2:35.

On yhdentekevää millä tavalla tai millä keinoin tämä tulee tapahtumaan. Näiden kukistumisen syynä on viidennen maailman valtakunnan, Jumalan valtakunnan, perustaminen, jota Kristus hallitsee, jolla on oikeus ottaa valta käsiinsä. Tätä hallituksen vaihdosta, kun valta neljänneltä pedolta "Jumalan säätämän" määrätyn ajan jälkeen siirtyy viidennelle valtakunnalle, jota Messias hallitsee, kun hänen aikansa on tullut, kuvaa profeetta seuraavin sanoin: "Katso, ihmisen pojan kaltainen tuli taivaan pilvissä, ja hän tuli Vanhaikäisen luo ja vietiin hänen eteensä. Ja hänelle (Kristukselle — päälle ja ruumiille) annettiin voima, kunnia ja valtakunta, jotta kaikki kansat, sukukunnat ja kielet häntä palvelisivat. Hänen valtansa on ijankaikkinen valta, joka ei huku, eikä hänen valtakunnallansa ole loppua." Tämä merkitsee enkelin selityksen mukaan, että "valtakunta, valta ja voima kaikkien valtakuntien yli taivaan alla annetaan korkeimman pyhälle kansalle. Se valtakunta on ijankaikkinen valtakunta ja kaikki valtakunnat pitää sitä palveleman ja totteleman." — Dan. 7: 13, 27.

Me näemme siis, että Jehova ("Vanhaikäinen") tulee antamaan maan herrauden Kristuksen käsiin, alistamaan kaikki "hänen jalkainsa alle". (1 Kor. 15: 27.) Siten korotettuna Jumalan valtaistuimelle on hän hallitseva, kunnes hän on kukistanut kaikki vallat ja voimat, jotka ovat ristiriidassa Jehovan tahdon ja lain kanssa. Suorittaakseen tämän suuren tehtävän on noiden pakanallisten hallitusten kukistaminen ensi sijassa välttämätön asia, sillä "tämän maailman valtakunnat" ovat yhtä vähän kuin "tämän maailman ruhtinas" halukkaita vapaehtoisesi antautumaan, vaan täytyy niiden tulla sidotuiksi ja voimalla pakotetuiksi. Ja niin on kirjotettu: "Heidän kuninkaitaan sitomaan kahleisiin ja heidän jaloimpiaan rautakahleisiin; sekä tekemään heille kirjotetun oikeuden mukaan: tämä kunnia pitää kaikilla hänen pyhillänsä oleman." — Ps. 149: 8, 9.

Kun me siten tarkastamme nykyisiä hallituksia Herran ja profeetta Danielin kannalta ja ajattelemme niiden ryöstön- ja hävittämisenhaluista, petoeläimen kaltaista, itsekästä luonnetta, niin emme voi muuta, kuin sydämestämme ikävöidä näiden pakanallisten hallitusten loppua, ja me katsomme ilomielin sitä siunattua aikaa kohti, jolloin tämän aikakauden voittajat päänsä kanssa ovat korotetut valtaistuimelle hallitakseen, siunatakseen ja ennalleenasettaakseen huokaavan luomakunnan. Todellakin voivat kaikki Jumalan lapset rukoilla Herransa kanssa: "Tulkoon valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi maankin päällä niinkuin taivaassa."

Jokainen näistä valtakunnista, joita kuvapatsas ja eläimet esittävät, olivat olemassa, ennen kuin ne saivat sen voiman, joka kuuluu maailman vallalle. Niin on myös Jumalan totisen valtakunnan laita: se on kauvan ollut olemassa, erillään maailmasta, yrittämättä hallita, odottaen aikaansa — sitä aikaa, jonka "Vanhaikäinen" on määrännyt. Ja samoin kuin toiset, on sen täytynyt saada määräyksensä, valtuutuksensa, täytynyt tulla "perustetuksi", ennen kuin se voi käyttää valtaansa sen pedon eli valtakunnan murskaamiseksi ja tuhoamiseksi, joka on sitä ennen ollut. Miten sattuvat ovatkaan profeetan sanat: "Mutta näiden kuningasten aikana [kun niillä vielä on valta] on taivaan Jumala perustava valtakunnan" [jolla on voima ja valtuutus]. Ja kun se on pystytetty, on se "särkevä ja hävittävä kaikki nämä toiset valtakunnat, mutta se itse tulee ijankaikkisesti pysymään". (Dan. 2: 44.) Tästä seuraa, odotimme Jumalan valtakuntaa milloin tahansa, niin täytyy meidän luonnollisesti olettaa, että se on perustettu, ennen kuin tämän maailman valtakunnat kukistuvat, sekä että toisten valtakuntien kukistuminen johtuu sen voimasta ja vaikutuksesta.

