Ahtaaksi elämän tieksi.
Meidän mestarimme sanoo meille, että tämän tien kaitaisuus vaikuttaa sen, että monet jäävät mieluummin leveälle kadotuksen tielle. "Kuinka ahdas onkaan elämän portti, ja kuinka vaikea se tie, joka johtaa sisälle elämään! Ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät".
Ennen kuin me alamme tarkastaa tätä tietä ja niitä vaaroja ja vaikeuksia, jotka sillä meitä kohtaavat, niin ottakaamme harkinnan alaiseksi se päämäärä, johon tämä tie johtaa — elämä. Kuten me jo olemme nähneet, voidaan elämä omistaa eri olemassaolotasoissa, jotka ovat inhimillistä olemassaolotasoa sekä korkeammalla että alempana. Elämällä on itsessään hyvin laaja merkitys, mutta Herramme käyttää sitä tässä korkeimmasta elämän muodosta, joka kuuluu jumalalliseen muotoon — kuolemattomuuteen — siihen palkintoon, jonka puolesta hän kehotti meitä taistelemaan. Mitä on elämä? Me emme ainoastaan tunne sitä itsessämme, vaan me näemme sen vaikutuksen alemmalla asteella olevissa eläimissä, vieläpä kasveissakin, ja meille kerrotaan sen ilmenemisestä korkeammissa muodoissa, jotka löytyvät enkeleillä ja jumalallisilla olennoilla. Kuinka me voimme määritellä niin laajakantoisen asian?
Joskaan emme kaikessa voi päästä selville, mistä siinä piilevä elämä johtuu, niin voimme huoleti otaksua, että tuo jumalallinen olento, Jehova, on tuo suuri, kaiken elämän alkulähde, josta kaikki nämä lähteet saavat alkunsa. Kaikki elämä johtuu hänestä ja jokaisen elämä on hänestä riippuvainen. Kaikki elämä, joko se sitten on Jumalassa tai hänen luomuksissaan, on samankaltaista; se on voimaa antava alkuperuste eikä mikään aine. Se on alkuperuste, joka löytyy Jumalassa, mutta hänen luomuksillaan on se seuraus määrätyistä edellytyksistä, jotka Jumala on määrännyt, ja hän on siis tämän elämän perustus, alkuunpanija eli alkulähde. Tietenkään ei luotu ole missään suhteessa osa tai jonkunlainen syntymisen tulos Luojan olennosta, tai luonnosta, kuten muutamat mielessään kuvittelevat, vaan on se elämällä varustettu Jumalan toiminnan tulos.
Jos meille on tullut selväksi, että ainoastaan jumalallisen luonnon elämä on järkähtämätön, rajottamaton, tyhjentymätön, keskeymättä aina läsnäoleva, olematta mikään olosuhteitten tulos tai jollakin tavalla riippuvainen niistä, niin me käsitämme, että Jehovan täytyy olla niiden luonnon lakien ja välikappaleiden yläpuolella, jotka hän on säätänyt luomuksiensa ylläpitämiseksi. Juuri tämä ominaisuus, jonka sana kuolematon ilmaisee, kuuluu jumalalliseen luontoon. Kuten edellisessä luvussa on osotettu, merkitsee sana kuolematon varmuutta kuolemaa ja sen seurauksia sairautta ja kipua vastaan. Kuolemattomuutta voidaan itse asiassa käyttää jumaluuden rinnakkaismerkityksessä. Jumalallisesta, kuolemattomasta lähteestä vuotaa kaikki elämä ja kaikki siunaus, jokainen hyvä ja täydellinen lahja, samoin kuin maa saa auringosta valonsa ja voimansa.
Aurinko on maan suuri valon lähde, joka valaisee kaiken ja saa aikaan nuo monet värien vaihtelut ja valovivahdukset, riippuen sen esineen luonnosta, jota se valaisee. Sama auringonvalo aikaansaa hämmästyttävän erilaisia vaikutuksia, kun se valaisee timanttia, tiilikiveä tai erilaisia laseja. Se on samaa valoa, mutta valaistujen esineitten kyky imeä sitä itseensä ja heijastaa sitä vaihtelee. Samoin on elämän laita; se vuotaa samasta tyhjentymättömästä lähteestä. Näkinkengässä löytyy elämää, mutta sen elimistö on sellainen, ettei se voi käyttää paljonkaan elämää, samoin kuin tiilikivi voi ainoastaan vähän heijastaa auringon valoa. Sama asia koskee korkeampia elämän muotoja: nisäkkäitä, kaloja ja lintuja. Erilaisten lasien tavalla, joihin auringon valo vaikuttaa osottavat nämä erilaiset luomukset eri tavalla niitä erilaisia elimellisiä voimia, joita ne omistavat, kun elämä virtaa heidän elimistönsä kautta.
