PAHAN SALLIMINEN JA SEN SUHDE JUMALAN SUUNNITELMAAN.
Minkätähden pahaa on sallittu. — Oikea ja väärä periaatteina. — Ihmisen oikeudentunto. — Jumala on sallinut pahan ja tulee johtamaan sen omien tarkotustensa hyväksi. — Jumala ei ole synnin alkaja. — Aadamin koetus ei ole taru. — Hänen kiusauksensa oli laadultaan vaikea. — Hänen syntinsä oli tahallinen. — Synnin rangastus ei ollut väärä eikä liian ankara. — Jumalan viisaus ja rakkaus näkyvät siinä, että kaikki tuomittiin Aadamissa. — Jumalan laki koskee kaikkea ja kaikkia.
Paha on sitä, mikä aikaansaa onnettomuutta; mikä joko suoranaisesti tai välillisesti aiheuttaa jonkinlaista kärsimistä. — Webster [Etevin englantilainen sanakirja. — K. h.]. Tämä aine ei siis käsitä ainoastaan inhimillisiä tauteja, suruja, tuskia, heikkouksia ja kuolemaa, vaan tunkeutuu syvemmälle tutkiessaan sen ensimmäistä syytä — syntiä — ja sen parannuskeinoa. Koska synti on pahan vaikutin, niin on sen poistaminen ainoa tapa pysyväisesti parantaa sairautta.
Tuskin lienee mitään vaikeutta, joka useimmin esiintyisi tutkivalle mielelle kuin nämä kysymykset: Miksi on Jumala sallinut pahan nykyisen herrauden? Miksi antoi hän Saatanan kiusata ensimäisiä vanhempiamme luotuaan heidät täydellisiksi ja oikeudenmielisiksi? Tai miksi salli hän kielletyn puun olla hyvien puiden joukossa? Kaikista yrityksistä huolimatta sivuuttaa sitä, tunkeutuu kuitenkin tuo kysymys: Eikö Jumala olisi voinut estää kaikkea ihmisen lankeamisen mahdollisuutta.
Tämä vaikeus johtuu epäilemättä siitä, ettei voida käsittää Jumalan suunnitelmaa. Jumala olisi voinut estää synnin tunkeutumisen maailmaan, mutta se seikka, ettei hän sitä tehnyt, on oleva meille riittävä todistus siitä, että sen nykyinen salliminen on aijottu sitä varten, jotta lopullisesti aikaansaataisiin jotakin parempaa. Kun Jumalan suunnitelmat nähdään kaikessa täydellisyydessään, niin todistavat ne sen tien viisauden, jonka hän on valinnut. Muutamat kysyvät: Eikö Jumala, jolle kaikki on mahdollista, olisi ajoissa voinut tarttua asiain kulkuun ehkäistäkseen Saatanan aikeiden täyttä toimeenpanoa? Epäilemättä, mutta sellainen asioihin ryhtyminen olisi estänyt hänen omien aikeittensa toteuttamista. Hänen tarkotuksensa oli päivän selvästi todistaa sekä ihmisille että enkeleille oman lakinsa täydellisen, korkean ja vanhurskaan pätevyyden sekä sen rikkomisesta johtuvat huonot seuraukset. Sitäpaitsi ovat muutamat asiat luonteeltaan Jumalalle mahdottomia, kuten Raamattu ilmottaa. Jumalalle on mahdotonta valehdella. (Hebr. 6: 18.) Hänelle ei ole mahdollista kieltää itseänsä. (2 Tim. 2: 13.) Hän ei voi tehdä väärin, ja sentähden ei hän voinut valita toista viisaampaa ja parempaa suunnitelmaa luodaksensa olentojansa maailmaan, joskin meidän lyhytnäköinen katseemme joksikin aikaa on kykenemätön näkemään äärettömän viisauden kätketyitä lähteitä.
