1 Tim. 6: 15, 16 saamme tietää, että kuolemattomuus tai Jumalallinen luonto alkuaan kuului ainoastaan Jehovalle. Me luemme: "Jonka [Jeesuksen] aikanaan [tuhatvuotiskautena] on tuova näkyviin se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra, jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valossa, jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä". Kaikki muut olennot, enkelit, ihmiset, nelijalkaiset, linnut, kalat j.n.e., ovat ainoastaan astioita, jotka sisältävät kukin määrätyn määränsä elämää, ja kaikki nämä ovat erilaiset luonteeseen, kykyyn ja kokoonpanoon nähden, riippuen siitä elimistöstä, minkä Luoja on nähnyt hyväksi kullekin lajille antaa.

Edelleen ilmotetaan meille, että Jehova, joka alkuaan yksin omisti kuolemattomuuden, on korkealle korottanut Poikansa, meidän Herramme Jeesuksen, samaan jumalalliseen, kuolemattomaan luontoon, josta seuraa, että hän on nyt isänsä täydellinen kuva. (Hebr. 1: 3). Me luemme: "Niinkuin Isällä on elämä itsessään [Jumala määrittelee täten 'kuolemattomuuden' — elämä itsessään — ei sellainen elämä, joka on ammennettu toisista lähteistä tai riippuva olosuhteista, vaan riippumaton, itseensä sisältyvä elämä], niin on hän antanut elämän Pojalle, niin että hänelläkin samoin on elämä itsessään". (Joh. 5: 26). Jeesuksen ylösnousemisen jälkeen on siis kaksi kuolematonta olentoa, ja mikä hämmästyttävä armo: sama tarjoumus tehdään Karitsan morsiamelle, joka valitaan evankeliumin aikakautena. Kuitenkaan ei koko tuo suuri joukko, joka nimeksi kuuluu seurakuntaan, tule saamaan tuota suurta palkintoa, vaan saa sen ainoastaan "pieni lauma" voittajia, jotka, ovat niin taistelleet, että he ovat sen voittaneet; jotka uskollisesti seuraavat Mestarinsa jälkiä, jotka, kuten hän, vaeltavat uhrautuvaisuuden ahdasta tietä eteenpäin aina kuolemaan asti. Kun nämä ylösnousemisessa ovat syntyneet kuolemasta, niin tulee heillä olemaan jumalallinen luonto ja muoto. Kuolematon, riippumaton, itsessään olemassaoleva, jumalallinen luonto, on se elämä, johon ahdas tie johtaa.

Tämä luokka ei nouse ylös ihmismuodossa haudasta, sillä, apostoli vakuuttaa meille, että joskin luonnollinen ruumis kylvettiin hautaan, niin kuitenkin herätetään henkinen ruumis. Kaikki nämä tulevat muuttumaan, ja kuten heissä kerran oli maallisen kuva, inhimillinen luonto, niin tulee heissä myöskin olemaan taivaallisen kuva. Mutta "se ei ole vielä ilmestynyt, miksi me tulemme" — mikä henkinen ruumis on: mutta "me tiedämme, koska hän ilmestyy, niin me hänen kaltaisiksensa tulemme" ja "tulemme osallisiksi siitä kirkkaudesta, joka on ilmestyvä". — 1 Joh. 3: 2; Kol. 1: 27; 2 Kor. 4: 17; Joh. 17: 22; 1 Piet. 5: 10; 2 Tess. 2: 14.

Tuo korkea kutsu luonteen muutokseen ei ole ainoastaan rajotettu yksinomaan evankeliumiaikakauteen, vaan on se ainoa kutsu, joka tänä aikakautena tehdään. Herramme esityksen mukaan, joka on mainittu tämän luvun alussa, sisältyy siis niihin vaeltajiin, jotka kulkevat leveällä kadotuksen tiellä, kaikki ne, jotka eivät vaella ainoaa nykyään tarjottua palkintoa kohti. Kaikki muut ovat vielä leveällä tiellä — ainoastaan edelliset ovat paenneet siitä kadotuksesta, joka lepää maailman yli. Tämän ainoan tien, joka nyt on avoinna, löytävät tien vaikeuden tähden ainoastaan ne harvat, jotka huolehtivat siitä, että he sillä vaeltavat. Ihmiskunnan suurin osa pitää heikkoudessaan parempana nautintojen leveää, mukavaa tietä.

Kaitaa tietä, joskin se päättyy elämään, kuolemattomuuteen, voitaisiin kutsua kuoleman tieksi koska palkinto voitetaan uhraamalla inhimillinen luonto aina kuolemaan asti. Se on tuo ahdas tie kuoleman kautta elämään. Omistaen uskon kautta luetun vapautuksen aadamilaisesta synnin velasta ja kuoleman rangastuksesta luopuvat tai uhraavat vihkiytyneet vapaaehtoisesti nämä inhimilliset oikeutensa, jotka lasketaan heidän omikseen, ja jotka he todella aikanaan muun maailman kanssa saisivat omikseen. Kuten "Ihminen Jeesus Kristus" antoi tai uhrasi elämänsä maailman puolesta, niin tulevat myöskin nämä kanssauhraajiksi hänen kanssaan. Ei sentähden, että hänen uhrinsa ei riittäisi tai että toisia uhria tarvittaisiin; mutta vaikkakin hänen uhrinsa on täysin riittävä, niin saavat nämä palvella ja kärsiä hänen kanssaan, jotta heistä tulisi hänen morsiamensa ja kanssaperillisensä. Siis, kun maailma on kuoleman tuomion alaisena ja kuolee Aadamin kanssa, niin sanotaan tästä "pienestä laumasta", että se kuolee Kristuksen kanssa uhraamalla, kuten jo on mainittu, kaiken sen, mikä uskon kautta lasketaan heidän hyväkseen sekä kaiken muun, mikä kuuluu inhimilliseen luontoon. He uhraavat ja kuolevat hänen kanssaan ihmisinä, jotta he hänen kanssaan tulisivat osallisiksi jumalallisesta luonnosta ja kirkkaudesta; sillä me uskomme, että jos me kuolemme hänen kanssaan, niin me myös elämme hänen kanssaan. Jos me hänen kanssaan kärsimme niin me myös hänen kanssaan kirkastumme. — Room. 8: 17; 2 Tim. 2: 11, 12.

