Täten osottautuu, että tämä etevä lainsäätäjä, kaukana siitä, että olisi koettanut laajentaa tai vastaisen varalle lujittaa asemaansa jättämällä kansan hallituksen suorastaan pappissukuisille hengenheimolaisilleen ja siten valmistaa heille tilaisuutta käyttämään uskonnollista valtaansa kahlehtiakseen kansan oikeuksia ja vapauksia, päinvastoin toimeenpani kansan keskuudessa hallitusmuodon, joka oli omiansa kasvattamaan kansan vapaudentunnetta. Toisten kansojen ja hallitsijoiden historiassa ei tavata mitään, joka vastaisi ylläolevaa. Jokaisessa erikoistapauksessa on hallitsija etsinyt omaa korotustaan ja suurempaa valtaa. Niissäkin tapauksissa, joissa hallitsija on auttanut tasavaltojen muodostumista, on myöhempi asiain kulku osottanut, että he tekivät sen edellyttäen voittavansa kansan suosiota ja lujittaakseen omaa valtaansa. Kunnianhimoinen, viisaasti laskeva mies olisi Mooseksen asemassa ja pyrkiessään lujittamaan kansan pettämistä, koettanut saada vallan omiin ja perheensä käsiin, erittäinkin kun tämä näkyi olevan verrattain helposti saavutettavissa, koska uskonnollinen valta jo oli tämän suvun käsissä, ja koska kysymyksessä oleva kansa väitti, että Jumala hallitsi sitä tabernaakkelista. Ei myöskään voi otaksua, että mies, joka kykeni luomaan sellaiset lait ja hallitsemaan sellaista kansaa, olisi ollut niin lyhytnäköinen, ettei hän olisi nähnyt, mihin hänen toimintansa täytyi johtaa. Niin täydelleen jätettiin kansan hallitus sen omiin käsiin, että jos kohta tärkeämmät asiat, joita yllämainitut hallitusmiehet eivät voineet päättää, tuli jättää Mooseksen ratkaistavaksi, niin saivat he kuitenkin itse päättää, mitkä asiat joutuivat Moosekselle. "Mutta jos joku asia tulee teille liian vaikeaksi, niin antakaa sen tulla minulle, jotta saisin kuulla sen". — 5 Moos. 1: 17.
Tältä kannalta katsoen oli Israel tasavalta, jonka virkamiehet toimivat jumalallisten määräysten mukaan. Ja vaientaaksemme niitä, jotka tietämättömyydessä väittävät, että Raamattu hyväksyy yksinvaltaisen hallitusmuodon sen sijaan, että "kansaa hallitsisi kansa", se on valtiollinen itsehallinto, tahdomme huomauttaa, että tämä tasavaltainen maallinen hallitusmuoto pysyi voimassa yli neljäsataa vuotta. Ja ilman Herran hyväksymistä vaihdettiin tämä sitten kuningaskuntaan "vanhimpien" pyynnöstä. Herra sanoi Samuelille, joka tilaisuudessa toimi jonkinlaisena väliaikaisena puheenjohtajana: "Kuule kansan ääntä ja tee kaikki, mitä he pyytävät sinulta; sillä eivät he ole hyljänneet sinua, vaan minut, koska he eivät tahdo, että minä olisin heidän kuninkaanaan." Jumalan käskystä selitti Samuel kansalle, kuinka heidän vapauttaan ja oikeuttaan tullaan halveksimaan ja kuinka he tällaisen muutoksen kautta tulevat palvelijoiksi; mutta turhaan, sillä tuo yleinen aate, jonka he ylt'ympärillään toisissa kansoissa näkivät toteutuneena, oli hurmannut heidät. (1 Sam. 8: 6—22.) Kun tarkastaa tätä kertomusta heidän halustaan saada kuningas, niin kenenkäpä mieleen ei johtuisi ajatus, että Mooses ilman vaikeuksia olisi voinut asettautua suuren valtakunnan etunenään.
Joskin Israel kokonaisuudessaan muodosti yhden kansan, niin otettiin kuitenkin Jaakopin kuoleman jälkeen sukujako aina huomioon. Jokainen suku tai heimo valitsi tai tunnusti yksimielisesti muutamat jäsenet asiamiehikseen tai päälliköikseen. Tämä tapa oli voimassa heidän pitkän egyptiläisen orjuutensakin aikana. Näitä heimon edustajia kutsuttiin päällysmiehiksi tai vanhimmiksi, ja juuri näille Mooses jätti maallisen hallituksen kunnian ja vallan. Jos hän sitävastoin olisi aikonut säilyttää vallan itselleen ja suvulleen, niin olisi hän viime sijassa näille miehille antanut viran ja hallituksen.
