On suuri ero sen ihmisen välillä, jollaisena me näemme hänet, synnin alentamana, ja sen täydellisen ihmisen välillä, jonka Jumala teki kuvakseen. Synti on aikojen kuluessa vähitellen muuttanut niin hyvin hänen piirteensä kuin hänen luonteensa. Sadat sukupolvet ovat tietämättömyyden, huikentelevaisuuden ja yleisen siveellisen turmeluksen kautta niin turmelleet ja häväisseet ihmiskunnan, että useimmista on Jumalan kuva melkein kokonaan hävinnyt. Siveelliset ja henkiset ominaisuudet ovat kehittymättömät, ja eläimellisiä vaistoja, jotka ovat luonnottomassa määrässä kehittyneet, ei enään kauvemmin johda korkeammat vaikuttimet. Ihminen on kadottanut ruumiillista voimaa siinä määrin, että kaikesta lääketaidosta huolimatta, hänen keski-ikänsä on nyt ainoastaan noin kolmekymmentä vuotta, kun hän ensi alussa eli yhdeksänsataa vuotta saman rangastuksen alaisena. Mutta joskin ihminen on hänessä vaikuttavan synnin ja sen rangastuksen, kuoleman, saastuttama ja alentama, tulee hän kuitenkin asetettavaksi ennalleen alkuperäiseen täydellisyyteen ruumiin ja sielun puolesta sekä kunniaan, ihanuuteen ja valtaan Kristuksen tuhatvuotisessa hallituksessa ja sen kautta. Kristus tulee kauttansa ennalleenasettamaan kaiken sen, mikä Aadamin rikoksen kautta menetettiin. (Room. 5: 18, 19). Ihminen ei menettänyt taivaallista, vaan maallisen paratiisin. Kuolemantuomiossa ei hän menettänyt henkistä olemassaoloa, vaan inhimillisen olemassaolon; ja kaiken sen, mikä menetettiin, osti jälleen Lunastaja, joka selitti tulleensa kadonnutta etsimään ja lunastamaan. — Luuk. 19: 10.

Yllä olevaa lukuunottamatta on meillä todistuksia siitä, että täydellinen ihminen ei ole henkinen olento. Sanotaan, että meidän Herramme, ennenkuin hän jätti kirkkautensa ja tuli ihmiseksi, oli "Jumalan kaltainen" tai muotoinen — henkisessä muodossa, henkiolento; mutta koska hän, voidakseen tulla ihmissuvun lunastushinnaksi, täytyi tulla ihmiseksi, syntisen kaltaiseksi luontonsa puolesta, jonka edustajaksi hän kuolemassaan oli tuleva, niin oli tarpeellista, että hänen luontonsa tulisi muutetuksi. Paavali sanoo meille, ettei hän ottanut enkelin luontoa, joka oli hänen omaansa askeleen alempana, vaan astui hän kaksi askelta alaspäin ja otti ihmisen luonnon — tuli ihmiseksi; hän "tuli lihaksi". — Hebr. 2: 16; Fil. 2: 7, 8; Joh 1: 14.

Huomaa, että tämä opettaa, ettei enkeliluonto ole ainoa laatu henkiolentoja, vaan että se on alempi kuin se, mikä meidän Herrallamme oli, ennenkuin hän tuli ihmiseksi; ja hän ei silloin ollut niin korkeassa asemassa kuin nyt, sillä "Jumala on korottanut hänet kaiken yli" hänen kuuliaisuutensa tähden tullessaan ihmisen vapaaehtoiseksi lunastushinnaksi. (Fil. 2: 8, 9). Hän on nyt korkeimman asteen henkiolento, osallinen jumalallisesta (Jehovan) luonnosta.

