tänne lennit, Tulit kyyhky kynnykselle?" 140 Vastasi otus ovelta, Virkkoi kyyhky kynnykseltä: "Tuota lienen kynnyksellä Sanomata saattamassa, Jop' on kuu kivestä nousnut, 145 Pääsnyt päivä kalliosta." Se on seppo Ilmarinen Kävi itse katsomahan, Astuvi pajan ovelle, Katsoi tarkoin taivahalle, 150 Näki kuun kumottavaksi, Näki päivän paistavaksi. Siitä seppo Ilmarinen Kävi luoksi Väinämöisen, Sanan virkkoi, noin nimesi: 155 "Ohoh vanha Väinämöinen! Käyppä kuuta katsomahan, Päiveä tähyämähän, Jo ovat tarkoin taivahalla, Sijoillansa muinaisilla." 160 Vaka vanha Väinämöinen Pistihen ulos pihalle, Katsahtavi taivahalle, Itse tuon toeksi tunsi: Kuu oli nousnut, päivä pääsnyt, 165 Taivon aurinko tavannut. Silloin vanha Väinämöinen Sai itse sanelemahan, Sanovi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella: 170 "Terve kuu kumottamasta, Kaunis kasvot näyttämästä, Päivä kulta koittamasta, Aurinko ylenemästä!" "Kuu kulta kivestä pääsit, 175 Päivä kaunis kalliosta, Nousit kullaisna käkenä, Hope'isna kyyhkyläisnä, Elollesi entiselle, Matkoillesi muinaisille." 180 "Nouse aina aamusilla Tämän päivänki perästä, Teeppä meille terveyttä, Siirrä saama saatavihin, Pyytö päähän peukalomme, 185 Onni onkemme nenähän!" "Käy nyt tiesi tervehenä, Matkasi imantehena, Päätä kaari kaunihisti, Pääse illalla lepohon!" 190
Viideskymmenes runo