Kysykäämme nyt lähemmin: Mitä ovat henkiolennot? Mitkä ovat niiden kyvyt, ja mitkä lait hallitsevat niitä? Monet näyttävät luulevan, koska eivät ymmärrä henkiolentojen luontoa, että ne kuuluvat ainoastaan satumaailmaan, ja tämän aineen suhteen vallitsee paljon taikauskoa. Mutta Paavali ei näytä suosivan sellaista ajatusta. Joskin hän viittaa siihen, että ihmiseltä puuttuu kykyä käsittämään korkeampaa henkistä luontoa (1 Kor. 2:14), sanoo hän selvästi, ikäänkuin vastustaakseen satumaisia ja taikauskoisia kuvitelmia, että löytyy henkinen ruumis samoin kuin luonnollinen (inhimillinen) ruumis, taivaallinen samoin kuin maallinen, ja toinen on maallisten kirkkaus samoin kuin toinen taivaallisten kirkkaus. Maallinen kadotettiin, kuten olemme nähneet, ensimmäisen Aadamin synnin kautta ja tulee Herra Jeesus ja hänen morsiamensa (Kristus-henkilö, pää ja ruumis) sen ennalleen asettamaan suvun hyväksi tuhatvuotishallituskautena. Taivaallisen kirkkautta ei nähdä vielä, lukuunottamatta sitä, mitä henki on antanut sen uskon silmälle ilmestyä sanan kautta. Nämä kirkkaudet ovat selvästi erotetut ja erilaiset. (1 Kor. 15: 38—49). Me tiedämme osaksi, mitä luonnollinen, maallinen, maahan kuuluva ruumis on, sillä meillä on nyt sellaiset, joskin me ainoastaan sinnepäin voimme kuvitella mielessämme sen täydellisyyden kirkkautta. Se on lihaa, verta ja luuta, sillä "se, mikä on syntynyt lihasta, on lihaa". Ja koska löytyy kaksi selvästi erotettua lajia ruumiita, niin me tiedämme, että henkinen, mikä se sitten lieneekään, ei ole lihaa, verta ja luuta: se on taivaallinen, taivaaseen kuuluva, henkinen — "se, mikä on hengestä syntynyt, on henki". Mutta, mitä henkiruumis on, emme tiedä, sillä "se ei ole vielä ilmestynyt, miksi me tulemme, mutta… me tulemme hänen kaltaisiksensa" — meidän Herramme Jeesuksen kaltaisiksi. — Joh. 3: 6; 1 Joh. 3: 2.
Meillä ei ole mitään tietoa mistään olennosta, joko henkisestä tai inhimillisestä, joka joskus olisi muuttanut luontoa toisesta toiseksi, lukuunottamatta Jumalan Poikaa; ja se oli poikkeustapaus aivan erityistä tarkotusta varten. Kun Jumala loi enkelit, oli epäilemättä hänen tarkotuksensa, että ne ainaisesti jäisivät enkeleiksi, ja niin myös ihmiset ihmisiksi. Jokainen oli täydellinen omassa tasossaan. Ainakaan ei Raamatussa löydy mitään viittausta jostakin muusta tarkotuksesta. Samoinkuin elottomassa luonnossa löytyy suloinen melkein ääretön moninaisuus, niin on myöskin elollisten ja järjellisten luotujen olentojen samankaltainen moninaisuus täydellisyydessä mahdollinen. Jokainen luotu olento täydellisyydessään on ihana. Mutta kuten Paavali sanoo, on taivaallisten kirkkaus eri kirkkautta, ja maallisten kirkkaus on toinen ja erilainen kirkkaus.
Tutkimalla niitä tosiasioita, jotka ovat kirjoitetut meidän Herrastamme Jeesuksesta hänen ylösnousemisensa jälkeen ja enkeleistä, jotka myöskin ovat henkiolentoja, ja siten "selittäen hengellisiä asioita hengellisellä tavalla" (1 Kor. 2: 13), me voimme saada jonkinlaisen yleisen valaistuksen henkiolentojen suhteen. Ensiksikin voivat enkelit olla ja ovat usein läsnä, joskin näkymättöminä. "Herran enkeli piirittää niitä, jotka häntä pelkäävät", ja "eivätkö he kaikki ole palvelevaisia henkiä, lähetetyt palvelemaan niitä, jotka pelastuksen perimän pitää?" (Ps. 34: 8; Hebr. 1: 14). Ovatko ne toimittaneet palvelustaan näkyväisellä tai näkymättömällä tavalla? Epäilemättä jälkimäisellä tavalla. Eliisaa piiritti joukko assyrialaisia ja hänen palvelijansa oli pelon vallassa; Eliisa rukoili Herraa, ja nuoren miehen silmät avaantuivat, ja hän näki vuoret heidän ympärillään täynnä tulisia vaunuja ja hevosia (ne olivat tulen kaltaiset). Jälleen, kun enkeli oli Bileamille näkymätön, niin näki sen aasin tamma, jonka silmät avattiin.
