Israelin kuvauksellisen liiton sovintoveri ja pappiskunta, joka sovellutti sen kansan hyväksi, kuvasi uuden liiton verta ja kuninkaallista pappiskuntaa, joka tuhatvuotiskautena tulee sovelluttamaan sen puhdistavan voiman ja siunaukset koko maailman hyväksi. Siten oli sen pappiskunta kuva Kristushenkilöstä ja kansa kaikista niistä, joiden puolesta todellinen uhri tapahtui, ja jotka tulevat osallisiksi todellisista siunauksista — tarkottaen "jokaista", "koko maailmaa".

Muistakaamme siis että joskin siunaukset tulevaisuudessa ensin kohtaavat juutalaisia, niin on juutalaisilla ainoastaan aikaan nähden etuja Jumalan suosiosta. Tämä tulee, kuten olemme osottaneet olemaan luonnollinen seuraus heidän kasvatuksestaan lain alla, joka aikanaan on palveleva tarkotustaan: johtaa heidät Kristuksen luo. Joskin laki Kristuksen ensimäisessä tulemisessa kokosi heistä ainoastaan jäännöksen hänelle, on se hänen toisessa tulemisessaan johtava heidät kansana hänen luokseen, ja sellaisena tulevat he olemaan esikoishedelmä kansojen keskuudessa. Viimein tulevat kaikki siunaukset, jotka luvattiin Israelille, lukuunottamatta niitä, jotka koskevat valittuja luokkia, ei ainoastaan todellisesti täyttymään tähän kansaan nähden, vaan tulevat ne vastaavalla tavalla täyttymään maan kaikkien sukukuntien suhteen. Tänä hallituskautena on Jumala antava "kullekin hänen tekojensa mukaan" — "kirkkauden ja kunnian ja rauhan jokaiselle, joka harjottaa sitä, mikä hyvää on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle: Sillä Jumala ei katso ihmisen muotoon." — Room. 2:6, 10, 11.

Paavali kiinnittää erityisesti huomiomme Israelin tulevaisuuden suhteen annettujen lupausten varmuuteen ja osottaa, mitkä armolahjat he epäuskon kautta menettivät, ja mistä armonlahjoista heillä vielä on varmuus. Hän sanoo, että ylpeyden, paatumuksen ja epäuskon tähden ei Israel kansana saavuttanut sitä, mitä se etsi — ensimäistä sijaa Jumalan suosiossa ja palveluksessa. Hän ei tarkota tässä kaikkia Israelin sukupolvia Aabrahamista alkaen vaan sitä sukua, joka eli Jeesuksen ensimäisen tulemisen aikana, ja hänen sanansa soveltuvat kaikkiin niihin Israelin sukupolviin, jotka ovat eläneet evankeliumin aikana, jolloin korkein suosio on tarjottu: tuo korkea kutsu jumalalliseen luontoon kanssaperillisyyteen Jeesuksen kanssa. Tästä suosiosta ei Israel kansana ole välittänyt eikä ole omistanut itselleen. Ja vaikkakin Jumala etsi pakanoita ja kutsui useita heistä evankeliumin kautta, niin tulevat he lihallisen Israelin tavoin menettämään taivaallisen palkinnon. Kuitenkin on olemassa luokka, jäännös, pieni lauma, joka kuuntelee tarjoumusta ja kuuliaisuutensa ja itsensä uhraamisen kautta lujittaa kutsumuksensa ja valintansa. Se, minkä Israel kansana menetti, ja minkä kristillinen nimiseurakunta myöskin menettää, annetaan siten valitulle luokalle, uskolliselle Kristuksen ruumiille — jonka pyhän hengen pyhittävä vaikutus ja usko totuuteen on valinnut (Jumalan ennakolta tehdyn määräyksen mukaan). — 1 Tess. 2: 13; 1 Piet. 1: 2.

Mutta vaikkakin Israel hylkäämällä Messiaan menetti kaiken tämän erityisen suosion, niin näyttää kuitenkin Paavali, ettei tämä merkinnyt heidän täydellistä erottamistaan suosiosta, sillä heillä oli vielä sama etu tulla oksastetuiksi Kristukseen ja saada niitä armolahjoja, jota muu osa ihmiskuntaa nautti, jos he sinä aikana jolloin tuo kutsu tarjotaan, ottavat sen uskossa vastaan; sillä, lopettaa Paavali, Jumala on yhtä voimallinen oksastamaan ne jälleen, kuin oksastamaan metsäpuiden oksia, ja on yhtä halukas, elleivät he epäuskossaan paadu. — Room. 11:23,24.

