"Mikä sinä olet inttämään Jumalaa vastaan."
Room. 9: 20.
Muutamat suosivat sitä väärinkäsitystä vanhurskauden vaatimuksista, ettei Jumala saisi tehdä mitään eroa jakaessaan armolahjojaan luotujen olentojen keskuudessa; ja jos hän korottaa yhden korkeaan asemaan, niin täytyy hänen oikeudenmukaisesti tehdä kaikkien kanssa samalla tavalla, ellei voitaisi osottaa, että muutamat olivat menettäneet oikeutensa, jossa tapauksessa heidät voitaisiin määrätä alempaan asemaan.
Jos tämä periaate olisi oikea, seuraisi siitä, ettei Jumalalla olisi ollut oikeutta luoda Jeesusta enkeleitä korkeammaksi ja yhä edelleen korottaa häntä jumalalliseen luontoon, ellei hän aikoisi tehdä samalla tavalla kaikkien enkeleiden kanssa — ja kaikkien ihmisten kanssa. Ja sovelluttaaksemme tätä periaatetta vielä pitemmälle: jos jotkut ihmiset tulevat korkealle korotettaviksi ja osallisiksi Jumalallisesta luonnosta, niin täytyy kaikkien lopullisesti tulla korotetuiksi samaan asemaan. Ja miksikä ei jatkaa periaatetta äärimmäisyyteen asti ja sovelluttaa sitä nisäkkäisiin ja hyönteisiin, jotka myös ovat luotuja olentoja, ja sanoa, että koska Jumala on ne kaikki luonut, niin täytyy niiden kaikkien lopulta saavuttaa korkein olemassaolotaso — jumalallinen luonto? Tämä on selvästi mahdottomuus, mutta yhtä järkevä kuin mikä toinen johtopäätös tahansa, joka perustuu tällaiseen otaksuttuun periaatteeseen.
Ehkä ei kukaan tahtoisi jatkaa vääriä otaksumisia niin pitkälle. Mutta jos tämä olisi yksinkertaiselle oikeudelle perustettu periaate, niin missä se päättyisi enään olematta oikeudenmukainen?
Ja jos Jumalan suunnitelma todellakin olisi sellainen, niin missä olisi silloin kaikkien Jumalan töitten suloinen moninaisuus? Mutta tämä ei ole Jumalan suunnitelma. Koko luonto, sekä elävä että eloton, todistaa Jumalan vallan ja viisauden ihanuutta ja moninaisuutta. Ja samoin kuin "taivaat kertovat Jumalan kunniasta, ja vahvuus julistaa hänen kättensä töitä" ihmeellisessä vaihtelevaisuudessa ja ihanuudessa, niin tulevat hänen järjellä varustetut olentonsa moninaisuutensa kautta vielä paljon enemmän todistamaan hänen valtansa ylenmääräistä kirkkautta. Me teemme tämän johtopäätöksen Jumalan sanan järkähtämättömän opin perustuksella ja tämän kanssa pitävät yhtä järjen ja luonnon todistus.
On erittäin tärkeätä, että meillä on oikeat käsitykset vanhurskaudesta. Suosiosta johtunutta lahjaa ei saa koskaan pitää oikeudella ansaittuna palkintona. Pelkkä oikeudenmukainen toimenpide ei anna mitään aihetta mihinkään erityiseen kiitollisuuteen, ei se myöskään ole mikään todistus rakkaudesta; mutta Jumala osottaa suuren rakkautensa luotujaan kohtaan antamalla heille äärettömän määrän ansaitsemattomia armolahjoja, joiden tulee herättää heissä vastarakkautta ja ylistystään.
