Vaka vanha Väinämöinen Elelevi aikojansa Noilla Väinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla, Laulelevi virsiänsä, 5 Laulelevi, taitelevi. Olipa nuori Joukahainen, Laiha poika Lappalainen, Kuuli kummia sanoja, Väinämöistä laulajaksi, 10 Paremmaksi itseänsä; Tuo tuosta kovin pahastui, Lähteäksensä käkesi, Tullaksensa toivotteli, Noille Väinölän tuville, 15 Kera Väinön voitteloille. Valjasti tulisen ruunan Korjan kultaisen etehen, Itse istuvi rekehen, Kohennaikse korjahansa, 20 Iski virkkua vitsalla, Heitti helmiruoskasella; Läksi virkku vieremähän, Hevoinen helettämähän. Ajoa suhuttelevi, 25 Jo päivänä kolmantena Päätyi Väinölän ahoille, Kalevalan kankahille; Tuli tiellä vastatusten Kera vanhan Väinämöisen, 30 Aisa tarttui aisan päähän, Vemmel vempelen nenähän. Kysyi vanha Väinämöinen: "Kuit' olet sinä sukua, Kun tulit tuhmasti etehen, 35 Vastahan varattomasti; Säret länget länkäpuiset, Vesapuiset vempelehet?" Silloin nuori Joukahainen Sanan virkkoi, noin nimesi: 40 "Mie olen nuori Joukahainen, Vaan sano oma sukusi, Kuit' olet sinä sukua, Kuta kurja joukkioa?" Vaka vanha Väinämöinen 45 Jo tuossa nimittelihe, Sai siitä sanoneheksi: "Kun liet nuori Joukahainen, Veäite syrjähän vähäisen, Sie olet nuorempi minua!" 50 Silloin nuori Joukahainen Sanan vastaten sanovi: "Vähä on miehen nuoruuesta, Nuoruuesta, vanhuuesta, Kumpi on tieoilta parempi, 55 Muistannalta mahtavampi, Sep' on tiellä seisokahan, Toinen tieltä siirtykähän!" "Lienet vanha Väinämöinen, Laulaja iän ikuinen, 60 Ruvetkamme laulamahan, Saakamme sanelemahan, Mies on miestä oppimahan, Toinen toista voittamahan." Vaka vanha Väinämöinen 65 Siitä tuon sanoiksi virkki: "Kun ollet tieolta parempi, Muisteloilta mahtavampi, Sano korvin kuullakseni, Mielin mittaellakseni, 70 Mitä tietänet enemmän, Yli muien ymmärtänet!" Sanoi nuori Joukahainen: "Tieänpä minä jotaki, Tieän puut Pisan mäellä, 75 Hongat Hornan kalliolla, Kolme koskea kovoa, Kolme järveä jaloa, Kolme vuorta korkeata Tämän ilman kannen alla, 80 Hämehessä Hälläpyörän, Kaatrakosken Karjalassa; Ei ole Vuoksen voittanutta, Yli käynyttä Imatran." Vaka vanha Väinämöinen 85 Itse tuon sanoiksi virkki: "Lapsen tieto, naisen muisti, Ei ole partasuun urohon; Sano syntyjä syviä, Asioita ainoisia!" 90 Se on nuori Joukahainen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Tieän mä tiasen synnyn; Vanhin on lintuja tianen, Kyy viherä käärmehiä, 95 Kiiskinen veen kaloja." "Vesi on vanhin voitehista, Kosken kuohu katsehista, Itse luoja loitsijoista, Jumala parantajista." 