Ei edes mykkiä eläimiä unohdettu. Julmuus niitä samoinkuin ihmisiä kohtaan oli ankarasti kielletty. Ei saanut sitoa riihtä puivan härän suuta, siitä hyvästä syystä, että työmies on ansainnut ravintonsa. Kyntäessä ei saanut edes käyttää härkää ja aasia yhdessä koska ne olivat niin erilaiset voimaan ja käyntiin nähden: se olisi eläinrääkkäystä. Niiden levosta oli myöskin pidetty huolta. — 5 Moos. 25: 4; 22: 10; 2 Moos. 23: 12.

Muutamat väittänevät pappissäädyn olleen itsekkään laitoksen, koska leevisukua ylläpitivät heidän toisiin sukukuntiin kuuluvat veljensä kymmenyksillä tai vuotuisella kymmenennellä osalla jokaisen maanviljelystuotteista. Tällainen esitys on väärä kuvaus asiain todellisesta tilasta, joka on liiankin yleinen epäilijäin keskuudessa, jotka, ehkä tietämättään, asettavat väärään valoon ihmeellisimmät todistukset siitä, että Jumala on ollut laatimassa tätä järjestelmää, joka siis ei ole itsekkään ja viekkaan pappiskunnan työtä. Niin, tapahtuupa usein, että nykyajan pappiskunta esittää tämän väärin vaatiessaan nyt samallaista järjestelmää, käyttäen Israelin järjestelmää todistuskappaleena, mainitsematta sen ohella asiain tilaa, johon se perustui, tai tapaa, miten kymmenykset suoritettiin.

Se perustui itse asiassa ankarimpaan oikeudenmukaisuuteen. Kun Israelin lapset saivat haltuunsa Kaanaanmaan, oli leviitoilla varmaan yhtä suuri oikeus maan omistamiseen kuin toisilla sukukunnilla. Jumalan erityisestä määräyksestä eivät he kuitenkaan saaneet muuta kuin jonkusen kaupungin tai kylän asuinpaikoikseen, jotka olivat sirotetut eri sukukuntien keskuuteen, palvellakseen heitä uskonnollisissa asioissa. Yhdeksän kertaa annetaan tämä määräys ennen maan jakamista. Maaosuuden asemasta tuli heidän saada jonkinlaista korvausta, ja kymmenykset olivat täten oikeudenmukainen ja kohtuullinen korvaus. Eikä siinä vielä kyllin. Joskohta kymmenykset, kuten olemme nähneet, olivat oikeudenmukainen maksumääräys, niin ei sitä kuitenkaan kannettu verona, vaan saatiin se suorittaa vapaehtoisena kannatuksena. Eikä mikään uhkaus pakottanut heitä antamaan tätä kannatusta. Kaikki riippui heidän omantunnontarkkuudestaan. Ainoat kansalle annetut kehotukset, jotka koskivat tätä asiaa olivat seuraavat:

"Pidä varasi, ettet hyljää leviittaa, niin kauan kuin elät maassasi." (5 Moos. 12: 19.) "Äläkä unohda leviittaa, joka on porttiesi sisäpuolella, sillä ei hänellä ole [maassa] osaa eli perimistä." 5 Moos. 14: 27.

Onko, me kysymme, mahdollista otaksua, että itsekkäät ja kunnianhimoiset papit olivat asiat näin järjestäneet, kun he tämän kautta olisivat tehneet itsensä perinnöttömiksi ja elatuksensa veljistään riippuvaksi? Eikö järkemme sano meille jotain päinvastaista?

