"Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, hän joka myös on hänet [miehen] luonut: Kysykää minulta tulevaisia asioita; jättäkää minulle minun lasteni, minun kätteni työn huoli. Minä olen tehnyt maan ja luonut ihmiset sen päälle; minun käteni ovat levittäneet taivaan ja antaneet kutsun koko sen sotajoukolle." "Sillä niin sanoo Herra, joka on luonut taivaan, hän joka on Jumala, hän joka on muodostanut maan ja tehnyt sen, hän joka on valmistanut sen, ja joka ei ole luonut sitä olemaan tyhjänä, vaan muodostanut sen, jotta sen päällä asuttaisiin. Minä olen Herra eikä kenkään muu." (Jes. 45: 11, 12, 18.) Ei kellään ole oikeutta määrätä Jumalan menettelytapaa. Jos hän perusti maan, ja jos hän ei sitä turhan tähden muodostanut, vaan että sen päällä asuisivat ennalleenasetetut, täydelliset ihmiset, minkä arvoiset me silloin olemme inttämään Jumalaa vastaan ja sanomaan, että hän tekee väärin, kun hän ei muuta heidän luontoaan eikä tee heitä kaikkia osallisiksi henkisestä luonnosta, joko enkelien kaltaisiksi tai hänen oman jumalallisen luontonsa kaltaisiksi? Kuinka paljon paremmin sopiikaan meille tulla nöyrinä Jumalan sanan luo ja "kysyä" tulevista asioista kuin "määrätä" tai tahtoa, että hän tekisi meidän suunnitelmiemme mukaan. Herra, pidätä palvelijoitasi, etteivät he lankea röyhkeyden synteihin; älä anna niille valtaa meidän ylitsemme. Me uskomme, ettei kukaan Jumalan lapsista tahtoisi tehdä määräyksiä Herralle hänen menettelytapansa suhteen; mutta kuinka helposti ja melkein tietämättään monet lankeevat tähän eksytykseen.

Ihmiset ovat Jumalan lapsia luomisen kautta — hänen kättensä työ —, ja hänen suunnitelmansa heidän suhteensa on selvästi ilmotettu hänen sanassaan. Paavali sanoo, että ensimäinen ihminen (joka oli esikuva siitä, miksi suku tulee, kun se on täydellinen) oli maasta maallinen, ja että hänen jälkeentulevaisensa, evankelista seurakuntaa lukuunottamatta, tulevat ylösnousemisessa edelleen olemaan maallisia inhimillisiä olentoja, sovellettuja maata varten. (1 Kor. 15: 38, 44.) Daavid selittää, että ihminen luotiin ainoastaan vähää vähemmäksi enkeleitä ja kruunattiin kirkkaudella, kunnialla, herraudella j.n.e. (Ps. 8: 5—9.) Ja Pietari, meidän Herramme ja kaikki profeetat maailman alusta alkaen selittävät että ihmissuku tulee ennalleenasetettavaksi tuohon ihanaan täydellisyyteen ja jälleen olemaan maan herrana, kuten sen edustaja, Aadam, oli. — Ap. t. 3: 19—21.

Tämä on se onnellinen osa, jonka Jumala on suvainnut antaa ihmissuvulle. Ja mikä ihana osa! Sulje silmäsi hetkeksi niiltä kurjuuden ja tuskan, alennuksen ja surun näytelmiltä, jotka vielä nyt synnin johdosta vallitsevat, ja kuvittele mielessäsi täydellisen maan ihanuutta. Ei pieninkään synnin tahra häiritse sitä sopusointua ja rauhaa, joka vallitsee täydellisessä yhteiskunnassa, ei katkeraa ajatusta, ei epäystävällistä silmäystä tai sanaa; rakkaus, joka ylitsevuotavana täyttää jokaisen sydämen, löytää vastakaikua jokaisessa toisessa sydämessä, ja suopeus painaa leimansa jokaiseen toimeen. Ei mitään sairautta ole enään siellä, ei mitään kipua tai tuskaa, ei katoavaisuudesta merkkiäkään — ei edes sellaisesta pelkoakaan. Ajattele kaikkia niitä terveyden ja ihanuuden kuvia ihmisten muodoissa ja piirteissä, joita joskus olet nähnyt, ja tiedä, että täydellinen ihminen tulee omistamaan vielä suuremman ihanuuden. Sisäinen puhtaus ja henkinen ja siveellinen täydellisyys tulevat painamaan leimansa ja kirkastamaan kaikkia säteileviä kasvoja. Sellaiseksi muodostuu maallinen yhteiskunta, ja kaikkien niiden kyyneleet jotka itkien surevat omaisiaan, tulevat poispyyhityiksi, kun he täten näkevät, että ylösnousemistyö on täytetty. — Ilm. 21: 4.