Tuhatvuotiskauden alussa ovat ne, jotka nyt vaeltavat kaidalla tiellä, voittaneet sen palkinnon, jonka puolesta he nyt taistelevat: kuolemattomuuden; ja siten puettuina jumalalliseen luontoon ja voimaan ovat he täysin varustetut suurta ennalleenasettamistyötä ja maailman siunaamista varten sinä aikakautena. Evankeliumiaikakauden lopussa suljetaan kaita tie kuolemattomuuteen, koska tuo "pieni lauma", jolle tie oli koettelemuksena on tullut täysilukuiseksi. "Nyt on otollinen aika", aika, jolloin uhraajat, jotka omaksuvat Jeesuksen ansion ja kuolevat hänen kanssaan, ovat otolliset Jumalan edessä — hyvälletuoksuva uhri. Aadamilaisena rangaistuksena ei kuolemaa ikuisesti sallita; se lakkautetaan tuhatvuotiskauden kuluessa; ainoastaan evankeliumin aikakautena on se uhrina otollinen, tuoden mukanaan palkinnon.

Ainoastaan "uusina luomuksina" ovat pyhät tänä aikakautena matkalla elämään; ja ainoastaan ihmisinä, uhrin tavoin, olemme me vihkiytyneet kuolemaan. Jos me ihmillisinä luomuksina olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin saamme uusina henkisinä olentoina elää hänen kanssaan. (Room. 6: 8.) Jumalan mieli meissä, tuo muuttunut mieli, on siemen uuteen luontoon.

Uusi elämä voisi helposti tukehtua, ja Paavali vakuuttaa meille, että jos me elämme lihan jälkeen, niin me kuolemme (menetämme elämämme), mutta jos me hengellä kuoletamme lihan työt (inhimillisen luonnon taipumukset), niin me saamme elää (uusina luomuksina); sillä ne ovat Jumalan lapsia, joita Jumalan henki johtaa. (Room. 8: 13. 14.) Tämä ajatus on äärettömän tärkeä ja syvimmästä merkityksestä kaikille niille, jotka ovat vihkiytyneet, sillä jos me liitossamme Jumalan kanssa lupasimme uhrata inhimillisen luonnon, ja jos hän tämän uhrin hyväksyi, niin on hyödytöntä koettaa ottaa sitä takaisin. Jumala laskee nyt inhimillisen kuolleeksi, ja sen täytyy todellakin kuolla, niin ettei sitä koskaan enään ennalleenaseteta. Kaikki mikä voidaan voittaa kääntymällä takaisin elämään lihan jälkeen on korkeintaan hetkellinen nautinto uuden henkisen luonnon kustannuksella.

Löytyy kuitenkin vihkiytyneitä, jotka toivovat saavansa palkinnon, ja jotka ovat siinneet hengestä, mutta jotka maailman houkutukset, lihan himo tai perkeleen juoneet ovat osittain voittaneet. Osaksi kadottavat he näkyvistään saavutettavissa olevan palkinnon ja koettavat pysytellä keskitiellä — jolta Jumalan suosio ja maailman suosio samalla kertaa säilyisi, unohtaen, että "ystävyys maailma kohtaan on vihollisuutta Jumalaa vastaan" (Jaak. 4: 4), sekä että niitä, jotka palkinnon puolesta taistelevat, kehotetaan: "Älkää maailmaa rakastako ja älkää etsikö kunnia toinen toiseltanne, vaan etsikää sitä kunnia, joka tulee yksin Jumalalta". — 1 Joh. 2: 15; Joh. 5: 44.

Nämä, jotka rakastavat nykyistä maailmaa, mutta jotka eivät kokonaan ole hyljänneet Herraa ja halveksuneet liittoaan, tulevat koettelemuksen tulessa ankaran kurituksen ja puhdistuksen alaisiksi. Ne jätetään apostolin sanojen mukaan, Saatanan haltuun lihan turmioksi, jotta henki [äsken siinnyt luonto] pelastuisi Herran Jeesuksen päivänä. (1 Kor. 5: 5.) Ja jos tämä kuritus on tehnyt tarpeellisen vaikutuksen, niin otetaan heidät lopulta henkiseen tilaan. He saavat ikuisesti kestävän henkielämän, jonka kaltainen enkeleillä on, mutta he menettävät palkinnon, kuolemattomuuden. He tulevat palvelemaan Jumalaa hänen temppelissään ja seisovat valtaistuimen edessä palmut kädessään (Ilm. 7: 9—17); mutta vaikkakin tämä tulee olemaan kirkkautta, niin ei se kuitenkaan ole niin kirkas asema, kuin "pienen lauman", voittajain, jotka tulevat olemaan Jumalan edessä kuninkaita ja pappeja, istuen Jeesuksen kanssa valtaistuimella hänen morsiamenaan ja kanssaperillisinään ja kruunattuna hänen kanssaan kuolemattomuudella.