Kun mielen muuttuminen inhimillisestä henkiseen tapahtuu vähitellen, niin ruumiin muuttuminen inhimillisestä henkiseen ei tapahdu vähitellen, vaan silmänräpäyksessä (1 Kor. 15: 52). Nyt, kuten Paavali sanoo, on meillä tämä aarre (jumalallinen mieli) saviastiassa, mutta kun aika tulee, tulee lahja olemaan ihanassa astiassa, joka sopii sitä varten — henkisessä ruumiissa.

Me olemme nähneet, että ihmisluonto on henkisen luonnon kuva. (1 Moos. 5: 1). Esimerkiksi Jumalalla on tahto, samoin on ihmisillä ja enkeleillä; Jumalalla on järki ja muisti, samoin on hänen järjellisillä luomuksillaan — enkeleillä ja ihmisillä. Sielun toiminnan luonne on molemmilla sama. Samojen tosiasiain ja samankaltaisten olosuhteitten vallitessa voivat nämä eri luonnot saavuttaa samoja lopputuloksia. Joskin jumalallisen luonnon, enkeliluonnon ja ihmisluonnon sielunkyvyt ovat samankaltaiset, niin me kuitenkin tiedämme, että henkisillä luonnoilla on voimia, jotka ulottuvat ihmisluonnon voimien toiselle puolelle ja ovat niitä suuremmat — voimia, joiden me emme usko johtuvan erilaisista kyvyistä, vaan samojen kykyjen suuremmasta ulottuvaisuudesta ja niistä eri olosuhteista, joissa ne vaikuttavat. Inhimillinen luonto on täydellinen henkisen luonnon maallinen kuva, omistaen samoja lahjoja, joita kuitenkin maallinen piiri rajottaa, sekä kyvyn ja mielen nähdä ainoastaan niin paljon maallisen piirin ulkopuolelle, kuin Jumala näkee hyväksi ilmottaa ihmiselle hänen hyödykseen ja autuudekseen.

Jumalallinen luonto on henkiluontojen korkein aste, ja kuinka mittaamaton onkaan Jumalan ja hänen luotujensa etäisyys toisistaan. Me voimme ainoastaan vilahduksella jossain määrin nähdä jumalallisen viisauden, voiman ja hyvyyden kirkkautta, kun hän kuvasarjan tavoin antaa muutamien voimakkaiden töittensä kulkea meidän ohitsemme. Mutta me voimme mitata ja käsittää täydellisen ihmisyyden kirkkautta.

Nämä ajatukset selvänä edessämme voimme ymmärtää, miten saadaan aikaan muutos inhimillisestä henkiseen luontoon, nimittäin että samat sielun kyvyt siirretään korkeampiin olemassaolon ehtoihin. Kun me tulemme puetuiksi taivaalliseen ruumiiseen, niin tulemme omaamaan ne taivaalliset voimat, jotka kuuluvat tuohon kirkkaaseen ruumiiseen; ja meillä tulee olemaan siihen kuuluva laaja ajatuskyky ja voiman ääretön suuruus.

Se maallisen mielen muuttuminen tai muutos taivaalliseksi, jonka vihkiytyneet kokevat täällä, on alku tuohon luonnon muutokseen. Tämä ei ole mikään aivojen muuttuminen, ei myöskään ihmetyö sen muuttuneessa toiminnassa, vaan mielen tahto ja suunta muuttuvat. Meidän yksilöllisyytemme muodostavat meidän tahtomme ja ajatustapamme; luonnollisesti me muutumme ja tulemme lasketuksi todellakin jumalalliseen luontoon kuuluviksi, kun meidän tahtomme ja ajatustapamme sillä tavalla muuttuvat. Tosin on tämä hyvin pieni alku, mutta sikiytyminen, kuten tätä kutsutaan, on aina ainoastaan pienen pieni alku; kuitenkin on se sinetti tai vakuus täydelleen suoritetusta työstä. — (Ef. 1: 13, 14).