Raamattu selittää, että kaikki luotiin Herran tahdosta (Ilm. 4: 11.) — epäilemättä tahtoi hän ilmottaa siunauksiansa ja toimia ihanan olentonsa ominaisuuksien mukaan. Ja joskin hän rakkaudesta rikkaita aikomuksiansa toimeenpannessaan sallii pahan olemassaolon ja niiden, jotka tekevät pahaa, näytellä oleellista osaa nykyisessä maailmassa, niin ei se ole pahan tähden, tai siksi, että hän olisi liitossa synnin kanssa; sillä hän selittää, ettei hän "ole se Jumala, jolle jumalatoin meno kelpaa." (Ps. 5: 5.) Joskin Jumala on kaikissa suhteissa pahan vihollinen, niin sallii hän sen (s.o. ei estä sitä) joksikin aikaa, koska hänen viisautensa näkee tavan, jolla se voi palvella hänen luotuja olentojaan antamalla heille pysyväisen ja arvokkaan opetuksen. On itsestään selvä totuus, että jokaista oikeaa periaatetta vastaa väärä periaate, kuten esimerkiksi totuus ja viekkaus, rakkaus ja viha, vanhurskaus ja vääryys. Me erotamme nämä vastakkaiset periaatteet oikeina ja väärinä niiden seurauksista, kun ne ovat voimassa. Sitä periaatetta, jonka lopputulos, kun se on voimassa, tekee hyvän vaikutuksen ja saa lopulta aikaan järjestystä, sopusointua ja onnea, me kutsumme oikeaksi periaatteeksi; ja sen vastakohtaa, joka aikaansaa epäsointuisuutta, onnettomuutta ja turmiota, me kutsumme vääräksi periaatteeksi. Näiden periaatteitten vaikutuksen tulosta me kutsumme hyväksi ja pahaksi, ja sitä järjellä varustettua olentoa, joka kykenee erottamaan oikean periaatteen väärästä ja joka vapaaehtoisesti antaa toisen tai toisen itseään johtaa, me kutsumme joko hyveelliseksi tai syntiseksi.
Tätä kykyä, ratkaista oikean ja väärän periaatteen välillä, kutsutaan oikeustietoisuudeksi tai omaksitunnoksi. Tämän oikeustietoisuuden kautta, jonka Jumala on antanut ihmiselle, me kykenemme arvostelemaan Jumalan ja ymmärtämään, että hän on hyvä. Juuri tähän oikeustietoisuuteen vetoaa Jumala aina todistaessansa vanhurskaudestansa ja oikeudestansa, ja saman oikeustietoisuuden perustuksella voi Aadam tietää, että synti tai vääryys oli jotakin pahaa, vieläpä ennenkuin hän tunsi sen seurauksiakaan. Jumalan alemmat luodut olennot eivät ole varustetut tällä oikeustietoisuudella. Koira omistaa jonkun verran järkeä, mutta ei tällaisessa määrässä, joskin se voi oppia ymmärtämään, että sen herra hyväksyy ja palkitsee toisia töitä ja paheksuu toisia. Jos se varastaisi tai tappaisi, niin ei sitä kutsuttaisi syntiseksi, ja jos se suojelesi omaisuutta tai elämää, niin ei sitä kutsuttaisi hyveelliseksi — koska se on tietämätön töittensä siveellisestä laadusta.
Jumala olisi voinut tehdä ihmissuvun kykenemättömäksi erottamaan oikean ja väärän välillä tai antaa sille kyvyn erottaa ja tehdä ainoastaan sitä, mikä on oikein; mutta jos ihminen olisi tehty sellaiseksi, olisi siitä tullut ainoastaan elävä kone eikä hänen luojansa kuva, mitä sielun kykyihin tulee. Tai olisi hän voinut tehdä ihmisen täydelliseksi ja varustaa hänet vapaalla tahdolla, niinkuin hän myös teki, ja sen jälkeen suojellut häntä Saatanan kiusauksilta. Siinä tapauksessa olisi hän, koska hänen kokemuksensa olisivat rajottuneet hyvään, ollut aina ulkoapäin tulevan pahan kiusauksien ja sisältäpäin tulevien halujen esineenä, jotka olisivat tehneet meidän ijäisen tulevaisuutemme epävarmaksi, ja tottelemattomuuden ja epäjärjestyksen purkaus olisi ollut aina mahdollinen. Sitäpaitsi ei hyvää olisi koskaan ilman sen vastakohtaa pahaa niin korkeaksi arvosteltu.
Jumala antoi luotujensa ensin tutustua hyvään ympäröidessään heidät Eedenin ihanuudella, ja jälestäpäin, rangastukseksi tottelemattomuudesta, antoi hän heidän vakavasti oppia tuntemaan pahan. Karkotettuina Eedenistä ja erotettuina oleskelusta siellä, antoi Jumala heidän tuntea sairautta, kipua ja kuolemaa, jotta he siten ainaisesti tuntisivat pahan ja synnin tyhmyyden ja ylenmääräisen syntisyyden.
Vertaamalla seurauksia tulivat he ymmärtämään ja riittävässä määrässä kykeneviksi arvostelemaan kumpaakin, ja Herra sanoi: "Katso ihminen on tullut niinkuin yksi meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan". (1 Moos. 3: 22.) Tämä on heidän jälkeläistensä yhteinen kokemus, joskin he oppivat tuntemaan ensin pahan eivätkä voi täysin käsittää, mitä hyvä on, ennen kuin he tuhatvuotiskautena saavat kokea sitä, joka on tulos heidän lunastuksestansa hänen kauttansa, joka silloin tulee olemaan heidän tuomarinansa ja kuninkaanansa.