Sopusoinnussa tämän kanssa ja yhtä selittämätön muilla perusteilla kuin ylempänä esitetyillä — nimittäin että Jumala on näiden lakien laatija — on se seikka, ettei löytynyt mitään erityisiä toimenpiteitä pappissäädyn kunnioittamiseksi. Eivät missään petturit olisi huolellisempia, kuin ryhtyessään toimenpiteisiin, joiden kautta kunnioitus ja arvonanto heille itselleen taattaisiin ja ankarimmat rangaistukset ja kiroukset tulisivat niiden osaksi, jotka osottaisivat halveksumista heitä kohtaan. Mutta mitään sen tapaista ei esiinny. Ei ole pidetty huolta minkäänlaisesta erityisestä kunniasta tai kunniotuksesta tai vapaudesta väkivaltaa tai häväistystä vastaan. Yleinen laki, joka ei tehnyt mitään luokkaerotusta eikä katsonut henkilön asemaan, oli heidän ainoa suojelijansa. Tämä oli sitä huomattavampaa, kun palvelijoiden, muukalaisten ja vanhuksien kohtelu oli erityisen lainlaadinnan esineenä. Esimerkiksi: "Muukalaista et saa väärin kohdella tai sortaa… Leskiä ja isättömiä ette saa pahoin kohdella. Jos kohtelet heitä pahoin, niin olen varmasti kuuleva heidän huutonsa, kun he huutavat minulle, ja vihani on syttyvä, ja minä olen tappava teidät miekalla, niin että teidän vaimonne tulevat leskiksi ja teidän lapsenne isättömiksi." (2 Moos. 22: 21—24; 23: 9; 3 Moos. 19: 33, 34.) "Sinun ei pidä köyhälle päivätyöläiselle tekemän väärin, oli hän sitten sinun veljiäsi tai muukalainen, joka on sinun luonasi sinun maassasi, sinun porttiesi sisäpuolella. Sinä päivänä, kun hän on tehnyt työnsä, tulee sinun antaa hänelle hänen palkkansa ennenkuin aurinko laskee, sillä hän on puutteessa ja odottaa palkkaansa, ettei hän huutaisi Herran puoleen sinun tähtesi ja se tulisi sinulle synniksi." (3 Moos. 19: 13; 5 Moos. 24: 14, 15; 2 Moos. 21: 26, 27.) "Harmaapään edessä pitää sinun nouseman ja vanhaa kunnioittaman." (3 Moos. 19: 32. Katso myös 3 Moos. 19: 14.) Tässä kaikki, mutta ei mitään papeista ja leviitoista ja heidän kymmenyksistään.

Lain terveys-ohjeet, jotka olivat niin ylen tarpeelliset niukkuudessa ja kauan sorrossa eläneelle kansalle, sekä määräykset ja rajotukset, jotka koskivat puhtaita ja saastaisia eläimiä joita sai tai ei saanut syödä, ovat ihmeellisiä ja ansaitsisivat toisten piirteiden ohella huomiota, jos tila sallisi niiden tutkimista osottaaksemme, että heidän lakinsa olivat tulleet yhtä pitkälle, ellei pitemmälle kuin lääketieteen viimeiset tulokset tällä alalla. Mooseksen lailla oli sitäpaitsi esikuvallinen luonne, seikka, jonka käsittelemisen meidän täytyy jättää tuonnemmaksi; mutta jo tämä nopea yleiskatsaus on valtavasti todistanut, että tämä laki, joka on itse runko koko tuosta ilmotuksesta uskonnollisessa järjestelmässä, jota jälellä oleva osa Raamattua yhä edelleen kehittää, todellakin ihmeellisellä tavalla osottaa viisautta ja vanhurskautta, erittäinkin kun sen aikamäärä otetaan huomioon.