100 "Mätäs on märkä maita vanhin, Paju puita ensimmäinen, Hongan juuri huonehia, Paatonen patarania." Vaka vanha Väinämöinen 105 Itse tuon sanoiksi virkki: "Muistatko mitä enemmin, Vain jo loppuivat lorusi?" Sanoi nuori Joukahainen: "Tieän vieläki vähäisen, 110 Muistanpa ajan mokoman, Kun olin merta kyntämässä Meren kolkot kuokkimassa, Kalahauat kaivamassa, Syänveet syventämässä, 115 Lampiveet on laskemassa, Mäet mylleröittämässä, Louhet luomassa kokohon." "Viel' olin miesnä kuuentena, Seitsemäntenä urosna, 120 Tätä maata saataessa, Ilmoa suettaessa Ilman pieltä pistämässä, Taivoa tähittämässä." Sanoi vanha Väinämöinen: 125 "Sen varsin valehtelitki; Ei sinua silloin nähty, Kun on merta kynnettihin, Meren kolkot kuokittihin, Kalahauat kaivettihin, 130 Syänveet syvennettihin, Lampiveet on laskettihin, Mäet mylleröitettihin, Louhet luotihin kokohon." "Eikä lie sinua nähty, 135 Ei lie nähty, eikä kuultu, Tätä maata saataessa, Ilmoa suettaessa, Ilman pieltä pistettäissä, Taivoa tähitettäissä." 140 Se on nuori Joukahainen Tuosta tuon sanoiksi virkki: "Kun ei lie minulla mieltä, Kysyn mieltä miekaltani: Oi on vanha Väinämöinen, 145 Laulaja lavea-suinen, Lähe miekan mittelöhön, Käy'pä kalvan katselohon!" Sanoi vanha Väinämöinen: "En noita pahoin pelänne 150 Miekkojasi, mieliäsi, Tuumiasi, tuuriasi, Vaan kuitenki, kaikitenki, Lähe en miekan mittelöhön Sinun kanssasi katala, 155 Kerallasi kehno raukka." Siinä nuori Joukahainen Murti suuta, väänti päätä, Itse tuon sanoiksi virkki: "Ken ei käyne miekkasille, 160 Sen minä siaksi laulan, Alakärsäksi asetan." "Panen semmoiset urohot, Sen sikäli, tuon täkäli, Sorran sontatunkioille, 165 Läävän nurkkihin nutistan." Siitä suuttui Väinämöinen, Siitä suuttui ja häpesi; Jopa loihe laulamahan, Sai itse sanelemahan, 170 Lauloi nuoren Joukahaisen, Lauloi suohon suonivöistä, Niittyhyn nivuslihoista, Kankahasen kainaloista. Siitä nuoren Joukahaisen 175 Jopa tuskaksi tulevi, Läylemmäksi lankeavi, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi on viisas Väinämöinen, Tietäjä iän ikuinen! 180 Pyörrytä pyhät sanasi, Peräytä lausehesi, Annan kultia kypärin, Hopeita huovan täyen, Isoni soasta saamat, 185 Taluttamat tappelosta." Vaka vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: "Kulkuna omatki kullat, Lasten leikkinä hopeat;" 190 Lauloi nuoren Joukahaisen, Lauloi siitäki syvemmä. Sanoi nuori Joukahainen: "Oi on vanha Väinämöinen! Päästä tästä pälkähästä, 195 Tästä seikasta selitä; Annan ainoat eloni, Heitän hietapeltoseni, Oman pääni päästimeksi, Itseni lunastimeksi." 200 Vaka vanha Väinämöinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Omat on elot paremmat, Omat pellot armahammat;" Lauloi nuoren Joukahaisen, 205 Lauloi ainakin alemma. Jo nyt nuori Joukahainen Tiesi tielle tullehensa, Voittelohon, laulelohon, Kera vanhan Väinämöisen. 210 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi on viisas Väinämöinen! Heitä vielä heikko henki, Päästä pois minua tästä; Virta jo jalkoa vetävi, 215 Hiekka silmiä hiovi." "Kun pyörrät pyhät sanasi, Luovuttelet luottehesi, Annan Aino siskoseni, Lainoan emoni lapsen 220 Sulle pirtin pyyhkiäksi, Lattian lakaisiaksi." Siitä vanha Väinämöinen Ihastui iki hyväksi, Kun sai neion Joukahaisen 225 Vanhan päivänsä varaksi; Pyörti pois pyhät sanansa, Perin laski lausehensa. Pääsi nuori Joukahainen, Pääsi leuan liettehestä. 