Uuden testamentin viisi ensimmäistä kirjaa ja useat vanhassa testamentissa ovat kertomuksia tosiasioista, joita kirjoittajat tunsivat, kertomuksia, joiden totuuden takaa heidän luonteessa. Jokaiselle on selvää, ett'ei tarvita mitään erityistä ilmestystä jos he tahtoisivat yksinkertaisesti kertoa totuuden niissä asioissa, jotka olivat heitä lähellä, ja jotka he täysin tunsivat. Kun Jumala kuitenkin tahtoi antaa ihmiselle ilmestyksen, niin on todennäköistä, että näillä kertomuksilla menneistä tapauksista on merkitystä tähän ilmestykseen nähden, sillä onhan syytä otaksua, että Jumala niin johtaisi ja järjestäisi, että se rehellinen henkilö, jonka hän valitsisi aseekseen, tulisi yhteyteen tarpeellisten tosiasiain kanssa. Näiden Raamatun historiallisten osien luotettavaisuus riippuu melkein yksinomaan tekijäin luonteesta ja vaikuttimista. Hyvä ihminen ei puhu valhetta. Puhdas lähde ei anna kitkerää vettä. Ja Raamatun todistus kokonaisuudessaan poistaa pienimmänkin epäilyksen siitä, että sen kirjottajat sanoisivat tai tekisivät pahaa, jotta sen kautta hyvä tulisi esille.

Määrättyjen Raamatullisten kirjojen kuten Kuningasten-, Aika-, Tuomarienkirjojen totuudellisuus ei kärsi siitä, että me aivan yksinkertaisesti sanomme niiden olevan tosia, huolella tehtyjä muistiinpanoja aikansa huomatuista tapauksista ja henkilöistä. Heprealaisten kertomukset sisältävät historiaa samoinkuin laki ja profeetat, ja kun muistetaan, että heidän historiansa, sukuluettelonsa j.n.e. kuvailivat niin paljon tarkemmin yksityiskohtaisia seikkoja syystä että Messias oli suoraan polveutuva Aabrahamista, niin ymmärretään miksi muutamia historiallisia asioita mainitaan, joita yhdeksännentoista vuosisadan valistus ei pidä oikein sopivana. Niin esimerkiksi piti historioitsija todennäköisesti tarpeellisena koristelematta kertoa moabittilais- ja ammonialaiskansojen alkuperästä ja heidän sukulaisuussuhteistaan Aabrahamin kanssa, jotta kertomus heidän alkuperästään tulisi täydelliseksi. (1 Moos. 19: 36—38). Samoin on meille annettu erittäin tarkka kertomus Juudan lapsista, sillä hänestä polveutui kuningas Daavid, jonka kautta Marian, Jeesuksen äidin (Luuk. 3: 23, 31, 33, 34), samoinkuin Joosefin, hänen puolisonsa, sukuluettelo johdetaan takasin Aabrahamiin. Täydellinen sukuluettelo oli epäilemättä sitä välttämättömämpi, kun tästä suvusta (1 Moos. 49: 10) oli polveutuva Israelin etevin kuningas samoinkuin luvattu Messias. Tästä johtuu poikkeaminen yksityisseikkoihin, mikä ei muuten esiinny. — 1 Moos. 38.

Tietenkin on samanlaisia tai muita syitä toisiin Raamatussa oleviin historiallisiin tosiasioihin nähden, joiden hyödyn me ehkä aikaa myöten saamme nähdä, ja jotka, elleivät ne koskisi historiaa, vaan ainoastaan siveellistä opetusta, ilman vahinkoa voitaisiin poistaa. Kuitenkaan ei kukaan voi millään tavalla väittää, että Raamattu missään suosisi säädyttömyyttä. Tulee myöskin muistaa, että samoja asioita voidaan eri kielillä esittää paremmin ja huonommin ja jos kohta raamatunkääntäjät olivat liian omantunnontarkkoja jättääkseen pois mitään siitä, mikä esiintyi alku-tekstissä, niin elivät he kuitenkin aikana, joka ei ollut niin tarkka kuin meidän aikamme valitessaan sopivia lausuntotapoja. Samaa voidaan ajatella vanhimmasta raamatullisesta ajasta ja sen tavasta ilmaista ajatuksiaan. Varmaan ei hienotunteisinkaan voi tähän nähden tehdä pienintäkään huomautusta ainoastakaan uudessa testamentista esiintyvästä lauseesta.

Mooseksen kirjat ja niissä julaistut lait.

