Kuinka pimeiltä, kuinka katkonaisilta tuntuvatkaan nämä lauseet ilman avainta, mutta kun me löydämme Jumalan suunnitelman avaimen, niin selittävät nämä lauseet kauttaaltaan: "Jumala on rakkaus." Tämä avain löytyy äsken mainitun raamatunlauseen jälkimmäisessä osassa — "joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta, josta todistus oikeina aikoinaan oli annettava. Jumalalla on aikansa kaikkea varten. Hän olisi voinut vakuuttaa tämän heille heidän kuluneessa elämässään; mutta se, ettei hän niin tehnyt, todistaa, että heidän aikansa täytyy olla tulevaisuudessa. Niille, jotka tulevat kuulumaan seurakuntaan, Kristuksen Morsiameen, ja jotka jakavat valtakunnan kunnian, on nykyinen aika tuo "sovelias aika", kuulemista varten, ja sillä, jolla nyt on korvat kuulla, hän kuulkoon ja ottakoon vaarin, ja hän on tuleva siunatuksi sen mukaan. Joskin Jeesus maksoi lunastushinnan meidän puolestamme, ennenkuin me synnyimme, niin meidän aikamme kuulla siitä puhuttavan tuli vasta monta vuotta sen jälkeen, ja ainoastaan sen oikea käsittäminen toi edesvastuun siinä määrin kuin meillä oli lahjoja ja käsitystä. Sama perusajatus koskee kaikkia: kun Jumalan "aika" tulee, niin vakuutetaan se kaikille, ja jokaisella on silloin oleva mahdollisuus uskoa ja tulla siunatuksi sen kautta.

Se ajatus on vallalla, että kaikki koetteleminen loppuu kuolemassa; mutta ei ainoakaan Raamatun paikka opeta tätä, ja kaikki edellä kosketellut Raamatun paikat olisivat sisällyksettömiä ja vielä pahempiakin, jos maailman tietämättömien joukkojen kaikki toivo loppuisi kuolemassa. Se Raamatun paikka, joka ensi sijassa esitetään tämän yleisesti suositun ajatuksen todistamiseksi, on "Kuhunka paikkaan puu kaatuu, siinä sen oleman pitää". (Saarn. 11: 3.) Jos tämä jotenkin tarkottaa ihmisen tulevaisuutta, niin ilmottaa se, että mikä hänen tilansa lieneekin, kun hän joutuu hautaan, niin ei mitään muutosta tapahdu ennenkuin hänet sieltä herätetään. Tätä opettavat poikkeuksetta kaikki Raamatun paikat, jotka koskettelevat tätä ainetta, kuten me edempänä tulemme osottamaan. Koska Jumalan tarkotus ei ole pelastaa ihmisiä tietämättömyyden perustuksella, vaan hän "tahtoo, että kaikki ihmiset… tulisivat totuuden tuntemaan" (1 Tim. 2: 4), ja koska ihmissuvun enemmistö on kuollut tietämättömyydessä, ja koska "haudassa… ei ole työtä, taitoa, ymmärrystä tai viisautta" (Saarn. 9: 10), niin on Jumala valmistanut kuolleille tilaisuuden nousta ylös, jotta he saisivat tiedon, uskon ja pelastuksen. Sentähden on hänen suunnitelmansa, että "niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, samoin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan" — evankeelinen seurakunta, morsian, Kristuksen ruumis ensin, sitten tuhatvuotiskautena, kaikki ne, jotka tulevat hänen omikseen hänen tuhatvuotisessa läsnäolossaan (väärin käännetty tulemisessaan), Herran määräämänä aikana, jolloin kaikki, pienimmästä suurimpaan, tulevat tuntemaan hänet. — 1 Kor. 15: 22.

Niinkuin kuolema tuli ensimäisen Aadamin kautta, niin tulee elämä Kristuksen, toisen Aadamin kautta. Kaikki, mitä ihmiskunta kadotti ensimäisen Aadamin kautta, tulee ennalleenasetettavaksi toisen Aadamin kautta. Elämään herätettynä on jokaisella se etu, että hänellä on kokemusta pahasta, mikä tieto puuttui Aadamilta, ja tulevat ne, jotka kiitollisina ottavat vastaan lunastuksen Jumalan lahjana, edelleen elämään ijankaikkisesti alkuperäisen ehdon mukaan, joka on kuuliaisuus Jumalaa kohtaan. Täydellistä kuuliaisuutta vaaditaan ja täydellinen kyky annetaan Rauhanruhtinaan vanhurskaana hallituskautena.