230 Parran paikasta pahasta; Kohoeli korjahansa, Läksi mielellä pahalla, Syämmellä synkeällä, Luoksi armahan emonsa, 235 Tykö valtavanhempansa. Ajoi kummasti kotihin, Itkeä vetistelevi Alla päin, pahoilla mielin, Kaiken kallella kypärin. 240 Emo ennätti kysyä, Vaivan nähnyt vaaitella: "Mitä itket poikueni, Nuorna saamani nureksit, Olet huulin hyypynyisin, 245 Nenän suulle langennuisen?" Sanoi nuori Joukahainen: "Oi on maammo kantajani! Jo on syytä syntynynnä, Taikoja tapahtununna: 250 Annoin Aino siskoseni, Lupasin emoni lapsen, Väinämöiselle varaksi, Suojaksi sopen kululle." Emo kahta kämmentänsä, 255 Hykersi molempiansa, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Elä itke poikueni! Ei ole it'ettäviä; Tuota toivoin tuon ikäni, 260 Puhki polveni halasin, Sukuhuni suurta miestä, Vävykseni Väinämöistä, Laulajata langokseni." Sisar nuoren Joukahaisen 265 Itse itkullen apeutui; Itki suuresta surusta, Apeasta miel'alasta. Sai emo sanelemahan: "Mitä itket Ainoseni, 270 Kun olet saava suuren sulhon, Miehen korkean kotihin, Ikkunoillen istujaksi, Lautsoille lavertajaksi?" Tuon tytär sanoiksi virkki: 275 "Oi emoni kantajani! Jo minä jotakin itken, Noita maita marjaisia, Mansikkaisia ahoja; Itken päivän armautta, 280 Suloutta kuun komean, Ihanuutta ilman kaiken, Jos onpi nuorna jättäminen, Lapsena unohtaminen, Veikon veistotanterille, 285 Ison ikkunan aloille." Sanovi emo tytölle, Lausui vanhin lapsellensa: "Mene huima huolinesi, Epätieto itkuinesi! 290 Paistavi Jumalan päivä Muuallaki maailmassa, Ei isosi ikkunoilla, Veikkosi veräjän suulla, Myös on marjoja mäellä, 295 Ahomailla mansikoita, Poimia sinun poloisen Ilmassa etäämpänäki, Ei aina ison ahoilla, Veikon viertokankahilla." 300
Neljäs runo
Väinämöinen tapaa Joukahaisen sisaren vastaksia taittamassa ja pyytää häntä puolisoksensa. Neiti vastaa, ei huolivansa hänestä eikä muista ja lähtee itkien kotiin, kertoen sitte asian äitillensä; vv. 1-62. — Äiti kieltää tyttärensä millänsäkään olemasta, käskee hänen mennä aittahan ja siellä pukeutua koreammaksi, kun ennen olikaan. Mutta tytär yhä itkee ja, äitin uudelleen kysyttyä, viimein sanoo oikean syyn itkuunsa: ei tahtovansa vanhalle miehelle mennä; vv. 63-116. — Tytär lähtee sitte kävelylle, huolissansa astuu kauvan aikaa, tulee viimein meren rannalle, viehättäytyy siellä uimaan, uipi ulommaksi rannasta kiven kuvalle ja hukkuu; vv. 117-154. Sanan saatua äiti itkee hukkunutta tytärtänsä jotta kyynäleet oikein jokena juoksivat. Itkiessänsä myös varottaa muita vanhempia naittamasta tyttäriänsä vastoin heidän omaa mieltänsä ja tahtoansa; vv. 155-232.
