Tähän me vastaamme:
"Herra seurustelee luottamuksella niiden kanssa, jotka pelkäävät häntä, ja hänen liittonsa opettaa hän heille." — Ps. 25: 14.
Jo kohta Luoja täyden tarkoituksen Myös meidän heimon suhteen selvittää Loi meille ihmevoiman, käsityksen ja tahdon, aivot ymmärtää, siks' että kärsivälle ihmiselle vois antaa täyden elon ainaisen. On Herran sanat lohtu jokaiselle; sai kohtalomme siinä päätöksen. Hän jätti taivaan kodin loistavuuden ja kuoloon tuli Poika Jumalan. Hän antoi meidän eestä ihmisyyden ain' kuoloon asti tähden maailman. Hän elon salaisuuden meille selvittää, Hän kuolon maasta jälleen tullut on. — Näin meille Taaton tahdon ilmoittaa: ei ylösnousemus oo enää mahdoton. Kun ihmissäädös meit' ei lainkaan ohjaa, kun väärän uskon kahleet katkotaan, niin Herra lähteellensä meitä johtaa. Se riittää kaiken kaihon maksamaan. Ei epätoivon nuolet meitä vaivaa, kun riemu syömen täyttää, varmistuu; on usko saanut perustuksen kaivaa nyt sinuun Luoja, ja kaikk' uudistuu, kun näimme suunnitelmaan korkeaan, mi kätkös oi' nyt saimme tietoon sen ja ymmärrämme kohta kokonaan miks' loit sä olennot — ja ihmisen.
Tällainen siunaus on tulossa maailmaan sen kautta, että Jumalan aikomus täydelleen ilmotetaan ja jumalisen sanan verho poistetaan. Me uskallamme toivoa, että tämä teos tulee olemaan osa tätä siunausta ja ilmotusta.
Ne, jotka kääntävät selkänsä kaikenlaisille puhtaasti inhimillisille viisasteluille ja omistavat aikaansa pyhän Raamatun tutkimiseen laiminlyömättä ymmärrystään, jota Jumala tahtoo meitä käyttämään (Jes. 1: 18), tulevat huomaamaan miten siunauksen kaari kaartuu yli pilvien. Kuitenkin on erehdys luulla, että ne, joilla ei ole uskoa eikä siis vanhurskautta, kykenisivät kirkkaasti käsittämään totuuden, sillä se ei ole heitä varten. "Valo [totuus] on annettu vanhurskaille." (Ps. 97: 11.) Jumalan lapsille on kynttilä suotu, jonka valo poistaa paljon pimeyttä heidän vaelluksensa polulta. "Sinun sanasi on minun jalkaini kynttilä ja valkeus minun teilläni." (Ps. 119: 105.) Mutta ainoastaan "vanhurskasten tie paistaa niinkuin nouseva aurinko, kasvaen vähitellen, kunnes päivä paistaa kaikessa kirkkaudessaan." — San. 4: 18.
Todellisuudessa "ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan." (Rom. 3: 10.) Tässä tarkotetaan ainoastaan niitä, jotka uskon kautta ovat vanhurskautetut. Ainoastaan sellaiset voivat vaeltaa sillä polulla, joka kasvaa kirkkaudessa: nähdä, ei ainoastaan Jumalan suunnitelman nykyistä kehitystä, vaan myös tulevia asioita. Vaikkakin on totta, että jokaisen uskovaisen polku kasvaa kirkkaudessa, niin koskee tämä erityisesti vanhurskaita (vanhurskautettuja) eri luokkana. Patriarkat, profeetat, apostolit ja pyhät menneisyydessä ja nykyisyydessä ovat vaeltaneet sen enentyvässä valossa, ja valo on kasvava nykyisyyden ohi — "kunnes päivä paistaa kaikessa kirkkaudessaan." Se on aina sama polku, ja lakkaamatta enenevä valo on jumalallinen alkulähde, joka aikanaan levittää uutta valoa sen yli.
Sentähden "iloitkaan Herrassa, te vanhurskaat," ja odottakaa tämän lupauksen toteutumista. Monella on niin vähän uskoa, ett'eivät he odota enemmän valoa, vaan saavat he epäuskonsa ja välinpitämättömyytensä tähden olla pimeydessä, vaikkakin he voisivat vaeltaa kasvavassa valossa.
Jumalan henki, joka annettiin ohjaamaan seurakuntaa totuuteen, on opastava meitä siinä, mikä on kirjotettu (raamatussa), mutta enempää me emme tarvitse, sillä pyhä Raamattu voi tehdä sen, että olemme viisaat pelastukseen uskon kautta, uskomalla Kristukseen Jeesukseen. — 2 Tim. 3:15.
Jos kohta on totta, että "pimeys peittää maan ja synkeys kansat", niin ei kuitenkaan maailma aina tule jäämään tähän tilaan. Meille vakuutetaan, että "aamu tulee". (Jes. 21: 12.) Samoin kuin Jumala antaa luonnollisen auringon paistaa vanhurskaiden ja väärien yli, niin on myös vanhurskauden aurinko tuhatvuotispäivänä valaiseva koko maailman ja "saattava valoon sen mitä pimeydessä on kätketty". (1 Kor. 4: 5.) Se on hälventävä pahan vahingolliset usvat ja tuova elämää, terveyttä, rauhaa ja iloa.
Jos katsomme takasin menneisyyteen, niin huomaamme valon loistaneen silloin ainoastaan himmeästi. Hämärät ja epäselvät olivat lupaukset kuluneina aikakausina. Ne Abrahamille ja toisille annetut lupaukset, joita lihallisen Israelin lait ja jumalanpalvelus muodot kuvauksellisesti esittivät, olivat vaan varjoja ja antoivat ainoastaan heikon käsityksen Jumalan ihmeellisistä ja armorikkaista aikomuksista. Sitä mukaan, kun lähenemme Jeesuksen päiviä, nousee valo. Korkeinta, mitä ennen sitä odotettiin, oli se, että Jumala lähettäisi vapahtajan, joka pelastaisi Israelin vihollistensa vallasta ja korottaisi heidät maapallon etevimmäksi kansaksi, jossa vaikutusvaltaisessa hallitusasemassa Jumala voisi käyttää heitä välikappaleinaan siunatessaan maan kaikkia sukukuntia. Kun he sitten saivat ottaa vastaan perintötarjouksen Jumalan valtakuntaan, olivat siihen liitetyt ehdot niin erilaiset kuin ne, joita he olivat odottaneet ja juuri valittavan luokan mahdollisuudet koskaan saavuttaa luvattua korkeutta olivat ulkonaisesti ja inhimillisesti katsoen niin epätodenmukaiset, että kaikki, muutamia harvoja lukuunottamatta, tulivat senkautta sokeiksi julistukseen nähden. Ja heidän sokeutensa ja vihamielisyytensä kasvoi aivan luonnollisesti, kun Jumalan suunnitelman etenemisessä tuli tuo ennen määrätty aika, jolloin julistus oli laajennettava ja tarjous ottamaan osaa luvatussa valtakunnassa oli tehtävä jokaiselle koko maanpallolla olevalle ihmiselle, joka uskon kautta lasketaan uskovan Abrahamin lapseksi ja hänelle annettujen lupausten perilliseksi.