Jos sieluton luonto olisi luova tai kehittävä voima, niin se aivan varmaan jatkaisi kehitystä ja mitään määrättyjä lajeja ei silloin löytyisi, koska ilman ymmärrystä ei mikään voisi saavuttaa määrättyä tilaa. Kehitys olisi todellisuus tänä päivänä ja me näkisimme ympärillämme kalojen muuttuvan linnuiksi ja apinoiden muuttuvan ihmisiksi. Tämän päätelmän huomaamme olevan yhtä paljon ristiriidassa ihmisjärjen kuin Raamatun kanssa väittäessään, että järjelliset olennot on luonut valta, jolta puuttuu järki.
Siitä päätelmästä, joka koskee luomisen tapahtumista kehityksen kautta (ihmistä lukuunottamatta), jota vastaan meillä ei ole mitään pätevää syytä, teemme seuraavassa lähemmin selvää. Se päättää, että nykyään olemassa olevat eri lajit ovat määrätyt ja muuttumattomat, mitä luontoon ja lajiin tulee. Ja jos kohta nykyiset lajit voidaan kehittää paljon korkeammalla kannalle, vieläpä täydellisyyteensä asti, niin pysyvät kuitenkin nämät lajit samoina. Tämä päätelmä otaksuu edelleen, ett'ei yksikään näistä lajeista ollut alkuaan niin luotu, vaan kehittyivät kaukaisessa muinaisuudessa maasta ja vähitellen tapahtuvan kehityksen kautta muodosta toiseen. Jumalan määräämien lakien mukaan on tämä kehitys, jossa ravinnon ja ilmaston muutos on ollut tärkeänä tekijänä, mahdollisesti jatkunut, kunnes ne lajit, sellaisina kuin ne nyt esiintyvät, ovat tulleet määrätyiksi, jonka jälkeen muutos on mahdoton, koska Luojan lopullinen tarkotus tässä suhteessa selvästi on saavutettu. Jos kohta kukin näistä eri kasvi- ja eläinsuvuista voi parantua tai huonontua, niin ei kuitenkaan yksikään niistä kykene muuttumaan toiseksi tai johtumaan toisesta suvusta tai lajista. Jos kohta kukin näistä lajeista voi saavuttaa täydellisyyden omassa lajissaan, niin on kuitenkin, sitten kun Luoja luontoon nähden on saavuttanut tarkotuksensa, jatkuva kehitys tässä suhteessa mahdoton.
Väitetään, että alkuperäiset kasvit ja eläimet, joista nykyiset määrätyt lajit johtuvat, kuolivat ennen ihmisen luomista. Nykyään hävinneitten eläinten ja kasvien luurangot ja maatumat, joita on tavattu syvällä maassa, puhuvat tämän päätelmän puolesta. Tämä käsityskanta ei syrjäytä eikä hylkää Raamatun oppia, että ihminen oli välitön ja täydellinen luomus, luojansa kuva mitä järkeen ja siveyteen tulee eikä kehityksen tulos, joka kehitys todennäköisesti oli yhteinen koko muulle luomakunnalle. Tällainen käsitys ei millään tavalla vaikuttaisi heikontavasti, vaan antaisi se tukea Raamatun väitteelle, että luonto, sellaisena kuin se tänään esiintyy, opettaa, että järjellinen olento on sen järjestänyt ja ollut sen ensimmäinen alkaja. — Johtakoon ihmisjärki parhaan kykynsä mukaan tunnetut tosiasiat mahdollisista ja riittävistä syistä ja sen ohella jokaisessa erikoisessa tapauksessa menetelköön rehellisesti luonnon lakeja kohtaan; mutta luonnon monimutkaisen koneiston takana huomataan sen suuren alkuunpanijan jäljet, joka alkuunpanija on järjellinen, kaikkivaltias Jumala.