Tuopa Aino, neito nuori, Sisar nuoren Joukahaisen, Läksi luutoa lehosta, Vastaksia varvikosta. Taittoi vastan taatollensa, 5 Toisen taittoi maammollensa, Kokoeli kolmattaki, Verevälle veiollensa. Tuli vanha Väinämöinen, Näki neitosen lehossa, 10 Hienohelman heinikossa, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Eläpä muille neiti nuori, Kun minulle neiti nuori, Kanna kaulan helmilöitä, 15 Sio silkillä hivusta!" Neiti tuon sanoiksi virkki: "En sinulle enkä muille Kanna kaulan helmilöitä, Päätä silkillä sitaise; 20 Huoli en haahen haljakoista, Vehnän viploista valita, Asun kaioissa sovissa, Kasvan leivän kannikoissa, Tykönä hyvän isoni, 25 Kanssa armahan emoni." Riisti silkit silmiltänsä, Helmet kaulasta karisti, Jätti maalle maan hyviksi, Lehtohon lehon hyviksi, 30 Meni itkien kotihin, Kallotellen kartanolle. Emo aitan portahalla Kuoretta kokoelevi: "Mitä itket tytti raukka, 35 Tytti raukka, neiti nuori?" "Oi emo imettäjäni! Onp' on syytä itkiällä, Sitä itken äiti rukka, Sitä maammoni valitan: 40 Taitoin luutoa lehosta, Vastan päitä varvikosta, Osmoinen orosta virkkoi, Kalevainen kaskesmailta: 'Eläpä muille neiti rukka, 45 Kun minulle neiti rukka, Kanna kaulan helmilöitä, Sio silkillä hivusta!' Riistin silkit silmiltäni, Helmet kaulasta karistin, 50 Heitin maalle maan hyväksi, Lehtohon lehon hyväksi, Itse tuon sanoiksi virkin: 'En sinulle, enkä muille, Kanna kaulan helmilöitä, 55 Päätä silkillä sitaise; Huoli en haahen haljakoista, Vehnän viploista valita, Asun kaioissa sovissa, Kasvan leivän kannikoissa, 60 Tykönä hyvän isoni, Kanssa armahan emoni'". Emo tuon sanoiksi virkki: "Elä itke tyttäreni! Astu aittahan mäelle, 65 Aukaise parahin arkku, Sio silkit silmillesi, Kullat kulmille kohenna, Kaulahan heleät helmet, Kullan ristit rinnoillesi; 70 Niin tulet tupahan tuolta, Astut aitasta sisälle, Ehompana entistäsi, Parempana muinaistasi." Sen emo sanoiksi virkki, 75 Senpä lausui lapsellensa; Ei tytär totellut tuota, Ei kuullut emon sanoja. Meni itkien pihalle, Kaihotellen kartanolle, 80 Itse tuon sanoiksi virkki: "Parempi minun poloisen Syntymättä, kasvamatta, Suureksi sukeumatta, Näille päiville pahoille, 85 Ilmoillen ilottomille; Oisin kuollut kolmi-öisnä, Kaonnut kapalo-lasna, Oisi en paljoa pitänyt: Vaaksan palttina-paloa, 90 Pikkaraisen pientaretta, Emon itkua vähäisen, Ison vieläki vähemmän, Veikon ei väheäkänä." Siinä itki impi rukka, 95 Itki päivän, itki toisen, Mieli ei tervoa parempi, Syän ei syttä valkeampi. Emo päätyvi pihalle, Sai emo kyselemähän: 100 "Mitä itket impi rukka, Kuta vaivainen valitat!" "Sitä itken impi rukka, Kaiken aikani valitan, Kun annoit minun poloisen, 105 Oman lapsesi lupasit, Käskit vanhalle varaksi, Ikäpuolellen iloksi; Oisit ennen käskenynnä Alle aaltojen syvien, 110 Parempi meressä olla, Alla aaltojen asua, Sisarena siikasilla, Veikkona ve'en kaloilla, Kun on vanhalla varana, 115 Turvana tulisialla." Läksi siitä astumahan, Ahon poikki, toisen pitkin, Itse lausui mennessänsä, Virkki vieriellessänsä: 120 "Syäntäni tuimelevi, Päätäni pahoin panevi, Eikä tuima tuimemmasti, Kipeämmästi kivistä, Jotta koito kuolisinki, 125 Katkeaisinki katala, Näiltä suurilta suruilta, Apeilta mielaloilta." Astui päivän, astui toisen, Päivänäpä kolmantena 130 Ennätti meri etehen, Ruokoranta vastahansa; Tuohon yöhyt yllättävi, Pimeä piättelevi. Siinä itki impi illan, 135 Kaiken yötä