Muistaen Jaakobin sanoja (2: 10), että se, joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhdessä, on vikapää kaikessa eikä voi vaatia mitään lain liitossa luvattua siunausta, me käsitämme, ettei todellakaan "ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan". (Room. 3: 10.) Ja siten sulkee Raamattu kaikki muut toivon ovet paitsi yhden, osottaessaan, ettei ainoakaan kadotukseen tuomituista kykene vakuuttamaan itselleen elämää ansiollisten töitten kautta, sekä ettei kenenkään kannata vedota tietämättömyyteen pelastuksen perustuksena. Tietämättömyys ei oikeuta ketään uskon ja kuuliaisuuden palkintoon.
Monta kristittyä, jotka eivät voi uskoa, että niin monta miljoonaa tietämätöntä lasta ja pakanaa joutuisi ijankaikkiseen kadotukseen (joka heidän oppinsa mukaan merkitsee, että heidät lähetetään ijankaikkiseen ja toivottomaan piinaamispaikkaan), väittävät ja pitävät Raamatun lausunnoista huolimatta kiinni siitä, että Jumala ei tule tuomitsemaan tietämättömiä kadotukseen. Me ihailemme heidän lämminsydämistä vapaamielisyyttään ja korkeaa ajatustaan Jumalan hyvyydestä, mutta me varotamme heitä liian pikaisesti hylkäämään tai sivuuttamaan Raamatun esityksen. Jumalalla on siunaus kaikkia varten paremmalla tavalla kuin tietämättömyyden kautta.
Mutta toimivatko nämä sopusoinnussa lausutun uskonsa kanssa? Eivät, joskin he tunnustavat uskovansa, että tietämättömät pelastetaan tietämättömyytensä perustuksella, niin jatkavat he lähetyssaarnaajain lähettämistä pakanain luokse monen arvokkaan elämän ja miljoonien markkojen kustannuksella. Jos kaikki tai edes puolet heistä pelastuisi tietämättömyyden perustuksella, niin tehdään heille eittämätöntä vahinkoa lähettämällä lähetyssaarnaajia, jotka opettavat heille Kristuksesta, sillä ainoastaan yksi tuhannesta uskoo, kun lähetyssaarnaajat tulevat hänen luoksensa. Jos tämä käsitys olisi oikea, niin olisi paljon parempi antaa heidän olla tietämättömyydessä, sillä silloin paljon suurempi osa pelastuisi. Jos me jatkamme samaa ajatusta, emmekö voi silloin tulla siihen tulokseen, että jos Jumala olisi jättänyt kaikki tietämättömyyteen, niin olisivat kaikki pelastuneet? Siinä tapauksessa olisi Kristuksen tuleminen ja kuolema ollut hyödytön, apostolien ja pyhien saarna, ja kärsiminen olisi ollut turhaa, ja niin kutsuttu evankeliumi sisältäisi hyvien uutisten asemasta hyvin huonoja uutisia. Vielä suuremmassa määrässä mahdotonta ja järjetöntä on, kun sellaiset lähettävät lähetyssaarnaajia pakanain luokse, jotka suosivat kalviinilaista tai fatalistista käsitystä armonvalitsemisen suhteen. Tämän opin mukaan on jokaisen yksityisen henkilön ikuinen kohtalo järkähtämättömästi määrätty, ennenkuin hän on syntynyt.
Mutta Raamattu, joka on täynnä lähetyshenkeä, ei opeta, että löytyy eri teitä pelastukseen — tie uskon kautta, toinen töitten kautta ja vielä jokunen tietämättömyyden kautta. Raamattu ei myöskään opeta tuota Jumalaa häpäisevää ennakolta määräämistä. Mutta kun se opettaa, että kaikki muut toivon ovet sukukunnalle ovat suletut, niin avaa se sitäkin laveammaksi yhden oven, tuon ainoan oven, ja huutaa, että jokainen, joka tahtoo, menköön sisälle elämään. Ja se näyttää, että kaikki ne, jotka nyt eivät näe eivätkä osaa arvostella tuota siunattua etua saada mennä sisälle, tulevat aikanaan saamaan täyden tiedon siitä ja kyvyn arvostella sitä. Ainoa tapa, jolla kirottu sukukunta saa ja voi tulla Jumalan luo, ei ole ansiokkaissa töissä, eikä tietämättömyydessä, vaan uskossa Jeesuksen kalliiseen vereen, joka ottaa pois maailman synnin. (1 Piet. 1: 19; Joh. 1: 29.) Tämä on evankeliumia, tuota hyvää sanomaa suuresta ilosta, joka "on tuleva kaikelle kansalle."