Muutamat ovat kysyneet: Kuinka me tunnemme itsemme, kun me tulemme muutetuiksi? Kuinka me tiedämme, että me olemme samoja olentoja, jotka elimme, kärsimme ja uhrasimme, jotta me tulisimme osallisiksi tästä kirkkaudesta? Olemmeko me samat tietoiset olennot? Olemme, aivan varmasti. Jos me olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me saamme elääkin hänen kanssaan. (Room. 6: 8). Ne muutokset, jotka päivittäin meidän ruumiissamme tapahtuvat, eivät aikaansaa sitä, että me unohtaisimme entisyyden tai kadottaisimme oman yhtäläisyytemme. [Meidän ihmisruumiimme muuttuu lakkaamatta. Tiedemiehet selittävät, että joka seitsemäs vuosi tapahtuu niiden ainesten täydellinen muuttuminen, joista meidän ruumiimme on pantu kokoon. Samoin ei luvattu muutos inhimillisestä henkiseen ruumiiseen tule tekemään tyhjäksi muistia tai yhtäläisyyttä, vaan on se lisäävä niiden voimaa ja ulottuvaisuutta. Sama jumalallinen mieli, joka nyt kuuluu meille, saman muistin, saman ajatuskyvyn, j.n.e. yhteydessä, tulee silloin voimassaan laajentumaan mittaamattomaan syvyyteen ja korkeuteen, joka on sopusoinnussa uuden henkisen ruumiin kanssa; ja muisti on muistava koko meidän elämämme kulun varhaisimmasta inhimillisestä lapsuudesta asti, ja me tulemme vertaillessamme täysin käsittämään uhrimme ihanan palkinnon sisällyksen. Mutta tämä ei tapahtuisi, ellei inhimillinen luonne olisi henkisen kuva.]

Nämä ajatukset auttavat meitä ymmärtämään, kuinka Poika, muututtuaan henkisestä inhimilliseen tilaan — inhimilliseen luontoon ja maallisiin elinehtoihin — oli ihminen; ja joskin hän molemmissa tapauksissa oli sama olento, niin oli hän edellisissä elinehdoissaan henkinen ja jälkimmäisissä inhimillinen. Koska molemmat luonnot ovat erilaiset ja selvästi erotetut, ja toinen kuitenkin on toisen kuva, niin voi Jeesus, koska samat sielun kyvyt (muisti j.n.e.) ovat molemmille yhteiset, muistaa sen entisen kirkkautensa, joka hänellä oli, ennenkuin hän tuli ihmiseksi, mutta jota hänellä ei ollut ihmiseksi tultuaan, kuten hänen sanansa todistavat: "Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan" (Joh. 17: 5) — tuolla henkisen luonnon kirkkaudella. Ja tämä rukous on tullut enemmän kuin kuulluksi hänen nykyisessä korotuksessaan henkiolentojen korkeimpaan muotoon, jumalalliseen luontoon.

Palatessamme Paavalin sanoihin, me huomaamme, ettei hän sano, että me itse muuttaisimme itsemme joko tämän maailman mukaisiksi, tai jumalallisen luonnon mukaisiksi, vaan sanoo hän: "Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta". Tämä on tärkeätä huomata, sillä me emme itse muodosta itseämme, emmekä myöskään itse muuta itseämme, vaan joko me alistumme muodostumaan maailman kanssa maallisten vaikuttimien kautta, maailman henki ympärillämme, tai myöskin alistumme Jumalan tahdon, tuon pyhän tahdon tai hengen alle, muodostumaan taivaallisten vaikutusten kautta, jotka Jumalan sana saa aikaan. Sinä, joka olet vihkiytynyt, minkälaisten vaikutusten alaiseksi sinä antaudut? Muutoksen aikaansaavat vaikutukset johtavat nykyajassa uhrautumiseen ja kärsimiseen, mutta lopputulos on ihana. Jos sinä kehityt näiden muuttavien vaikutusten alaisena, niin sinä tutkit [löydät] päivittäin, mikä on Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto.

Mutta ne, jotka ovat panneet kaikkensa uhrialttarille, täytyvät alituiseen muistaa, että joskin Jumalan sana sisältää sekä maallisia että taivaallisia lupauksia, niin kuuluvat meille ainoastaan jälkimmäiset. Meidän aarteemme on taivaassa: olkoon sydämemme aina siellä. Me olemme kutsutut voittamaan ei ainoastaan henkistä luontoa, vaan korkeimman asteen henkisen luonnon, jumalallisen luonnon — joka on "paljon korkeampi kuin enkelien". (2 Piet. 1: 4; Hebr. 1: 4). Taivaallinen kutsumus rajottuu evankeliumin aikakauteen: sitä ei ole ennen lähetetty, ja se tulee päättymään sen lopussa. Tämän aikakauden valo on tuonut elämän (niille, jotka ennalleenasetetaan inhimilliseen tilaan) ja kuolemattomuuden (tuon palkinnon, jonka puolesta Kristuksen ruumis taistelee). (2 Tim. 1: 10). Sekä inhimillinen että henkinen luonto tulevat olemaan kirkkaita täydellisyydessään, mutta kuitenkin selvästi erotetut ja erilaiset. Huomattavana piirteenä Jumalan täydellisen työn kirkkaudessa tulee olemaan tuo ihana moninaisuus ja kuitenkin ihana sopusointu, joka on vallitseva kaikessa, sekä elollisessa että elottomassa luomakunnassa — sopusoinnussa keskenään ja sopusoinnussa Jumalan kanssa.

* * * * *