Tästä johtuu, että me voimme käyttää toista lausetta, jonka tavallisesti kaikki muut paitsi universalistit sivuuttavat, ja joskaan emme ole universalisteja, niin pidämme kuitenkin oikeutenamme saada sitä käyttää, siihen uskoa ja iloita jokaisesta Jumalan sanan todistuksesta. Tämä on: "Me olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovaisten." (1 Tim. 4: 10.) Jumala tahtoo pelastaa kaikkia ihmisiä, mutta hän ei ("täydellisesti") pelasta erityisesti muita kuin niitä, jotka tulevat hänen luoksensa Kristuksen kautta. Jumala ei pelasta ihmisiä siten, että se olisi ristiriidassa heidän vapaan valintansa kanssa tai tekisi sen tyhjäksi ja antaisi heille vastoin tahtoaan elämän: Minä olen asettanut eteesi elämän ja kuoleman… Niin valitse elämä, jotta sinä ja siemenesi eläisitte.

Simeon esitti nämä pelastuksen kaksi eri puolta sanoen: "Silmäni ovat nähneet pelastuksesi, jonka olet valmistanut… valoksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille." [todellisille israelilaisille]. Tämä on sopusoinnussa apostolin selityksen kanssa, että se tosiasia, että Jeesus antoi itsensä lunastushinnaksi kaikkien puolesta, oli kaikille aikanaan julistettava. Tämä tulee kaikille ihmisille heidän uskostaan tai tahdostaan huolimatta. Tämä iloinen sanoma vapahtajasta tulee olemaan kaikelle kansalle (Luuk. 2: 10, 11), mutta erityinen pelastus synnistä ja kuolemasta tulee ainoastaan hänen kansalleen (Matt. 1: 21) — niille, jotka uskovat häneen — sillä me luemme, että Jumalan viha pysyy niiden päällä, jotka eivät usko. — Joh. 3: 36.

Me näemme siis, että yleinen pelastus, joka on tuleva jokaisen olion osaksi, on valoa totisesta valosta ja tilaisuus valita elämä. Ja kun suurin osa sukukunnasta on haudassa, niin on välttämätöntä kutsua ne sieltä pois, jotta heille voitaisiin julistaa tuo iloinen sanoma pelastuksesta. Me näemme myös, että se erityinen pelastus, jota uskovaiset nyt toivossa nauttivat (Room. 8: 24), ja jonka todellisuus myöskin tuhatvuotiskautena on ilmenevä niille, jotka "sinä päivänä… uskovat", on täydellinen vapautus synnin ja kuoleman orjuudesta Jumalan lasten ihanaan vapauteen. Mutta kaikkien näiden siunausten saavuttaminen riippuu sydämen kuuliaisuudesta Kristuksen valtakunnan laille ja nopeus, jolla täydellisyys saavutetaan, on osottava rakkauden suuruuden kuningasta ja hänen rakkaudenlakiansa kohtaan. Jos joku, jonka totuuden valo on vienyt Jumalan rakkauden tuntemiseen ja ennalleenasettanut (joko todellisuudessa tai uskossa) inhimilliseen täydellisyyteen, tulee "pelkuriksi" ja "vetäytyy pois" (Hebr. 10: 38, 39), niin tulee hänen yhdessä epäuskoisten kanssa (Ilm. 21: 8) hävitettäväksi kansasta. (Ap. t. 3: 23.) Tämä on toinen kuolema.