Olettakaamme, että me katsomme näitä asioita siten, kuin Jumala ne meille kertoo, jättäen hänen luonteensa kirkastamisen hänelle itselleen. Kysykäämme: Mitä on tullut noista sadasta neljästäkymmenestä kahdestatuhannesta miljoonasta?
Joskaan emme tietäisi mitä heistä on tullut, niin voimme olla varmat, etteivät he nyt ole missään kärsimisen tilassa. Sillä Raamattu ei opeta ainoastaan sitä, että täysi palkinto jaetaan seurakunnalle vasta Kristuksen tulemisessa, jolloin hän maksaa jokaiselle (Matt. 16: 27), vaan myös, että pahat saavat silloin rangastuksensa. Oli heidän tilansa nykyään mikä tahansa, niin ei se ainakaan voi olla heidän täydellinen kostonsa; sillä Pietari sanoo, että Herra tietää "kätkeä pahat rankasemista varten tuomiopäivään asti" (2 Piet. 2: 9); ja sen hän on myös tekevä.
Mutta sellainen ajatus, että niin monet meidän kanssaihmisistämme kadotettaisiin, koska heiltä on puuttunut sitä tietoa, mikä on tarpeellinen pelastumista varten, olisi todellakin surullinen jokaiselle, jolla on kipinäkin rakkautta tai osanottoa. Sitäpaitsi on lukuisia raamatunpaikkoja, jotka näyttävät mahdottomilta sovelluttaa tämän kaiken kanssa. Katsokaamme: Jos ajattelemme, että menneenä ja nykyisenä aikana on ollut ainoa mahdollinen tilaisuus ja me sivuutamme kaiken toivon ennalleenasettamisesta tulevana aikakautena, niin kuinka ymmärrämme sellaisia sanoja kuin nämät ovat: "Jumala on rakkaus" ja "Niin rakasti Jumala maailmaa, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jotta jokainen häneen uskova ei hukkuisi." (1 Joh. 4: 8; Joh. 3: 16.) Eikö näytä siltä, että jos Jumala rakasti maailmaa näin suuresti, niin voi hän keksiä keinoja ei ainoastaan uskovien pelastamista varten, vaan myöskin järjestää asiat niin, että kaikki voisivat kuulla, ja sillä tavoin pelastua?
Kun me jälleen luemme: "Tämä oli totinen valo, joka valistaa jokaisen ihmisen, joka tulee maailmaan" (Joh. 1: 9), niin sanoo meidän huomiomme: Ei ole niin, jokainen ihminen ei ole saanut valistusta; me emme voi nähdä, että Herra olisi valistanut muita kuin joitakuita harvoja maan tuhansista miljooneista. Eipä edes tänä valistuksen aikakautena miljoonissa pakanoissa näy jälkeäkään tällaisesta valistuksesta. Samanlaisessa asemassa kuolivat sodomalaiset ja toiset suuret joukot kuluneina aikakausina.
Me luemme, että Jeesus Kristus Jumalan armosta maistoi kuoleman "kaikkien puolesta". (Hebr. 2: 9.) Mutta jos hän kärsi kuoleman sadan neljänkymmenen kolmentuhannen miljoonan puolesta, ja jostakin syystä uhri vaikutti ainoastaan viiteentuhanteen miljoonaan, niin oli kai lunastus verrattain epäonnistunut työ? Eikö apostoli näin ollen sano liian paljon? Kun me jälleen luemme: Katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle (Luuk. 2: 10), ja kun me katsoen ympärillemme huomaamme, että tämä on ollut ainoastaan "pienelle laumalle" iloinen uutinen eikä kaikelle kansalle, niin emmekö silloin ihmettelisi ja kysyisi: missähän määrin enkelit liiottelivat julistuksen hyvyyttä ja laajakantoisuutta ja arvostelivat suuremmaksi sen työn merkityksen, jonka Messias, jonka syntymisen he ilmoittivat, oli tekevä.
Toinen esitys kuuluu: "Yksi on Jumala, yksi myös välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä". (1 Tim. 2: 5, 6.) Lunastushinta kaikkienko puolesta? Jos niin on, niin minkätähden ei kaikilla olisi jotakin hyötyä Kristuksen kuolemasta? Minkätähden eivät kaikki tulisi totuuden tuntoon, jotta he voisivat uskoa?