kaikerteli; Aamulla ani varahin Katsoi tuonne niemen päähän: Kolme oli neittä niemen päässä, Ne on merta kylpemässä, 140 Aino neiti neljänneksi, Vitsan varpa viienneksi. Kivi oli kirjava selällä, Paasi kullan paistavainen; Neiet uimahan kivelle, 145 Aino neiti neljäntenä. Sitte sinne saatuansa, Asetaiksen istumahan Kirjavaiselle kivelle, Paistavalle paaterelle; 150 Kilahti kivi vetehen, Paasi pohjahan pakeni, Neitonen kiven keralla, Aino paaen palleassa. Se oli surma nuoren neien, 155 Loppu kaunihin kanasen; Kenpä sanan saatantahan, Kielikerran kerrontahan, Neien kuuluhun kotihin, Kaunihisen kartanohon? 160 Jänö sanan saatantahan, Kielikerran kerrontahan, Neien kuuluhun kotihin, Kaunihisen kartanohon. Läksi jänis juoksemahan, 165 Vääräsääri vääntämähän, Ristisuu ripottamahan; Juoksi saunan kynnykselle. Sauna täynnä neitosia, Vasta käessä vastoavat: 170 "Saitko kiero keittimiksi, Paltsasilmä paistimiksi, Isännälle iltaiseksi, Emännälle eineheksi?" Jänis saattavi sanoa, 175 Kehräsilmä kerskaella: "Liepä lempo lähtenynnä Kattiloihin kiehumahan! Läksin sanan saatantahan, Kielikerran kerrontahan: 180 Jop' on kaunis kaatununna, Tinarinta riutununna, Sortunna hopeasolki, Vyövaski valahtanunna, Mennyt lietohon merehen, 185 Alle aaltojen syvien, Sisareksi siikasille, Kaimaksi ve'en kaloille." Emo tuosta itkemähän, Kyynelvierus vieremähän; 190 Sai siitä sanelemahan: "Elkätte emo-poloiset Sinä ilmoisna ikänä Tuuitelko tyttöjänne, Lapsianne liekutelko, 195 Vastoin mieltä miehelähän!" Emo itki, kyynel vieri, Vieri vetrehet vetensä, Vieri maahan maan hyväksi, Vetehen ve'en hyväksi. 200 Ve'et maahan tultuansa Alkoivat jokena juosta, Kasvoipa jokea kolme Itkemistänsä vesistä. Kasvoipa joka jokehen, 205 Kolme luotoa kohosi, Kunki luo'on kunnahalle Kasvoi kolme koivahaista, Kunki koivun latvasehen Kolme kullaista käkeä. 210 Yksi kukkui lemmen, lemmen, Sep' on kukkui kuuta kolme Lemmettömälle tytölle, Meressä makoavalle; Toinen kukkui sulon, sulon, 215 Sep' on kukkui kuusi kuuta Sulholle sulottomalle, Ikävissä istuvalle; Kolmas kukkui auon, auon, Se kukkui ikänsä kaiken 220 Auottomalle emolle, I'än päivät itkevälle. Niin emo sanoiksi virkki: "Elköhöt emo poloiset Kauan kuunnelko käkeä! 225 Kun käki kukahtelevi, Niin syän sykähtelevi, Itku silmähän tulevi, Ve'et poskille valuvat, Kyynärän ikä kuluvi, 230 Vaaksan varsi vanhenevi, Kuultua kevät-käkösen."
Viides runo
Väinämöinen pahoilla mielin Ainon hukkumasta tiedustelee Untamolta hänen nykyistä olopaikkaansa meren pohjassa; vv. 1-24. — Väinämöinen lähtee kadonnutta tytärtä meren pohjasta pyytämään ja saapi muutamana päivänä oudonlaisen kalan onkeensa; vv. 25-48. — Kala juuri leikattamaisillaan puikahtaa mereen ja ilmoittaa sieltä ei olleensakaan kala, vaan sama Joukahaisen sisar, jota Väinämöinen hartaasti oli pyytänyt. Sen jälkeen katosi pois näkyvistä, vaikka Väinämöinen kyllä rukoilee häntä toiste tulemaan; vv. 49-92. — Väinämöinen vielä kokee nuotalla kadonnutta tyttöä jälleen saada, mutta kun näkee yrityksensä tyhjäksi, pahoittelee omaa mielettömyyttänsä, kun sillä tavoin oli hänen veneestänsä laskenut; vv. 93-120. — Alakuloisna kotiin astuessansa Väinämöinen muistelee äitiänsä ja arvelee, jos olisi elossa, siltä toki saisi jonkun hyvän neuvon huolissansa. Äiti haudastansa kuulee pojan valituksen ja kehoittaa häntä lähtemään Pohjolaan, Pohjan kaunista tytärtä kosimaan, vv. 121-156.