Järjen valossa täytyy jokaisen myöntää, ettei siinä ole kohtaakaan, joka osottaisi sen olevan viekkaiden juonittelijain tekeleen, vaan on se kaikissa osissaan yhdenmukainen sen kanssa, minkä luonto osottaa Jumalan luonteeksi. Tämä antaa todistuksia hänen viisaudestaan, vanhurskaudestaan ja rakkaudestaan. Ja edelleen, tuo ilmeisesti hurskas ja jalo lainsäätäjä, Mooses, kieltää lakien olleen hänen omiaan, vaan sanoo niiden lähteneen Jumalasta, (2 Moos. 24: 12; 5 Moos. 9: 9—11; 2 Moos. 26: 30; 3 Moos. 1: 1.) Jos kohdistaa katseensa hänen luonteeseensa ja hänen kansalle antamiinsa määräyksiin, etteivät he todistaisi väärin, vaan välttäisivät ulkokultaisuutta ja valhetta, jos sen tekee, niin kysymme, onko mahdollista otaksua, että sellainen mies itse todisti väärin ja esitti omia mielipiteitään ja lakeja Jumalasta lähteneinä? Täytyy myöskin muistaa, että me käytämme nykyään Raamatun painoksia, jonka tähden se muuttumaton muoto, joka siinä on niin huomattava, on myöskin todistus Mooseksen seuraajain rehellisyydestä; sillä joskin näiden seuraajain joukossa oli pahoja miehiä, jotka etsivät omaansa eikä kansan parasta, niin huomataan selvästi, etteivät he koskeneet pyhiin kirjotuksiin, jotka aina tähän päivään asti ovat väärentämättöminä säilyneet.

Raamatun profeetat.

Luokaamme nyt silmäys Raamatun profeettain luonteeseen ja heidän todistuksiinsa. Hyvin huomattava seikka on, etteivät profeetat, muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, kuuluneet pappisluokkaan, ja että heidän päivinään heidän ennustuksensa ylimalkaan herättivät vastenmielisyyttä turmeltuneessa papistossa, joka piti parempana kulkea virran mukana sekä seurata epäjumalanpalvelukseen mieltynyttä kansaa. Heidän Jumalalta kansalle välittämänsä ilmotuksen sisällys oli ylimalkaan synnin nuhtelemista tulevan rangastuksen varottamisen yhteydessä, jonka oheen silloin tällöin liittyi lupaus tulevista siunauksista, sitten kun he ensin ovat puhdistetut synnistä ja saavuttaneet jälleen Herran suosion. Heidän kokemuksensa olivat kaikkea muuta kuin kehuttavat: häväistys oli heidän tavallinen kohtalonsa, moni heistä heitettiin vankeuteen ja tapettiin väkivaltaisella tavalla. Katso 1 Kun. 18: 4, 10, 17, 18; 19: 10; Jer. 38: 6; Hebr. 11: 32—38. Toisissa tapauksissa tunnustettiin heidän todellinen luonteensa Jumalan profeettoina vasta vuosikymmeniä heidän kuolemansa jälkeen. Mutta me puhumme profeetallisista kirjailijoista, joiden lausunnot esiintyvät suorastaan lähteneinä Jehovasta. Meidän tulee tässä yhteydessä muistaa, ettei tapahtunut mitään papillista välitystä, kun laki annettiin Israelille. Jumala antoi sen kansalle Mooseksen kautta. (2 Moos. 19: 17—25; 5 Moos. 5: 1—5.) Ja edelleen: jokaisen velvollisuus oli, kun hän huomasi jonkun rikkovan lain, nuhdella synnin tekijää. (3 Moos. 19: 17.) Siten oli kaikilla oikeus opettaa ja rangasta, mutta koska useimmat, niinkuin meidänkin päivinämme, olivat kiinni elatushuolissa ja tulivat välinpitämättömiksi uskontoon nähden, niin olivat ne verrattain harvat, jotka seurasivat lain määräystä nuhdella synnistä ja kehottaa jumalisuuteen, ja näitä saarnaajia kutsuttiin "profeetoiksi" sekä vanhassa että uudessa testamentissa. Profeetta nimitys, sellaisena kuin sitä tavallisesti käytetään, merkitsee julkinen selittäjä, ja siten kutsuttiin myös epäjumalisuuden julkisia opettajia. Esimerkiksi "Baalin profeetat" j.n.e. Katso 1 Kor. 14: 1—6; 2 Piet. 2: 1; Matt. 7: 15; 14; 5; Neh. 6: 7; 1 Kun. 18: 40; Tit. 1: 12.