Nykyisten hallitusten tutkiminen toiselta näkökannalta.

Luojalla, Jehovalla, on ja tulee aina olemaan korkein oikeus maailman hallitsemiseen, joskin hän sallii tai valtuuttaa jonkin toisen johtamaan asioita hänen hallituksensa alaisena. Niiden epätäydellisyyksien ja puutteiden vaikutuksesta, jotka johtuivat Aadamin uskottomuudesta kaikkien kuningasten , kuningasta kohtaan, tuli hän pian heikoksi ja avuttomaksi. Hallitsijana alkoi hän menettää sitä valtaa, jolla hän tahtonsa voimalla kykeni hallitsemaan ja tekemään alamaisikseen häntä alemman eläinmaailman. Hän menetti myöskin herrautensa itsensä ylitse, että häntä, kun hän tahtoi tehdä hyvää, esti hänen heikkoutensa, ja paha takertui kiinni häneen. Hyvää, jota hän tahtoi, ei hän tehnyt, ja pahaa, jota hän ei tahtonut, teki hän.

Joskaan emme yritä puolustamaan sukuamme, niin tunnemme kuitenkin myötätuntoa sen tuloksettomaan yritykseen hallita itseään ja pitää huolta hyvinvoinnistaan. Ja jotakin voidaan sanoa siitä menestyksestä, joka maailmalla tässä suhteessa on ollut. Vaikka näiden petomaisten hallitusten todellinen luonne on ilmeinen, ovat ne kuitenkin, joskin turmeltuneina, olleet paljon paremmat kuin se, ettei olisi mitään hallitusta — paljon paremmat kuin laittomuus ja väkivalta. Joskin laittomuus todennäköisesti "tämän maailman ruhtinaalle" olisi ollut hyvin mieluista, ei se kuitenkaan olisi hänen alamaisiaan miellyttänyt. Hänen valtansa ei ole rajaton, vaan on se rajotettu hänen kykyynsä toimia ihmissuvun kautta, ja hänen valtiotaitonsa täytyy huomattavassa määrässä mukautua ihmisten ajatusten, himojen ja ennakkoluulojen mukaan. Ihminen halusi Jumalasta riippumatonta itsehallitusta, kun Jumala salli hänen yrittää sitä, käytti Saatana tilaisuutta laajentaakseen vaikutustansa ja valtaansa. Täten joutui ihminen, unohtamalla Jumalan (Room. 1: 28), tämän viekkaan ja mahtavan, joskin näkymättömän vihollisen vaikutuksen alaiseksi ja sen tähden on ihmisen siitä asti täytynyt taistella niin hyvin Saatanan hyökkäyksiä kuin omia heikkouksiaan vastaan.

Näin ollen, luokaamme ensin silmäys tämän maailman valtakuntiin ja tarkastakaamme niitä langenneen ihmiskunnan yrityksinä hallita itseään Jumalasta riippumattomina. Joskin yksityisten turmelus ja itsekkäisyys on johtanut heidät harhaan oikeuden tieltä, että täysi oikeus harvoin on tullut kenenkään osaksi tämän maailman valtakuntien aikana, on kuitenkin kaikkien hallitusten pyrkimyksenä aina ollut oikeuden ja kaikkien hyvinvoinnin edistäminen.

Missä määrin tämä on onnistunut, on toinen asia; mutta sitä ovat kaikki hallitukset väittäneet tahtovansa ja se on ollut hallittavien kansojen päämääränä, kun he ovat alistuneet näiden hallitusten alle ja tukeneet niitä. Ja missä vanhurskauden vaatimuksen suhteen on oltu liian huolimattomia, ovat joukot joko olleet soaistut tai harhaan johdetut sen suhteen, tai ovat myöskin sodat, rauhattomuudet ja vallankumoukset olleet seurauksena.