Vaka vanha Väinämöinen Tuo tuosta pahoin pahastui, Kun oli kaunis kaatununna, Neitonen nukahtanunna, Mennyt lietohon merehen, 5 Alle aaltojen syvien. Astui huolien, huokaellen, Syämmellä synkeällä, Rannalle meren sinisen, Sanan virkkoi, noin nimesi: 10 "Sano nyt Untamo unesi, Maku'usi maan venyjä: Missä Ahtola asuvi, Neiot Vellamon venyvi?" Sanoi Untamo unensa, 15 Maku'unsa maan venyjä: "Tuolla Ahtola asuvi, Neiot Vellamon venyvi, Nenässä utuisen niemen, Päässä saaren terhenisen, 20 Alla aaltojen syvien, Päällä mustien mutien, Kiven kirjavan kylessä, Paaen paksun palleassa." Siitä vanha Väinämöinen 25 Vetihe vene-sijoille, Otti ongen taskuhunsa, Väkärauan väskyhynsä; Soutoa melastelevi, Päähän saaren saavuttavi. 30 Siin' oli ongella olija, Aina siimalla asuja, Käeksellä kääntelijä; Ongitteli, orhitteli, Vapa vaskinen vapisi, 35 Hopeinen siima siukui. Jo päivänä muutamana Kala otti onkehensa; Sen veti venosehensa, Talui talkapohjahansa. 40 Katselevi, kääntelevi, Ei tunne kaloa tuota: Sileähk' on siikaseksi, Kuleahka kuujaseksi, Haleahka haukiseksi, 45 Evätön emäkalaksi; Luopuisin meriloheksi, Syvän aallon ahveneksi. Vaka vanha Väinämöinen Veti veitsen viereltänsä, 50 Huotrastansa pää-hopean, Alkoi lohta leikkaella; Lohi loimahti merehen, Kala kirjo kimmeltihe, Pohjasta punaisen purren, 55 Venehestä Väinämöisen. Äsken päätänsä ylenti, Oikeata olkapäätä, Vihurilla viiennellä, Kupahalla kuuennella, 60 Sieltä tuon sanoiksi virkki, Itse kielin kerskaeli: "Oi sie vanha Väinämöinen! En ollut minä tuleva Lohi leikkaellaksesi, 65 Kala palstoin pannaksesi." Sanoi vanha Väinämöinen: "Miksi sie olit tuleva?" "Olinpa minä tuleva Sulle pirtin pyyhkijäksi, 70 Lattian lakaisijaksi, Leivän paksun paistajaksi, Olutkannun kantajaksi, Atrian asettajaksi." "Ohoh sinua ukko utra, 75 Vähämieli Väinämöinen! Kun et tuntenut piteä Ve'en viimeistä tytärtä, Kuta pyyit kuun ikäsi, Puhki polvesi halasit: 80 Mie olin Aino, neiti nuori, Sisar nuoren Joukahaisen." Sanoi vanha Väinämöinen Alla päin, pahoilla mielin: "Oi on sisar Joukahaisen! 85 Voit sie tulla toisen kerran." Eip' on toiste tullutkana, Ei toiste sinä ikänä; Jo vetihe, vierähtihe, Ve'en kalvosta katosi, 90 Kiven kirjavan sisähän, Maksankarvaisen malohon. Vaka vanha Väinämöinen Tuop' on tuosta arvelevi, Miten olla, kuin eleä; 95 Jo kutaisi sulkkunuotan, Veti vettä ristin rastin, Salmen pitkin, toisen poikki. Ei saanut sitä kalaista, Mitä mielensä pitävi, 100 Vellamon vetistä neittä, Ahon lasta ainokaista. Siitä vanha Väinämöinen Alla päin, pahoilla mielin, Kaiken kallella kypärin, 105 Itse tuon sanoiksi virkki: "Olipa minulla mieltä, Oli ennen aikoinansa, Vaanpa nyt tätä nykyä, Tällä inhalla iällä, 110 Kaikki on mieli melkeässä, Ajatukset arvoisessa." "Kuta vuotin kuun ikäni, Kuta puolen polveani, Vellamon vetistä neittä, 115 Ve'en on viimeistä tytärtä, Se osasi onkeheni, Vierähti venoseheni, Minä en tuntenut piteä, En kotihin korjaella." 