Toiseksi voivat enkelit ottaa ihmismuodon ja esiintyä ihmisten kaltaisina. Herra ja kaksi enkeliä näkyivät sillä tavoin Aabrahamille, joka valmisti heille aterian, josta he söivät. Aluksi luuli Aabraham, että ne olivat kolme miestä, ja vasta silloin, kuin he aikoivat lähteä, huomasi hän, että yksi niistä oli Herra, ja toiset olivat enkeleitä, jotka sittemmin menivät Sodomaan ja vapauttivat Lootin. (1 Moos. 18: 1, 2). Eräs enkeli näkyi Gideonille miehen muodossa, mutta kertoi sittemmin, kuka hän oli. Eräs toinen enkeli näkyi Simsonin isälle ja äidille, ja he luulivat, että hän oli ihminen, kunnes hän alttarin tulessa nousi taivaaseen. — Tuom. 6: 11—22; 13: 20.
Kolmanneksi ovat henkiolennot kirkkaita varsinaisessa tilassaan ja kuvataan usein kirkkaina ja säteilevinä. Sen enkelin muoto, joka vieritti kiven haudan ovelta, oli "kuin pitkäisen leimaus". Daniel näki vilahdukselta henkisen ruumiin, jonka hän kuvaili täten: Hänen silmänsä olivat kuin palava soihtu, hänen kasvonsa kuin pitkäisen tuli, hänen kätensä ja jalkansa kuin kiiltävä vaski ja hänen äänensä kuin mahtava pauhu. Hänen edessään lankesi Daniel ikäänkuin kuollut. (Dan. 10: 6, 10, 15, 17). Saulus tarsolainen näki samankaltaisen vilahduksen Kristuksen kirkkaasta ruumiista, jonka loisto oli suurempi kuin keskipäiväauringon kirkkaus. Saulus menetti näkönsä ja lankesi maahan.
Täten olemme nähneet, että henkiolennot ovat todellakin ihania; kuitenkaan ei ihminen näe niitä, paitsi silloin kuin ihmisen silmät avataan, niin että ne voivat nähdä niitä, tai silloin kuin he esiintyvät lihallisessa verhossa kuten ihmiset. Nämä lopputulokset tulevat varmemmiksi, kun me tutkimme lähempiä seikkoja heidän ilmestyksessään. Yksin Saulus näki Herran, ja ne miehet, jotka vaelsivat hänen kanssansa kuulivat äänen, mutta eivät nähneet mitään. (Ap. t. 9: 7). Ne miehet, jotka olivat Danielin kanssa, eivät nähneet sitä kirkasta olentoa, jota hän kuvailee, mutta suuri pelko tuli heidän päällensä, ja he juoksivat ja piilottivat itsensä. Edelleen selittää tämä kirkas olento: "Persian valtakunnan ruhtinas oli minua vastaan kaksikymmentä yksi päivää". (Dan. 10: 13). Lankesiko Daniel jota Herra niin suuresti rakasti, sen edessä kuin kuollut, jota Persian ruhtinas vastusti kaksikymmentä yksi päivää? Mitenkä on tämän asian kanssa? Varmaankaan ei ruhtinas nähnyt häntä kirkkaudessa! Ei, joko hän oli näkymättömänä läsnä hänen luonansa, tai esiintyi hän ihmisen kaltaisena.
Meidän Herramme on ylösnousemisestaan asti henkiolento: tietenkin kuuluvat samat kyvyt joita me tapaamme enkeleillä (henkisillä olennoilla) myöskin hänelle. Ja niin on asianlaita, kuten me selvemmin eräässä seuraavassa luvussa tulemme näkemään.
Siten me näemme, että Raamattu käsittelee henkistä ja ihmisluontoa erilaisina, selvästi erotettuina luontoina, eikä anna pienintäkään todistusta siihen että toinen tulisi kehityksen kautta muuttumaan toiseksi; mutta toiselta puolen selittää se että ainoastaan muutamat harvat tulevat koskaan muuttumaan ihmisluonnosta jumalalliseen luontoon, johon Jeesus heidän päänsä jo on korotettu. Ja tämä ihmeellinen ja erityinen piirre Jehovan suunnitelmassa on tuota ihmeellistä ja erityistä tarkotusta varten valmistaa näistä Jumalan erityisiä välikappaleita tuon suuren tulevaisuustyön, kaiken ennalleenasettamisen suorittamisessa.
Tarkastakaamme nyt sanoja: kuolevaisuus ja kuolemattomuus.
Me tulemme huomaamaan niiden oikean merkityksen olevan täydessä sopusoinnussa sen kanssa, mitä olemme oppineet vertaamalla Raamatun lausuntoja ihmis- ja henkiolentojen suhteen, ja maallisia ja taivaallisia lupauksia toisiinsa. Nämä sanontatavat sisältävät tavallisesti hyvin epäselvän käsityksen ja väärät esitykset niiden merkityksestä aiheuttavat vääriä käsityksiä niiden aineitten suhteen, joiden yhteydessä ne ovat, niin hyvin yleisessä puheessa kuin Raamatussa.