Raamatun viisi ensi kirjaa tunnetaan Mooseksen viiden kirjan nimellä, vaikkakin ei missään mainita häntä niiden tekijäksi. On hyvin luultavaa, että Mooses tai joku hänen johdollaan on kirjottanut ne. Mitä kertomukseen hänen kuolemastaan ja hautaamisestaan tulee, niin voimme ajatella, että hänen kirjurinsa on niistä tehnyt sopivan lisäyksen. Se, ettei varmasti mainita, että Mooses olisi nämä kirjat kirjottanut ei ole mikään todistus sellaista otaksumaa vastaan, sillä jos joku toinen olisi kirjottanut ne pimittämis- ja pettämis-tarkotuksessa, olisi hän varmaankin, saavuttaakseen luotettavaisuutta ilmottanut että Israelin suuri johtaja ja valtiomies oli ne kirjottanut. (Katso 5 Moos. 31: 9—27.) Se on varma, että todellakin Mooses johti heprealaisen kansan Egyptistä. Hän järjesti heidät kansaksi niiden lakien mukaan, jotka näissä kirjoissa ovat esitetyt, ja heprealainen kansa on yli kolmen tuhannen vuoden kuluessa yksimielisesti väittänyt, että Mooses on heille lahjottanut nuo kirjat, ja niin pyhinä ovat he pitäneet noita kirjoja, ettei pistettä tai pilkkua ole saanut muuttaa, joka takaa sen, että kirjotukset ovat väärentämättömät.

Nämä Mooseksen kirjat sisältävät ainoan uskottavan kertomuksen, mikä on olemassa siltä ajalta, jota ne käsittelevät. Kiinalainen historia on alkavinaan luomisesta kertoessaan miten Jumala läksi veneessä vesille, otti maamöhkäleen käteensä ja heitti sen veteen. Tästä maamöhkäleestä, niin kerrotaan, tuli tämä maailma j.n.e. Mutta koko satu on niin järjetön, että jo lapsen ymmärryksellä varustettu ihminen ei anna sen itseänsä pettää. Sitä vastoin ensimmäisen Mooseksen kirjan esitys perustuu siihen järjelliseen otaksumaan, että Jumala, luoja, järjellinen alkusyy, jo oli olemassa. Se ei koskettele Jumalan olemassaolon alkamista, vaan hänen työtään ja sen alkamista ja järjestelmällistä eteenpäin kehittymistä: — "Alussa loi Jumala taivaan ja maan". Se ainoastaan mainitsee maan alkuperän ryhtymättä lähempiin selityksiin, ja jatkaa sitten kertomalla kuudesta päivästä (ajanjaksosta), jonka kuluessa maa valmistettiin ihmistä varten. Tämän käsityksen vahvistaa pääasiallisesti neljäntuhannen vuoden kuluessa kerätty tieteellinen valo. Tästä seuraa, että on paljon järjellisempää hyväksyä väite, että Jumalan henki on elähyttänyt näiden asiain kertojan, Mooseksen, kuin otaksua, että yksi mies yksinään tiesi enemmän kuin koko jälelläoleva ihmiskunta tietää kolmentuhannen vuoden tutkimuksien jälkeen, jota tutkimusta nyt helpottaa uudenaikaiset apuneuvot ja joilla on miljoonittain rahaa käytettävänään.

Tarkasta edelleen niitä lakimääräyksiä, joita nämä kirjotukset sisältävät. Varmaa on, ett'eivät nämä lait ole löytäneet vertojaan ennenkuin yhdeksännellätoista vuosisadalla. Nämä yhdeksännentoista vuosisadan lait nojautuvat Mooseksen laissa esitettyihin perusajatuksiin ja itse asiassa ovat sellaiset miehet laatineet ne, jotka tunnustivat Mooseksen lain jumalallisen alkuperän.

Jumalan kymmenen käskyä on lyhyt yhteenveto koko laista. Nämä kymmenen käskyä sisältävät jumalanpalveluksen ja siveyden suhteen määräyksiä, joiden jokaisen tutkijan silmissä täytyy näyttää suuressa määrin ihmeellisiltä ja jos ne tähän asti olisivat olleet tuntemattomat ja nyt tavattaisiin Kreikan, Rooman tai Babylonin (kansoja, jotka ovat nousseet ja hävinneet paljon sen jälkeen kuin nämä lait säädettiin) raunioissa ja muinaisjäännöksissä, niin pidettäisiin niitä ihmeellisinä ellei ylenluonnollisina. Mutta näiden lakien ja niiden vaatimusten tunteminen on aikaansaanut jonkinlaisen välinpitämättömyyden, niin että niiden todellisen suuruuden näkevät ainoastaan muutamat harvat. On totta, että nämä käskyt eivät puhu mitään Kristuksesta, mutta niitä ei annettukaan kristityille vaan heprealaisille, eikä niillekään siksi, että ne opettaisivat uskomaan lunastukseen, vaan vakuuttaakseen ihmisiä heidän synnillisestä tilastaan ja lunastuksen tarpeesta. Ja näiden käskyjen pääsisällyksen yhdisti ihmeellisellä tavalla kristinuskon suuri perustaja sanoihin: "Sinun tulee rakastaa Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi ja koko sielustasi ja koko mielestäsi ja koko voimastasi", ja: "Rakasta lähimäistäsi niinkuin itseäsi." Mark. 12: 30, 31.