Mutta siten me näemme ei ainoastaan todistuksen siitä, että jumalallinen, enkeli- ja ihmisluonto ovat erilaisia ja selvästi erotettuja, vaan todistaa se samalla, että täydellisenä ihmisenä oleminen ei ole enkelinä olemista, yhtä vähän sisältää täydellinen enkeliluonto sen, että enkelit olisivat jumallisia ja Jehovan kanssa tasa-arvoisia olentoja, sillä Jeesus ei ottanut enkelien luontoa, vaan toisen luonnon — ihmisten luonnon, ei epätäydellisen ihmisen luontoa, sellaisena kuin me sen omistamme, vaan täydellisen ihmisluonnon. Hän tuli ihmiseksi; ei siveellisesti turmeltuneeksi ja melkein kuolleeksi olennoksi, niinkuin ihmiset nykyään ovat, vaan ihmiseksi, joka omisti täyden elon voiman.

Jälleen täytyi Jeesuksen olla täydellisen ihmisen, muutoin ei hän olisi voinut pitää täydellistä lakia, joka on täysi mitta täydellisen ihmisen kyvystä. Ja hänen täytyi olla täydellisen ihmisen, muuten ei hän olisi voinut maksaa täydellistä lunastusta (vastaavaa hintaa, 1 Tim. 2: 6) täydellisen ihmisen Aadamin menetetyn elämän puolesta, "sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleiden ylösnousemus tullut ihmisen kautta". (1 Kor. 15: 21). Jos hän vähimmässäkään määrässä olisi ollut epätäydellinen, niin olisi se todistanut, että hän oli kirouksen alla, ja silloin hän ei olisi ollut sovelias uhri, ei myöskään olisi hän voinut pitää täydelleen Jumalan lakia. Täydellinen ihminen asetettiin koetukselle, ei kestänyt sitä ja tuomittiin kadotukseen, ja ainoastaan täydellinen ihminen voi lunastajana maksaa vastaavan hinnan. Nyt on kysymys tullut eteemme toisessa muodossa, nimittäin: Jos Jeesus lihassa oli täydellinen ihminen, kuten Raamattu täten osottaa, niin eikö se todista, että täydellinen ihminen omistaa ihmisluonnon, on lihallinen olento — ei enkeli, vaan vähän vähempi kuin enkeli? Järjellisestä johtopäätöksestä ei voi erehtyä, ja sitä paitsi on meillä psalmin kirjottajan hengen elähyttämä lausunto (Ps. 8: 6—9) sekä Paavalin viittaus siihen Hebr. 2: 7—9. Ei myöskään Jeesus ollut kokoonpantu kahdesta luonnosta. Kahden luonnon sekottaminen ei saa aikaan sitä eikä tätä, vaan jotakin epätäydellistä, sekasikiön tapaista, joka ei ole sopusoinnussa jumalallisen järjestelmän kanssa. Kun Jeesus oli lihassa oli hän täydellinen ihmisolento; ennen sitä oli hän täydellinen henkiolento, ja ylösnousemisensa jälkeen on hän korkeimman tai jumalallisen asteen henkiolento. Vasta sinä aikana, kun hän vihkiytyi kuolemaan, jota hänen kasteensa kuvasi — kolmenkymmenen vuoden vanhana (täysi-ikäisyys lain mukaan ja siis oikea aika vihkiytyä täysi-ikäisenä miehenä) — sai hän perintöpanttinsa jumalalliseen luontoon. (Matt. 3: 16, 17). Inhimillinen luonto täytyi tulla vihityksi kuolemaan, ennenkuin hän voi saada sen pantin, joka oikeuttaa jumalalliseen luontoon. Meidän Herramme Jeesus ei tullut ennen täysin osalliseksi jumalallisesta luonnosta, ennenkuin tämä vihkiytyminen oli todellakin suoritettu ja hän todellakin oli uhrannut inhimillisen luontonsa kuolemaan. Kun hän tuli mieheksi, tuli hän kuuliaiseksi kuolemaan asti; sentähden on Jumala korottanut hänet jumalalliseen luontoon. (Fil. 2: 8, 9). Jos tämä Raamatun paikka on tosi, niin seuraa siitä, ettei häntä korotettu jumalalliseen luontoon, ennenkuin inhimillinen luonto oli todellakin uhrattu — kuollut.