Hiottu timantti on niin altis valolle, että se itse näyttää omistavan valoa ja olevan pienen auringon kaltainen. Niin on myös ihmisen laita, joka on Jumalan luomakunnan mestariteos, joka tehtiin ainoastaan "vähää vähemmäksi enkeleitä". Hänet luotiin niin täydelliseksi, että hän voi vastaanottaa ja säilyttää elämän käyttämällä niitä välikappaleita, joilla Jumala hänet varusti, ilman että hän koskaan väsyi. Siten oli Aadam, ennenkuin hän lankesi, kaikkein ihanin maan luoduista olennoista, joka ei kuitenkaan johtunut hänessä asuvan elämänalkuperusteen erilaisuudesta, vaan hänen erinomaisesta elimistöstään. Muistakaamme kuitenkin, että samoin kuin timantti ei voi heijastaa mitään valoa, ellei valo sitä valaise, niin ei ihminen millään tavalla voi omistaa elämää ja nauttia siitä, ellei elämää lakkaamatta häneen virtaa. Ihminen ei omista elämää itsessään; hän on yhtä vähän elämän lähde kuin timantti on valon lähde. Kaikkein varmimman todistuksen, ettemme omista itsessämme tyhjentymätöntä elämän varastoa, tai toisin sanoen, ettemme ole kuolemattomia, saamme siitä seikasta, että synnin tultua, on kuolema käynyt koko sukumme yli.
Jumala on järjestänyt niin, että ihminen Eedenissä sai syödä elämää ylläpitävistä puista; ja paratiisi, johon Jumala oli hänet asettanut, oli runsaasti varustettu "kaikkinaisilla puilla", jotka olivat hyvät ravinnoksi tai kaunistukseksi. (1 Moos. 2: 9, 16, 17). Elämän puitten joukossa, joista oli hyvä syödä, oli yksi, josta oli kielletty syömästä. Vaikkakin tiedon puusta syöminen oli joksikin aikaa kielletty, oli hänellä lupa esteettömästi syödä puista, jotka täysin ylläpitivät elämää, ja vasta lankeemuksen jälkeen erotettiin hänet näistä puista, jotta kuoleman tuomio sen kautta toteutuisi. — 1 Moos. 3: 22.
Siten me näemme, että ihmiskunnan ihanuus ja kauneus riippuu jatkuvasta tilaisuudesta olla elämän yhteydessä, samoin kuin timantin kauneus riippuu jatkuvasta tilaisuudesta olla auringon valossa. Kun synti riisti ihmissuvulta sen oikeuden elämään ja lähde alkoi kuivua, alkoi jalokivi heti menettää loistoaan ja kauneuttaan, josta haudassa pieninkin kipinä riistettiin. Samoin kuin koi hävittää jonkin esineen, häviää hänen ihanuutensa. (Ps. 39: 12). Samoin kuin timantti kadottaa loistonsa ja kauneutensa, kun valo poistetaan, niin kadottaa ihminen elämän, kun Jumala ottaa pois elinehdot. "Jos ihminen on kuollut [erotettu elämästä], niin missä hän silloin on?" (Job. 14: 10). "Jos hänen lapsensa tulevat kunniaan, niin ei hän sitä tiedä; jos heitä ylönkatsotaan, niin ei hän sitä ymmärrä". (V. 21). "Sillä haudassa, johon menet, ei ole työtä, ei taitoa, ei ymmärrystä eikä viisautta". (Saarn. 9: 10). Mutta koska lunastus on maksettu ja lunastaja on suorittanut kuolemanrangastuksen, tulee jalokiven ihanuus ennalleenasetettavaksi ja jälleen heijastamaan Luojan kuvan, kun vanhurskauden aurinko nousee tuoden säteissään parannuksen. (Mal. 4: 2). "Kaikki, jotka ovat haudoissaan… tulevat lähtemään sieltä ulos" syntiuhrin, Kristuksen uhrin perustuksella. Tulee tapahtumaan kaiken ennalleenasettaminen, ja kun ihmiskunta on kerran asetettu ennalleen, niin on sillä oleva täydellinen elämä kuten alussa, jota elämää hän, jos hän on tottelevainen, saa nauttia ijankaikkisesti.
Tämä ei kuitenkaan ole se palkinto, minkä Jeesus esittää kaidan tien lopputulokseksi. Toiset Raamatun paikat osottavat, että se palkinto, joka on luvattu kaidan tien vaeltajalle, on jumalallinen luonto — sisällisesti asuva elämä, elämä korkeimmassa määrässä, jossa määrässä ainoastaan jumalallinen luonto voi sen omistaa — kuolemattomuus. Mikä suuri toivo! Uskallammeko me edes tavotella tällaista kunniaa? Ilman määrättyä selvää kutsua siihen ei varmaankaan kukaan voisi syyllä mitään sellaista tavotella.