Väitteemme todistukseksi muistamme Raamatun viimeistä kirjaa, Johanneksen ilmestystä, joka on kirjotettu noin vuonna 96 j.Kr. Johdanto-sanat ilmottavat, että se on erityinen ilmestys asioista, joita siihen asti ei ole ymmärretty. Tämä todistaa ratkaisevasti, ett'ei ainakaan siihen asti Jumalan suunnitelma ollut kokonaisuudessaan ilmotettu. Tämä kirja ei ole myöskään ennen ollut kaikkea sitä, mitä sen nimi sisältää — paljastaminen, verhon poistaminen. Mitä alkuajan seurakuntaan tulee, niin ei todenmukaisesti ainoakaan ymmärtänyt mitään osaa tästä kirjasta. On luultavaa, ett'ei Johanneskaan, joka nä'yt näki, niitä ymmärtänyt. Hän oli sekä profeetta että apostoli, ja kun hän apostolina ymmärsi ja opetti sitä, mikä silloin oli "ruokaa aikanaan", niin lausui hän sitävastoin profeettana asioita, jotka tulevina aikoina varustaisivat palvelusväen "ravinnolla".
Kristinuskon aikana ovat muutamat pyhimykset koettaneet ymmärtää seurakunnan tulevaisuutta tutkimalla tätä kuvauksellista kirjaa, ja epäilemättä ovat kaikki, jotka lukivat ja ymmärsivät, joskin kohta ainoastaan osan sen totuuksista, tulleet siunatuiksi lupauksen mukaan. (Ilm. 1: 3.) Sellaisille avasi kirja jatkuvasti aarteitaan ja oli Lutherille uskonpuhdistuksen päivinä tärkeä apu käsittämään, että katolilainen kirkko, jonka omantunnon tarkka palvelija hän oli, oli todellisuudessa apostolin mainitsema antikristus, jonka historian me nyt näemme olevan niin suuren osan tätä ennustusta.
Täten Jumala vähitellen kirkastaa totuutensa ja ilmottaa armonsa ylenpalttisen rikkauden. Tästä seuraa, että nyt voidaan odottaa paljon enemmän valoa kuin missäkään edellisessä seurakunnan vaiheessa.
TOINEN LUKU.
KORKEIMMAN JÄRJELLISEN LUOJAN OLEMASSA OLO MÄÄRÄTTY.
Todistuksia, jotka ovat Raamatun ulkopuolella, tarkastettu järjen valossa. — Päätelmä, joka ei pidä paikkaansa. — Järkevä päätelmä. — Jumalan luonne osotettu. — Järjen mukaisia johtopäätöksiä.
Jos järkevästi ja rehellisesti tutkii tuntematonta tunnettujen asian valossa, niin täytyy ennakkoluulottoman, perehtyneen ajattelijan tulla kohti totuutta, vaikkapa hän olisi epäilijäkin. Kuitenkin on selvä, että ilman suoranaista Jumalan suunnitelmain ja tarkotuksen ilmotusta voitaisiin ainoastaan lähestyä totuutta ja saavuttaa ainoastaan epämääräisiä tuloksia. Mutta asettakaamme Raamattu hetkeksi syrjään ja katselkaamme asioita ainoastaan järjen kannalta.
Se, joka voi kaukoputkella tahi paljain silmin katsoa avaruuteen ja nähdä luomakunnan määrättömyyden, sen sopusuhtaisuuden, ihanuuden, järjestyksen, sopusoinnun ja vaihtelevaisuuden ja kuitenkin epäilee, että kaiken tämän luoja on äärettömän paljon hänen viisautensa ja kykynsä yläpuolella, tai joka voi silmänräpäykseksikään otaksua, että tällainen järjestys johtuisi sattumasta, ilman luojaa, hän on siinä määrässä kadottanut tai syrjäyttänyt järjen lahjan, että häntä voidaan pitää niinkuin Raamattu häntä kutsuu, hulluna (sellaisena, jolta puuttuu järki tai ei sitä käytä): "Hullut sanovat sydämessään: 'Ei ole mitään Jumalaa.'" Miksi he niin tekevät, jätämme ratkaisematta, mutta niin palon on Raamatussa ainakin totta, niinkuin jokaisen järkevän ihmisen täytyy havaita, että seurausten täytyy johtua riittävistä syistä, sillä sehän on eittämätön totuus. Vieläpä jokainen kasvi, jokainen kukka antaa kaunopuheliaan todistuksen tässä asiassa. Niiden monimutkainen kokoonpano, muotojen ja kudoksien harvinainen ihanuus puhuvat kaikki korkeammasta viisaudesta ja taidokkuudesta, kuin mitä ihmisillä on. Kuinka lyhytnäköinen onkaan tuo mahdottomuus, joka kehuu ihmisten taitoa ja nerokkaisuutta pitäen luonnon säännöllisyyden, yhdenmukaisuuden ja sopusoinnun johtuvan pelkästä sattumasta; joka tunnustaa luonnon lait, kieltäen samalla luonnolla olevan perehtyneen lainsäätäjän.
Muutamat niistä, jotka kieltävät järjellisen luojan olemassa olon, väittävät, että luonto on tuo ainoa jumala, ja että luonnosta lähtevät kaikki eläin- ja kasvielämän kehitysmuodot ilman että ymmärrys on ne järjestänyt. Ne ovat, sanovat he, jatkuvan kehityksen kautta alistetut sen lain alle, jonka vaikutuksesta "voimakkaampi elää kauvemmin kuin heikompi".
Tämä päätelmä kaipaa tukea, sillä ympärillämme näemme, että eri olennoilla on kullakin määrätty luontonsa, joka ei kehity miksikään korkeammaksi luonnoksi; ja vaikka ne, jotka pitävät kiinni tästä päätelmästä, ovat tehneet uudistuneita yrityksiä, eivät he koskaan ole onnistuneet sekottamaan eri lajeja tai saamaan aikaan uutta määrättyä lajia. Ei tunneta ainoatakaan tapausta, jolloin laji olisi muuttunut toiseksi lajiksi. [Muutamien lukijoittemme varalle huomautamme, että sellaiset muutokset kuin esim. kaalimadon muuttuminen perhoseksi eivät muuta esineen luonnetta: kaalimato ei ole muuta kuin perhosen munasta kuorittu toukka.] Jos kohta löytyy kaloja, jotka voivat käyttää eviään hetkeksi siipinään ja lentää ylös vedestä, ja sammakoita, jotka voivat laulaa, niin ei ole koskaan esiintynyt sellaista tapausta, että ne olisivat muuttuneet linnuiksi. Ja vaikka eläinten joukossa löytyy muutamia, jotka jossain määrin ovat ihmisten kaltaisia, niin ei ole minkäänlaista todistusta siitä, että ihminen kehittyisi tällaisista olennoista. Päinvastoin esittävät tutkimukset, että jos kohta samasta lajista voidaan aikaansaada muunnoksia, niin on mahdotonta sekottaa eri lajia, tai toisesta lajista kehittää toinen laji. Samasta syystä ei voida väittää, että aasi ja hevonen olisivat sukua toisilleen, sillä tiedetään hyvin, että niiden varsa, muuli, on epätäydellinen eikä voi jatkaa kumpaakaan lajia.