Täten me näemme, että kaikki tähän asti vaikeasti ratkaistut lauseet saavat selityksensä näissä sanoissa: "josta aikanaan oli todistettava". Aikanaan tulee hyviä uutisia "suuresta ilosta" "kaikelle kansalle". Ja millään muulla tavalla ei näitä Raamatun paikkoja voida oikein sovelluttaa. Room. 5: 18, 19 jatkaa Paavali erityisellä painolla tätä todistelua. Hän lausuu, että samoin kuin Aadamin lankeemuksen perustuksella kaikki ihmiset tuomittiin kuolemaan, niin on myös Kristuksen vanhurskaus ja kuuliaisuus aina kuolemaan asti tullut vanhurskauttamisen perustukseksi, ja samoin kuin kaikki menettivät elämän ensimäisessä Aadamissa, niin voivat kaikki, henkilökohtaisesta arvottomuudesta huolimatta, saada elämän vastaanottamalla toisen Aadamin.

Pietari sanoo meille, että Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut ennalleenasettamisesta kaikkien pyhien profeettainsa suun kautta. (Ap. t. 3: 19—20.) Kaikki opettavat sitä. Hesekiel sanoo laaksosta, jossa hän näki kuivaneet luut: "Nämä luut, ne ovat kaikki Israelin lapsia." Ja Jumala sanoo Israelille: "Katso, minä avaan teidän hautanne ja tahdon tuoda teidät, minun kansani, sieltä ulos, ja saattaa teidät Israelin maahan. Ja teidän pitää tietämän, että minä olen Herra, koska minä olen teidän hautanne avannut, ja teidät, minun kansani, sieltä tuonut ulos. Ja minä tahdon antaa minun henkeni teihin, että te jälleen virkoatte eloon, ja tahdon antaa teidän asua maassanne; ja teidän pitää ymmärtämän, että minä Herra, olen sen puhunut, ja minä myös sen teen, sanoo Herra." — Hes. 37: 11—14.

Tämän kanssa pitävät yhtä Paavalin sanat (Room. 11: 25, 26). — "Paatumus on osaksi Israelia kohdannut, kunnes täysi luku [pakanoista valittu joukko, Kristuksen morsian] on mennyt sisälle. Ja niin koko Israel on pelastuva", tai pääsevä takasin hyljätystä asemastaan. Sillä "ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on ennen tuntenut". (V. 2.) He ovat olleet erotetut hänen suosiostaan Kristuksen morsianta valittaessa, mutta pääsevät entiseen asemaansa, kun tämä työ on valmis. (V. 28—33). Profeettain esitykset ovat täynnä vakuutuksia siitä, miten Jumala on istuttavat heidät jälleen, jolloin heitä ei enään revitä pois maastaan. "Näin sanoo Herra Israelin Jumala:… minä tahdon armollisesti katsoa heidän puoleensa, ja jälleen tuoda heidät tähän maahan. Minä tahdon rakentaa heitä enkä repiä heitä. Ja annan heille sydämen, että he tuntevat minut, että minä olen Herra, ja he tulevat olemaan minun kanssani, ja minä tulen olemaan heidän Jumalansa. Sillä he tulevat kääntymään minun puoleeni koko sydämestään." (Jer. 24: 5—7; 31: 28; 32: 40—42; 33: 6—16.) Nämä lauseet eivät voi yksinomaan tarkottaa ennalleenasettamista Babylonin, Syrian y.m. entisten vankeuksien jälkeen, sillä he ovat sen jälkeen tulleet maastansa poisrevityiksi.

Edelleen sanoo Herra: "Ei silloin enään pidä sanottaman: 'Isät ovat happamia viinirypäleitä syöneet, ja lasten hampaat ovat heltyneet.' Ei, vaan jokainen [joka kuolee] on kuoleva omain pahaintekoinsa tähden." (Jer. 31: 29, 30.) Nyt ei tapahdu niin. Ei kukaan kuole oman syntinsä tähden, vaan Aadamin synnin tähden: "kaikki kuolevat Aadamissa". Hän söi synnin happamen viinirypäleen, ja meidän isämme jatkoivat niiden syömistä, jonka kautta he jättivät lapsilleen perinnöksi vielä enemmän sairautta ja kurjuutta ja jouduttivat siten synnin rangastusta — kuolemaa. Aika jolloin "jokainen [joka kuolee] on kuoleva omain pahaintekoinsa tähden", on tuhatvuotiskausi tai ennalleenasettamisaika.