Mooseksen toimeenpanema hallitusmuoto erosi kaikista muista sekä uudemmista että vanhemmista siinä, että se väitti, että tämä hallitus tuli itse Luojalta, ja että kansa oli vastuunalainen hänen edessään. Heidän lakinsa ja maalliset ja uskonnolliset järjestysmuotonsa esiintyivät Jumalasta lähteneinä ja olivat, niinkuin kohta saamme nähdä, täydellisessä sopusoinnussa sen kanssa, minkä järki sanoo olevan Jumalan luonteen. Keskellä leiriä olevan tabernaakkelin "Kaikkein pyhimmässä" paikassa ilmestyi Jehovan läsnäolo heidän kuninkaanaan, ja siellä saivat he vastaanottaa yliluonnollista opetusta kansansa asioitten hoitamisessa. Pappissääty järjestettiin, jolla oli täydellinen valta tabernaakkelin hoidossa, ja ainoastaan pappien kautta voitiin tulla Jehovan luokse ja saatiin neuvotella hänen kanssaan. Joku voinee tässä ensin ajatella: "Kas niin, tuossa on meillä heidän järjestelmänsä päämäärä: heillä samoinkuin toisilla kansoilla oli hallitusvalta papeilla. He käyttivät hyväkseen kansan herkkäuskoisuutta ja pelottivat heitä oman kunnian ja voiton tähden". Kuitenkin hiljaa, ystäväni, älkäämme otaksuko mitään ennenaikaisesti. Kun, niinkuin tässä tapauksessa, on helppo tutkia itse tosiasiat, niin ei olisi järkevää, asianhaaroja syrjäyttämällä, tehdä huonoja johtopäätöksiä. Kaikki puhuu eittämättömästi sellaista käsitystä vastaan. Pappien oikeudet ja etuoikeudet olivat rajotetut. He eivät saaneet mitään maallista valtaa ja heiltä puuttui kokonaan tilaisuutta käyttää virkaansa kansan oikeuksien ja omantunnonvapauden sortamiseksi. Vieläpä Mooseksen kautta, joka itse oli pappissuvun jäsen tehtiin nämä määräykset.

Koska hän Jumalan lähettiläänä oli vienyt Israelin Egyptin orjuudesta, niin joutui olosuhteiden pakosta toimeenpaneva valta hänen käsiinsä ja teki hiljaisesta Mooseksesta itsevaltijaan hallituksessa ja vallassa, jos kohta hänestä lempeän ja nöyrän luonteensa tähden tuli itse asiassa kansan liiaksi rasittama palvelija, joka tyhjensi elonvoimansa virkansa painostavissa huolissa. Sellaisten olosuhteiden vallitessa perustettiin maallinen hallitus, joka itse asiassa oli kansanvalta. Välttääksemme kaikkea epäilystä tahdomme sanoa: uskottoman kannalta katsoen oli Israelin hallitusmuoto kansanvalta, mutta omien vaatimustensa valossa oli se teokratia, s.o., jumalallinen hallitus, sillä lait, jotka Jumala Mooseksen kautta antoi, olivat muuttumattomat: ei saanut mitään lisätä tai ottaa pois heidän lakikokoelmastaan. Tältä kannalta katsoen poikkesi Israelin hallitus kaikista muista joko aikasemmista tai myöhemmistä maallisista hallituksista. "Silloin sanoi Herra Moosekselle: 'Kerää minulle seitsemänkymmentä miestä Israelin vanhimmista, jotka tiedät kuuluvan kansan vanhimpiin ja tarkastusmiehiin, ja vie heidät ilmestysmajan eteen ja seisokoon he siellä sinun kanssasi. Siellä tahdon minä silloin tulla alas ja puhua kanssasi sekä tahdon ottaa sinun päälläsi lepäävästä hengestä ja antaa heille; sitten auttavat he sinua kansan kuorman kantamisessa, niin ett'ei sinun tarvitse sitä yksin tehdä'." (4 Moos. 11: 16, 17. Katso myös värsyjä 24—30, jotka ovat esimerkkinä todellisesta vilpittömästä valtiomiestaidosta ja hiljaisesta ja nöyrästä luonteesta.) Kun Mooses kertoi tästä, sanoi hän: "Silloin minä otin teidän heimonne päämiehet, viisaat ja hyvin tunnetut miehet, ja asetin teille päämiehiksi, johtajiksi, toiset tuhannen, toiset sadan, toiset viidenkymmenen ja toiset kymmenen yli, ja tarkastusmiehiksi teidän eri heimoihinne." — 5 Moos. 1, 1: 15; 2 Moos. 18: 13—26.