120 Vaka vanha Väinämöinen Astui huolien, huokaellen, Kulkevi kotia kohti, Sanan virkkoi, noin nimesi: "En nyt tuota tieäkänä, 125 Miten olla, kuin eleä, Tällä ilmalla asua, Näillä mailla matkaella." "Oisiko emo elossa, Vanhempani valvehella, 130 Sepä saattaisi sanoa, Miten pystössä pysyä, Murehisin murtumatta, Huolihin katoamatta, Näissä päivissä pahoissa, 135 Apeissa mielaloissa." Emo hauasta havasi, Alta aallon vastaeli: "Viel' onpi emo elossa, Vanhempasi valvehella, 140 Joka saattavi sanoa, Miten olla oikeana, Murehisin murtumatta, Huolihin hupenematta." "Mene Pohjan tyttärihin, 145 Siell' on tyttäret somemmat, Neiet kahta kaunihimmat, Viittä kuutta virkeämmät, Ei Joukon jorottaria, Lapin lapsi-lönttäreitä." 150 "Sieltä naios poikaseni Paras Pohjan tyttäristä, Jok' on sievä silmiltänsä, Kaunis katsannoisiltansa, Aina joutuisa jalalta, 155 Sekä liukas liikunnolta!"
Kuudes runo
Väinämöinen valmistaikse Pohjolaan, ottaa hevosensa ja lähtee ratsahin matkalle; vv. 1-20. — Joukahainen vanhaa vihaa Väinämöisen päälle kantaen varustaikse ja odottaa tilaisuutta saada kostaaksensa häntä; vv. 21-38. — Jopa muutamana päivänä Joukahainen keksii Väinämöisen hevosen selässä sivu ajavan ja koppaa jousen ampuaksensa häntä; vv. 39-56. — Äiti Joukahaisen tiedon saatua poikansa hankkeesta kieltää häntä ampumasta, varoen kaikki ilolaulut Väinämöisen kanssa maasta katoavan; vv. 57-84. — Joukahainen vähän äitinsä kiellosta huolien toki päättää ampua ja osasiki kolmannella nuolellansa Väinämöisen hevoseen; vv. 85-112. — Väinämöinen hevosen altansa ammuttua sortuu veteen ja kova tuuli kantaa hänen meren selälle, josta Joukahainen suuresti ihastuu; vv. 113-128. — Joukahainen kertoo äitillensä kerskuen, mitenkä oli Väinämöisen menettänyt, josta työstä äiti häntä ei varsin kiitä; vv. 129-156.
Vaka vanha Väinämöinen Lähteäksensä käkesi Tuonne kylmähän kylähän, Pimeähän Pohjolahan. Otti olkisen orihin, 5 Hiirenkarvaisen hevosen, Pisti suitset kullan suuhun, Päitsensä hopean päähän, Itse istuvi selälle, Löihe reisin ratsahille. 10 Ajoa hyryttelevi, Matkoansa mittelevi, Ajoi Väinölän ahoja, Kalevalan kankahia; Hepo juoksi, matka joutui, 15 Koti jääpi, tie lyheni. Jo ajoi meren selälle, Ulapalle aukealle, Kapioisen kastumatta, Vuohisen vajoumatta. 20 Olipa nuori Joukahainen, Laiha poika Lappalainen, Piti viikoista vihoa, Ylen kauaista kaetta, Kera vanhan Väinämöisen, 25 Päälle laulajan ikuisen. Laativi tulisen jousen, Jalon kaaren kaunistavi, Vuoli piiliä pinosen, Kolmisulkia kokosen; 30 Siitä vuotti Väinämöistä, Saavaksi suvantolaista. Vuotti illan, vuotti aamun, Vuotti kerran keskipäivän, Kuunnellen kujan perällä, 35 Vahtaellen vainiolla, Hyvä kaari kainalossa, Viini nuolia selässä. Jo päivänä muutamana, Huomenna moniahana, 40 Keksi mustasen merellä, Sinerväisen lainehilla: Onko se i'ässä pilvi, Päivän koite koillisessa? Ei ole i'ässä pilvi, 45 Päivän koite koillisessa; Onpi vanha Väinämöinen, Laulaja iän ikuinen, Matkoava Pohjolahan, Kulkeva Pimentolahan. 