Täten me näemme, ettei Jeesuksessa eri luonnot olleet sekotetut, vaan että hänen luontonsa muuttui kaksi kertaa: ensin henkisestä ihmisluontoon, sitten ihmisluonnosta korkeimman asteiseen henkiseen, jumalalliseen luontoon, ja joka kerralla jätettiin toinen luonto toisen puolesta.

Tässä suuremmoisessa esimerkissä täydellisestä ihmisyydestä, joka tahratonna seisoi maailman edessä, kunnes se uhrattiin maailman lunastukseksi, näemme sen täydellisyyden, josta meidän sukumme Aadamin kautta lankesi, ja johon se asetetaan ennalleen. Tulemalla ihmisen lunastukseksi, antoi Herramme Jeesus korvauksen sen puolesta, minkä ihminen kadotti, ja sentähden voi koko ihmissuku uskomalla Kristukseen ja tottelemalla häntä saavuttaa jälleen, ei henkisen vaan ihanan, täydellisen _ihmis_luonnon — sen luonnon, joka kadotettiin.

Täydellisen ihmisen täydellisiä ominaisuuksia ja kykyjä voidaan rajattomasti harjottaa mieltäkiinnittävien, uusien ja vaihtelevien asioitten suhteen, ja tieto ja taito voi lisääntyä äärettömästi; mutta ei mikään sellainen tiedon tai kyvyn lisäys voi aikaansaada luonnon muutosta tai tehdä sitä enemmäksi kuin mitä se täydellisenä on. Tällöin tulevat vaan luonnollisen ihmisen kyvyt lisääntymään ja kehittymään. Ihmisen autuaallinen osa kaikessa ijankaikkisuudessa tulee epäilemättä olemaan tiedon ja taidon lisääntyminen; kuitenkin tulee hän yhä edelleen olemaan ihminen; ja hän oppii yksinkertaisesti yhä täydemmässä määrässä käyttämään niitä ihmisluontoon kuuluvia kykyjä, joita hän jo omistaa. Näiden kaukaisten rajojen toiselle puolelle ei hän voi toivoa pääsevänsä, eikä hän myöskään halua tunkeutua; sillä hänen toivonsa ovat hänen kykynsä rajojen sisäpuolella.

Joskin Jeesus ihmisenä oli esimerkki siitä täydellisestä ihmisluonnosta, johon ihmissuvun suuri enemmistö tulee ennalleenasetettavaksi, niin on hän ylösnousemisensa jälkeen esimerkki siitä ihanasta jumalallisesta luonnosta, josta voittava seurakunta, ylösnousemisessaan, hänen kanssaan tulee osalliseksi.

Joskin tämä aikakausi on pääasiallisesti aiottu sen luokan kehittämistä varten, jolle on tarjottu luonnon muutos, ja joskin apostolien kirjeet ovat omistetut tämän "pienen lauman" opastusta varten, niin ei pidä kuitenkaan luulla, että Jumalan suunnitelma päättyisi tekemällä tämän valitun joukon täysilukuiseksi. Ei myöskään toiselta puolen pidä mennä vastakkaiseen äärimmäisyyteen ja otaksua, että Jumala on aikonut koko ihmiskunnalle ne erityiset lupaukset jumalallisesta luonnosta, henkisistä ruumiista j.n.e., jotka tälle "pienelle laumalle" ovat annetut. Näille ovat ne "kalliit ja suuret lupaukset" annetut yli niiden ihanien lupausten, jotka ovat annetut koko ihmiskunnalle. Voidaksemme oikealla tavalla jakaa totuuden sanaa, täytyy meidän ottaa huomioon, että Raamattu puhuu kahtena eri asiana "pienen lauman" jumalallisen luonnon täydellisyydestä ja ennalleen asetetun maailman ihmisluonnon täydellisyydestä.