Jumalalla olisi ollut oikeus, jos hän olisi tahtonut, tehdä meistä ainoastaan olentoja, joilla oli hyvin lyhyt olemassaolon aika, joskaan emme koskaan olisi tehneet syntiä. Hän on tehnyt muutamia alemmista luoduistaan sellaisiksi. Hän olisi voinut antaa meidän nauttia siunauksistaan jonkun aikaa ja sitten, ilman vääryyttä, poistaa kaikkien meidän olemassaolon. Sellainenkin lyhyt olemassaolo olisi suosiota. Armoon perustuu se, että meillä on ensinkään mitään olemassaoloa. Kuinka paljon suurempaa suosiota osottaakaan synnin kautta menetetyn olemassaolon jälleen lunastaminen! Ja edelleen on se Jumalan suosiota, että me olemme ihmisiä emmekä eläimiä; Ainoastaan Jumalan suosiosta johtuu se, että enkelien luonto on jonkun verran ihmisluontoa korkeampi, ja samoin Jumalan suosion perustuksella tulevat Herra Jeesus ja hänen morsiamensa osallisiksi jumalallisesta luonnosta. Sentähden tulee hänen järjellisten luomustensa kiitollisuudella ottaa mitä ikinä Jumala antaa. Jokainen muu ajatus ansaitsee oikeudenmukaisen kadotustuomion ja tulee, jos sitä suositaan, päättymään alennukseen ja tyhjäksitekemiseen. Ihmisellä ei ole oikeutta tavotella enkeliksi tulemista, koska häntä ei koskaan ole kutsuttu tähän asemaan, ei myöskään enkelillä ole oikeutta pyrkiä jumalalliseen luontoon, koska ei hänelle ole sitä koskaan tarjottu. Siinä oli Saatanan ylpeys, joka aikaansai hänen kukistamisensa korkeasta asemastaan ja tulee päättymään hänen tyhjäksitekemisessään. Jes. (14: 14.) "Jokainen, joka ylentää itsensä, alennetaan, ja joka alentaa itsensä, ylennetään" (Luuk. 14: 11), mutta ei välttämättömästi korkeimpaan asemaan.
Osaksi väärinkäsittäen vanhurskauden ja osaksi toisista syistä on aine valinnasta, sellaisena kuin Raamattu sen opettaa, antanut ainetta paljoon riitaan ja väärinkäsitykseen. Ainoastaan muutama kieltänee sen, että Raamattu opettaa löytyvän valinnan, mutta mihinkä periaatteeseen valinta perustuu, on kysymys, joka on huomattava ajatusten eroavaisuuden esineenä, siitä syystä, että muutamat väittävät, että se on mielivaltainen, ehdoton valinta, ja toiset, että se on ehdollinen. Me uskomme, että näissä molemmissakin käsityskannoissa on jotakin totta. Valinta Jumalan puolelta ilmaisee hänen valintaansa jotakin erityistä tarkotusta, virkaa tai asemaa varten. Jumala on valinnut tai nähnyt hyväksi, että muutamat hänen olennoistaan tulisivat enkeleiksi, että muutamat tulisivat ihmisiksi, että muutamista tulisi nisäkkäitä, lintuja, hyönteisiä j.n.e., ja että muutamat tulisivat osallisiksi hänen omasta jumalallisesta luonnostaan. Ja joskin Jumala määrätyillä ehdoilla valitsee kaikki jotka otetaan jumalalliseen luontoon, niin ei voida sanoa, että nämä enemmän kuin toisetkaan ansaitsisivat sen; sillä ainoastaan armosta jokin luotu olento omistaa olemassaolon jollakin tasolla.
"Siis ei se ole ihmisen tahtomisessa eikä juoksemisessa, vaan Jumalan armosta" — hyvyydestä, suosiosta. (Room. 9: 16.) Se, että Jumala kutsui valitut jumalalliseen luontoon, ei johtunut siitä, että he olisivat olleet toisia paremmat, sillä hän sivuutti enkelit, jotka eivät olleet tehneet syntiä, ja kutsui muutamia lunastetuista syntisistä jumalalliseen kunniaan. Jumalalla on oikeus tehdä, mitä hän omallaan haluaa, ja hän näkee hyväksi käyttää tätä oikeutta suunnitelmiensa toteuttamiseksi. Koska kaikki, mitä meillä on, on Jumalan armosta, niin: "Oi ihminen, mikä sinä olet inttämään Jumalaa vastaan? Ei kai teos sano tekijälleen miksi minut tämmöiseksi teit? Vai eikö savenvalajalla ole valtaa savensa samasta seoksesta tehdä toista astiata jaloa, toista halpaa käytäntöä varten" — tai pienempää kunniaa varten? (Room. 9: 20, 21.) Kaikki on sama jumalallinen valta luonut, muutamat korkeampaa luontoa ja suurempaa kunniaa varten ja toiset alempaa luontoa ja pienempää kunniaa varten.