Ja tämä muutos koskee ainoastaan inhimillistä yhteiskuntaa. Me muistamme myöskin, että maa, joka "tehtiin asuttavaksi" tällaista sukua varten, tulee heille olemaan sopiva ja miellyttävä asuinpaikka, jota kuvasi Eedenin paratiisi, johon ihmiskunnan edustaja ensin asetettiin. Paratiisi tulee ennalleenasetettavaksi. Maa ei tulee enää kantamaan orjantappuroita ja ohdakkeita ja vaatimaan ihmistä tekemään työtä otsansa hiessä leivän hankkimista varten, vaan "maa antaa [helposti ja luonnollisesti] satonsa". "Erämaa on kukoistava niinkuin kukkainen", eläimet tulevat täydellisiksi, halukkaiksi ja tottelevaisiksi palvelijoiksi, luonto kaikessa suloisessa moninaisuudessaan on kaikkialla kehottava ihmistä näkemään ja tuntemaan Jumalan ihanuutta, valtaa ja rakkautta, ja mieli ja sydän on iloitseva hänessä. Tuo levoton pyrkiminen saavuttamaan jotakin uutta, joka nyt on vallalla ei ole luonnollinen vaan luonnoton tila, joka johtuu meidän epätäydellisyydestämme ja nykyisestä ympäristöstämme, joka ei meitä tyydytä. Tuo rauhaton uuden tavotteleminen ei ole Jumalan kaltaista. Useimmat asiat ovat Jumalalle vanhoja, ja Herraa miellyttävät enimmän ne asiat, jotka ovat vanhoja ja täydellisiä. Samoin on ihmisen laita, kun hän on asetettu ennalleen Jumalan kuvaksi. Täydellinen ihminen ei tule täysin tuntemaan tai käsittämään henkiolentojen kirkkautta eikä hän sentähden pidä sen saavuttamista suotavana, koska hän on toista luontoa, samoin kuin kalat ja linnut enimmin pitävät omasta luonnostaan ja valtakunnastaan. Ihmisen valtaa niin se ihanuus, joka ympäröi häntä inhimillisessä tasossa, ettei hän ikävöi tai toivo toista luontoa tai toisia olosuhteita, kuin ne, joista silloin nautitaan. Silmäys seurakunnan nykyiseen tilaan valaisee tätä. "Kuinka vaikea" onkaan niiden, joilla on tämän maailman rikkauksia mennä Jumalan valtakuntaan. Ne harvat asiat, jotka nyt omistetaan, omaavat nytkin tänä pahana ja kuoleman herrauden aikana sellaisen vallan ihmisluonnon yli, että me tarvitsemme erityistä Jumalan apua kiinnittääksemme katseemme henkisiin lupauksiin.

Että kristillinen seurakunta, Kristuksen ruumis, on poikkeus Jumalan yleisestä suunnitelmasta ihmissuvun suhteen, selviää siitä esityksestä, että sen valitseminen oli määrätty jumalallisessa suunnitelmassa ennen maailman perustusta (Ef. 1: 4, 5), jona aikana Jumala ei ainoastaan nähnyt suvun lankeamista syntiin, vaan myöskin määräsi ennakolta sen luokan vanhurskauttamisen, pyhittämisen ja kirkastamisen, jota hän evankeliumin aikana on kutsunut maailmasta tulemaan poikansa kuvan kaltaiseksi, tulemaan osalliseksi jumalallisesta luonnosta ja Kristuksen Jeesuksen kanssaperilliseksi tuhatvuotisessa valtakunnassa pannakseen toimeen maailmaa käsittävän vanhurskauden ja rauhan. — Room. 8: 28—30.

Tämä osottaa, että valinta tai seurakunnan vaali oli jotakin, jonka Jumala puolestaan oli ennakolta määrännyt; mutta huomaa: se ei ollut seurakunnan yksilöllisten jäsenten ehdoton valinta. Jumala määräsi ennen maailman perustamista, että sellainen joukko oli valittava sellaista tarkotusta varten, määrättynä aikana, evankeliumin aikana. Joskaan emme epäile, että Jumala olisi voinut ennakolta nähdä, kuinka kukin yksityinen seurakunnan jäsen tulee menettelemään, ja tietää tarkoin ennakolta, ketkä tulisivat arvokkaiksi ja siitä syystä "pienen lauman" jäseniksi, niin ei tämä kuitenkaan ole se tapa, jolla Jumalan sana esittää opin valitsemisesta. Apostolit eivät koettaneet terottaa ajatusta henkilökohtaisesta ennakolta määräämisestä, vaan että Jumala aikomuksessaan oli ennakolta määrännyt erään luokan tai määrätyn joukon joka saisi omistaa tuon kunnia-aseman, ja että sen valitseminen tapahtuisi määrätyillä ehdoilla, joihin kuuluisivat vaikeat koettelemukset uskoon, kuuliaisuuteen ja maallisten oikeuksien uhraamiseen nähden j.n.e., aina kuolemaan asti. Henkilökohtaisen koetuksen ja henkilökohtaisen "voittamisen" kautta valitaan tai hyväksytään siten ennakolta määrätyn luokan yksityiset jäsenet kaikkiin niihin siunauksiin ja etuihin, jotka Jumala on ennakolta määrännyt tätä luokkaa varten.