50 Tuop' on nuori Joukahainen, Laiha poika Lappalainen, Jou'utti tulisen jousen, Koppoi kaaren kaunihimman, Pään varalle Väinämöisen, 55 Surmaksi suvantolaisen. Ennätti emo kysyä, Vanhempansa tutkaella: "Kellen jousta jouahutat, Kaarta rauta rauahutat?" 60 Tuop' on nuori Joukahainen Sanan virkkoi noin nimesi: "Tuohon jousta jouahutan, Kaarta rauta rauahutan, Pään varalle Väinämöisen, 65 Surmaksi suvantolaisen; Ammun vanhan Väinämöisen, Lasken laulajan ikuisen, Luon on merta luutimahan, Lainetta lakaisemahan." 70 Emo kielti ampumasta, Emo kielti ja epäsi: "Elä ammu Väinämöistä, Kaota Kalevalaista! Väinö on sukua suurta, 75 Lankoni sisaren poika." "Ampuisitko Väinämöisen, Kaataisit Kalevalaisen, Ilo ilmalta katoisi, Laulu maalta lankeaisi; 80 Ilo on ilmalla parempi, Laulu maalla laatusampi, Kun onpi Manalan mailla, Noilla Tuonelan tuvilla." Tuossa nuori Joukahainen 85 Jo vähän ajattelevi, Käsi käski ampumahan, Käsi käski, toinen kielti. Virkki viimeinki sanoiksi, Itse lausui, noin nimesi: 90 "Kaotkohot jos kahesti Kaikki ilmaiset ilomme, Kaikki laulut langetkohot; Varsin ammun, en varanne." Jännitti tulisen jousen, 95 Veti vaskisen vekaran, Vasten polvea vasenta, Jalan alta oikeansa; Veti viinestä vasaman, Sulan kolmikoipisesta, 100 Tuon on juonelle asetti, Liitti liina-jäntehelle. Oikaisi tulisen jousen Olailehen oikealle, Ampui nuolen ensimäisen, 105 Se meni kovan ylätse; Ampui toisen nuoliansa, Se meni kovan alatse; Ampui kohta kolmannenki, Kävi kohti kolmannesti, 110 Ampui olkisen orihin Alta vanhan Väinämöisen. Siitä vanha Väinämöinen Sormin suistuvi vetehen, Käsin kääntyi lainehesen, 115 Kourin kuohu'un kohahti, Selästä hyvän hevosen, Hyvän laukin lautasilta. Nousi siitä suuri tuuli, Kantoi vanhan Väinämöisen 120 Noille väljille vesille, Ulapalle aukealle. Siinä nuori Joukahainen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Kupli nyt siellä kuusi vuotta, 125 Seuro seitsemän kesyttä, Tuulen tuuviteltavana, Aaltojen ajeltavana!" Siitä pistihen sisälle, Sai emo kysyneheksi: 130 "Joko ammuit Väinämöisen, Kaotit Kalevan poian?" Tuop' on nuori Joukahainen Itse kielin kerskaeli: "Ei nyt vanha Väinämöinen 135 Enämpi elävin silmin Sinä ilmoisna ikänä, Kuuna kullan valkeana, Astu Väinölän ahoja, Kalevalan kankahia." 140 "Ammuin vanhan Väinämöisen, Laskin laulajan ikuisen, Läpi syämmen, maksan kautta, Halki hartiolihojen; Sortui ukko sormillehen, 145 Kääntyi kämmenyisillehen, Siitä kyykertyi kylelle, Selällehen seisottihe, Aaltojen ajeltavaksi, Tyrskyn tyyräeltäväksi." 150 Tuon emo sanoiksi virkki: "Pahoin teit sinä poloinen, Kun on ammuit Väinämöisen, Kaotit Kalevalaisen, Suvantolan suuren miehen, 155 Kalevalan kaunihimman."