Me väitämme siis, että järjellisen luojan olemassa olo on selvästi todistettu totuus. Todistukset ovat ympärillämme, jopa omassa itsessämme, sillä me olemme hänen tekonsa. Jokainen sielun ja ruumiin ominaisuus puhuu ihmeellisestä taitavuudesta, joka on paljon sen yläpuolella, mitä me käsitämme. Ja hän on myös se, joka on ajatellut ja luonut sen, mitä me kutsumme luonnoksi. Me väitämme, että hän järjesti ja määräsi luonnon lait, joiden kaunista ja sopusointuista toimintaa me näemme ja ihailemme. Häntä, jonka viisaus teki maailman kaikkiuden suunnitelman, jonka voima ylläpitää ja johtaa sitä, ja jonka viisaus ja valta on niin paljon yläpuolella meidän omaamme, me jumaloimme ja palvomme vaistomaisesti.
Tämän valtavan Jumalan olemassa olon käsittäminen olisi vaan hänen kaikkivaltiaan voimansa pelkäämistä, ellemme näkisi, että hän on siinä määrin suosion ja hyvyyden täyttämä, että se vastaa hänen voimaansa. Tästä olemme myöskin täysin vakuutetut niiden samojen seikkojen perustuksella, jotka todistavat hänen olemassa olonsa, valtansa ja viisautensa. Me emme tule pakotetuiksi ainoastaan siihen lopputulokseen, että löytyy Jumala, ja että hänen valtansa ja viisautensa on äärettömän paljon yläpuolella meidän omaamme, vaan pakottaa meidän järkemme meitä pitämään itsestään selvänä, että se, mikä luodussa on suuremmoisinta ei ole Luojaa suurempi. Siksi täytyy meidän päättää, että ihmisten keskuudessa tavattava korkein hyvyyden ja vanhurskauden ilmaus on yhtä paljon pienempi Luojan hyvyyttä ja vanhurskautta, kuin ihmisen viisaus ja kyky ovat hänen viisauttaan ja kykyään pienemmät. Ja siten on meillä sielumme silmäin edessä Luojan olento ja ominaisuudet. Hän on viisas, vanhurskas, rakkaudesta rikas ja voimakas, ja hänet ominaisuuksiensa vaikutusala on verrattomasti laajempi kuin hänen suurernmoisimman luomuksensa. Mutta sitten kun me nyt olemme saaneet tämän johdonmukaisen lopputuloksen Luojan olemassa olosta ja luonteesta, tehkäämme edelleen kysymys: mitä tulee meidän odottaa sellaiselta olennolta? Vastaukseksi tulee, että tällaisten ominaisuuksien omistaminen täydellä syyllä edellyttää niiden harjottamista ja käyttämistä. Jumalan voimaa täytyy käyttää, käyttää sopusoinnussa hänen luontonsa kanssa, viisaasti, oikeudenmukaisesti ja rakkaudella. Mitä keinoja hän tätä tarkotusta varten käyttäneekin, millä tavalla Jumalan voima vaikuttaneekin, täytyy lopullisen tuloksen olla sopusoinnussa hänen luontonsa ja luonteensa kanssa, ja hänen äärettömän viisautensa täytyy hyväksyä jokainen askel.
Mikä olisikaan järjellisempää kuin siten käyttää voimaa, jonka me näemme ympärillämme luoduissa lukemattomissa maailmoissa ja maan ihmeellisessä vaihtelevaisessa moninaisuudessa. Mikä olisikaan ymmärrettävämpää kuin luoda sellainen olento kuin ihminen, joka on varustettu järjellä ja arvostelukyvyllä käsittämään Luojan työtä ja arvostelemaan hänen taiteellista kykyään — hänen viisauttaan, vanhurskauttaan, voimaansa ja rakkauttaan? Kaikki tämä on järjellistä ja täydellisessä sopusoinnussa tosiasiain kanssa, jotka me tunnemme.