Ne ohjeet, jotka annettiin niille, jotka Jumala ikäänkuin oli nimittänyt maallisiksi hallitusmiehiksi, olivat esikuvana yksinkertaisuudesta ja puhtaudesta. Mooses selitti kansalle heidän tuomariensa läsnäollessa ja sanoi: "Ja minä annoin myös määräyksiä teidän tuomareillenne sanoen: 'Kuulkaa mitä veljillä on toinen toistaan vastaan; jos jollakin on jotakin veljeään vastaan tai vierasta [muukalaista] vastaan, joka asuu hänen luonaan, niin tuomitkaa oikeudenmukaisesti heidän välillään. Teidän ei pidä tuomitseman henkilön mukaan, vaan kuunnella yhtähyvin vähäpätöistä kuin ylhäistä. Teidän ei tule peljätä ketään ihmistä, sillä tuomio kuuluu Jumalalle. Mutta jos joku asia tulee teille liian vaikeaksi, niin antakaa sen tulla minulle, jotta saisin kuulla sen'." (5 Moos. 1: 16, 17.) Mooseksen kuoleman jälkeen esitti ylipappi tällaiset vaikeat asiat suorastaan Herralle. Urim ja Tummim antoivat silloin myöntävän tai kieltävän vastauksen.
Mitä sanomme näiden tosiasiain edessä siitä päätelmästä, joka tahtoo väittää, että petolliset papit ovat nämä kirjat kirjottaneet saadakseen itselleen vaikutusta ja valtaa kansan yli? Olisivatkohan sellaiset miehet sellaisessa tarkotuksessa kirjottaneet vääriä asiakirjoja, jotka olivat omiaan tekemään tyhjäksi juuri sen, mitä he koettivat aikaansaada — asiakirjoja, jotka sitovasti todistavat, että Israelin suuri päällikkö heidän oman heimonsa jäsen, Jumalan käskystä eristi pappissäädyn maallisesta vallasta asettamalla vallan kansan omiin käsiin? Pitääkö kukaan sellaista päätelmää järkevänä?
Ansaitsee, edelleen huomata, etteivät yhdeksännentoista vuosisadan korkeimman sivistyksen lait pidä paremmin huolta siitä, että rikas ja köyhä olisivat samassa edesvastuu-asemassa maallisen lain edessä. Mooseksen laissa ei tehty mitään eroa. Ja mitä tulee niiden kansan vaarojen vastustamiseen, jotka johtuvat siitä, että muutamat tulevat hyvin köyhiksi ja toiset ylenmäärin rikkaiksi ja mahtaviksi, niin ei ole ainoakaan toinen kansa koskaan hyväksynyt lakia, joka niin huolellisesti pitäisi silmällä tätä asiaa. Mooseksen laki piti huolta kaiken ennalleenasettamisesta, joka viideskymmenes vuosi, joka oli heidän riemuvuotensa. Tämä laki teki mahdottomaksi kiinteän omaisuuden täydellisen omistusoikeuden ja esti sen kautta sen kerääntymistä muutamien harvojen käsiin. (3 Moos. 25: 9, 13—23, 27—30.) Heidän piti todellakin oppia pitämään toisia veljinään ja toimia sen mukaan, ilman korvausta auttamaan toinen toistaan ja olemaan ottamatta korkoa toinen toiseltaan. — Katso 2 Moos. 22: 25; 3 Moos. 25: 36, 37; 4 Moos. 26: 52—56.
Kaikki lait julaistiin, jonka kautta juonittelijat estettiin menestyksellä sekaantumasta kansan oikeuksiin. Lait olivat asetetut esille sillä tavalla, että kuka tahansa voi jäljentää ne; ja jotta köyhimmät ja oppimattomimmat saisivat niistä tiedon, niin oli pappien velvollisuus lukea ne kansalle sen seitsenvuotisissa juhlissa. (5 Moos. 31: 10—13.) Onko mahdollista ajatella, että sellaisia lakia ja määräyksiä keksivät ilkeämieliset ja viekkaat miehet, ryöstääkseen viekkaudella kansalta sen vapauden ja onnen? Tällainen arveleminen olisi ristiriidassa järjen kanssa.
Vieraitten henkilöiden ja vihollisten oikeuksien ja harrastusten kunnioittamisessa oli Mooseksen laki kolmekymmentäkaksi vuosisataa aikansa edellä — jos edes meidän aikamme sivistyneimpien kansojen lait voivat vetää sille vertoja oikeudellisuudessa ja ihmisystävällisyydessä. Me luemme: — "Aivan sama laki on koskeva teitä, se on oleva voimassa niinhyvin muukalaisiin [ulkomaalaisiin] kuin maassa syntyneisiin nähden; sillä minä olen Herra teidän Jumalanne." — 2 Moos. 12: 49; 3 Moos. 24: 22.
"Kun muukalainen asuu luonanne teidän maassanne, niin älkää sortako häntä. Muukalaista, joka asuu luonanne, tulee teidän keskuudessanne pitää maassasyntyneenä. Sinun tulee rakastaa häntä niinkuin itseäsi. Olettehan itse olleet muukalaisia Egyptin maalla." — 3 Moos. 19: 33, 34.
"Koska sinä kohtaat vihollisesi härän tai aasin eksyksissä, niin tulee sinun johdattaa se jälleen hänen luoksensa. Jos näet vihamiehesi aasin uupuneena kuorman alla, niin kavahda, ettet jätä miestä avuttomaksi, vaan sinun tulee auttaa häntä kuorman helpottamisessa." — 2 Moos. 23: 4, 5.