Sana kirkastanut Room. 8: 30 johtuu kreikkalaisesta sanasta doxazo ja merkitse myös kunnioittanut. Se asema, johon seurakunta valitaan on suuri kunnia-asema. Ei kukaan olisi voinut ajatella niin suuren kunnian voittamista. Niinpä meidän Herramme Jeesus kutsuttiin ensin, ennen kuin hän voi tavoitella tuota kunniaa, kuten me luemme: "Niinmyös Kristus ei ole itseään kunnioittanut, että hän ylimmäiseksi papiksi oli tuleva, mutta se, joka hänelle sanoi: 'Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinun synnytin'." Taivaallinen Isä kunnioitti siis meidän Herraamme Jeesusta, ja jokaista valitussa joukossa, joka tulee hänen kanssaperillisekseen, tulee Jumalan suosio siten kunnioittamaan. Seurakunta saa kokea samalla tavalla kuin sen pää tämän "kunnian" alkua silloin kuin Jumala siittää sen jumalalliseen luontoon totuuden sanan kautta (Jaakob. 1: 18), ja he tulevat kunniasta täydelleen osallisiksi, silloin kun he ovat syntyneet hengestä henkisiksi olennoiksi — jotka ovat kirkastetun pään kaltaisia. Niiden, joita Jumala tahtoo täten kunnioittaa, täytyy olla täydelliset ja puhtaat, mutta kun me perinnön kautta olimme syntiset, niin ei hän ainoastaan kutsunut meitä ja tarjonnut meille kunniaa, vaan hän piti myös huolta meidän vanhurskauttamisestamme synnistä poikansa kuoleman kautta, jotta hän tekisi meidät kykeneviksi saavuttamaan sen kunnian, johon hän meidät kutsuu.

Valitessaan pientä laumaa lähettää Jumala hyvin yleisen kutsun — "monet ovat kutsutut". Kaikki eivät ole kutsutut. Kutsu rajotettiin ensin meidän Herramme toiminnan aikana, Israeliin lihan puolesta; mutta nyt Jumalan palvelijat vaativat (eivät pakota) niin monta kuin he tapaavat (Luuk. 14: 23) tähän erityiseen armojuhlaan. Mutta eivät kaikki niistä, jotka kuulevat ja tulevat, ole arvolliset. Häävaatteet (Kristuksen meidän puolestamme laskettu vanhurskaus) tarjotaan jokaiselle, mutta muutamat eivät tahdo panna niitä päällensä ja täytyvät tulla hyljätyiksi, ja niistä jotka pukeutuvat vanhurskauden vaippaan, ja jotka saavat kunnian tulla siitetyiksi uuteen luontoon, eivät kaikki onnistu pysymään lujina kutsussaan ja valinnassaan olemalla uskolliset liitossaan. Niistä, jotka ovat arvolliset esiintymään Karitsan kanssa kirkkaudessa, sanotaan, että he ovat: "kutsutut ja valitut ja uskolliset". — Ilm. 14: 1 ja 17: 14.

Kutsu on tosi. Jumalan aikomus valita ja korottaa seurakunta on muuttumaton; mutta tähän valittuun luokkaan tuleminen riippuu ehdoista. Kaikkien, jotka tahtovat tulla osallisiksi edeltäpäin määrätystä kunniasta, täytyy täyttää kutsun ehdot. "Kun meillä on lupaus tulla hänen lepoonsa, niin peljätkäämme siis, ettei joku teistä olisi jäänyt jälelle." (Hebr. 4: 1.) Joskaan suuri suosio ei riipu siitä, joka tahtoo, eikä siitä, joka juoksee, niin on se kuitenkin sitä varten, joka tahtoo, ja sitä varten, joka juoksee, sitten kun häh on tullut kutsutuksi.

Sen jälkeen kun me täten, kuten me toivomme, olemme selvästi osottaneet Jumalan ehdottoman oikeuden ja tarkotuksen tehdä, mitä hän tahtoo omallaan, niin kiinnitämme huomiomme siihen, että se periaate, joka painaa leimansa kaikkien Jumalan suosiolahjojen antamiselle, on toimiminen kaikkien parhaaksi.