Ja nyt tulee viimeinen väitteemme. Eikö olisi järjellistä otaksua, että sellainen äärettömän viisas ja hyvä olento, sitten kun hän oli luonut olion, joka voi käsittää luojansa ja hänen suunnitelmansa, voisi rakkautensa ja vanhurskautensa pakottamana tyydyttää tämän olion kaipuun antamalla sille jonkinlaisen ilmotuksen? Eikö olisi järjellistä otaksua, että Jumala antaisi ihmiselle valaistusta hänen olemassa olonsa tarkotuksesta ja suunnitelmistaan hänen tulevaisuutensa suhteen. Sitävastoin kysymme, eikö olisi mahdotonta otaksua, että sellainen luoja olisi luonut sellaisen ihmisen, varustanut hänet ajatuskyvyllä, joka tunkeutuu tulevaisuuteen, eikä kuitenkaan olisi antanut mitään ilmotusta suunnitelmistaan tyydyttääkseen tätä kaipuuta? Tällainen menettelytapa olisi mahdoton, koska se olisi ristiriidassa sen luonteen kanssa, jollaiseksi me Jumalaa ajattelemme, ristiriidassa vanhurskaan ja rakkaudellisen olennon menettelytavan kanssa.
Me voimme tehdä sen loppupäätöksen, että jos jumalallinen viisaus ihmisen luomisessa olisi pitänyt tarpeettomana antaa hänelle tietoa hänen tulevasta tarkotusperästään ja hänen osuudestaan luojansa suunnitelmiin, niin olisi sekä jumalallinen viisaus että jumalallinen rakkaus vaatinut, että tämän olennon kyvyt niin rajotettaisiin, ettei sitä aina vaivaisi ja häiritsisi epäilys, pelko ja tietämättömyys; ja varmaankin olisi jumalallista valtaa käytetty tällaisessa rajotuksessa. Se seikka, että ihmisellä on kyky käsittää jumalallisen suunnitelman ilmotuksen luojansa tunnustetun luonteen yhteydessä, antaa siis kylliksi riittävän syyn odottaa, että Jumala lahjottaisi sellaisen ilmestyksen sellaisena aikana ja sillä tavalla, kuin hän viisaudessaan voisi hyväksyä. Siis tarkastamalla tätä, vaikkakaan emme tuntisi Raamattua, johtaisi järki meitä odottamaan ja etsimään jotakin sellaista ilmestystä, minä Raamattu sanoo olevansa. Ja edelleen, kun otamme huomioon sen järjestyksen ja sopusoinnun, joka vallitsee kaikkialla luomakunnassa, kuinka esim. tähdistöt suuremmoisessa kiertokulussaan noudattavat määrä-aikoja ja -paikkoja niin emme voi muuta kuin otaksua, että pienemmät säännöttömyydet, niinkuin maanjäristykset, tuuliaispäät j.n.e., ovat ainoastaan viittauksia siitä, että eri alkuaineitten yhteistoiminta tässä maailmassa nykyään on epätäydellistä. Vakuutus, että kaikki on tuleva vihdoin täydelliseksi ja sopusointuiseksi maan päällä samoin kuin taivaassa, sekä jonkinlainen selitys siitä, miksikä nyt ei niin ole, ovat kysymyksiä, jotka ajattelevalle ihmiselle ovat luonnollisia niinkuin niihin vastaaminen Luojalle, jonka viisaus, valta ja hyvyys ovat ilmeiset. Siitä syystä tulee meidän odottaa, että etsitty ilmestys käsittäisi tällaisen vakuutuksen ja tällaisen selityksen.
Kun me nyt olemme osottaneet miten järkevää on odottaa Jumalan tahdon ja suunnitelman ilmotusta meidän sukuumme nähden, tulemme seuraavassa luvussa tutkimaan Raamatun yleistä luonnetta; joka Raamattu sanoo juuri olevansa sellainen ilmestys. Ja jos se esittää Jumalan luonteen olevan täydellisessä sopusoinnussa järjen kanssa, kuten ylempänä olemme nähneet, silloin täytyy meidän tehdä se johtopäätös, että se sen kautta on todistanut olevansa tarpeellinen ja syyllä odotettu Jumalan ilmestys ja täytyy meidän silloin ottaa vastaan sen todistus sellaisena ilmestyksenä. Jos se on Jumalasta, täytyy sen oppien, täysin ymmärrettyinä, olla sopusoinnussa hänen luonteensa kanssa, joka kuten järki vakuuttaa meille, on täydellinen viisaudessa, vanhurskaudessa, rakkaudessa ja vallassa.