Sitäpaitsi osottaa Paavali, että joskin Israel menetti korkeimmat siunaukset, "mitä Israel tavottelee", etevimmän sijan Jumalan valtakunnassa, niin pysyvät vielä lujina nuo suuret lupaukset, jotka aikanaan täyttyvät tämän kansan suhteen, sillä, sanoo hän, Jumalan lahjoja, kutsumusta, liittoa ja lupauksia ei täyttymättöminä sivuuteta. Jumala tunsi lopun alusta alkaen. Hän tiesi, että Israel tulisi hylkäämään Messiaan. Ja tämä tieto silmäinsä edessä yhdessä heille annettujen lupausten kanssa, vakuuttaa, että Israelia vielä tullaan käyttämään hänen palveluksessaan hänen välikappaleenaan maailman siunaamisessa, vaikkakaan Israel ei ole saavuttanut sitä, mitä se tavottelee — korkeinta siunausta. Paavali jatkaa ja osottaa, että Jumalan lupausliitto Israelille oli sen kaltainen, että jätettiin ratkaisematta, tulisivatko he kansana olemaan taivaallista tai maallista siementä — perisivätkö he ja muodostaisivatko he korkeamman tai alemman palveluksen, joka lupauksissa mainitaan. Jumala piti korkeamman, henkisen siunauksen salattuna määrättyyn aikaan asti, ja lupaukset Israelille mainitsevat ainoastaan maallisen suosion, joskin hän suosi heitä tarjoten heille ensiksi noita henkisiä armolahjoja ja tarjosi heille siten enemmän kuin hän oli koskaan luvannut. Sanalla sanoen: taivaalliset lupaukset olivat kätketyt maallisiin. Paavali sanoo, etteivät nämä lupaukset voi raueta. Se seikka, että nämä lupaukset tarjottiin Israelille ensin, sekä että he sokeudessaan hylkäsivät ne, ei mitenkään lakkauta lupauksen toista puolta. Siten selittää hän, että joskin Israel kansana erotettiin suosiosta siksi aikaa kun Kristuksen morsian valittiin sekä juutalaisista, että pakanoista, niin on kuitenkin tuleva aika, jolloin (kun lunastaja, Kristus, pää ja ruumis, on täydellinen) jumalallinen suosio on jälleen palaava lihalliselle Israelille. Silloin on kirkastettu lunastaja poistava jumalattomuuden Jaakobista [henkistä Israelia ei kutsuta koskaan Jaakobiksi], ja niin on koko Israel pelastuva (pääsevä jälleen suosioon), kuten profeetta on kirjottanut. Apostolin sanat kuuluvat: "Minä tahdon veljet — jottette olisi itse mielestänne viisaita — ilmaista teille tämän salaisuuden, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus, joka on kestävä kunnes täysi luku pakanoista on tullut Jumalan valtakuntaan [pakanoiden keskuudesta valittujen luku on tullut täydeksi]. Ja niin koko Israel on pelastuva, niinkuin on kirjotettu: 'Pelastaja [Kristus, pää ja ruumis] on tuleva Siionista, hän on poistava kaiken jumalattomuuden Jaakobista'. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä. 'Evankeliumiin nähden he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valintaan nähden he (yhä edelleen) ovat rakastettuja isien tähden. Sillä armolahjojaan ja kutsumistansa ei Jumala kadu. Samoinkuin te [pakanat] ennen ette uskoneet Jumalaan, mutta nyt olette saaneet laupeuden noiden uskottomuuden kautta, samoin nämäkin nyt eivät ole uskoneet, jotta hekin sen armahtamisen kautta, joka on tullut teidän osaksenne, myös saisivat laupeuden [kirkastetun seurakunnan kautta]. Sillä kaikkia armahtaakseen Jumala on sulkenut kaikki epäuskoon. [Vert. Room. 5: 17—19.] Oi tuota Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä'." — Room. 11: 25—33.

Valtakunnan perilliset.

"Kuka astuu Herran vuorelle [kuva valtakunnasta], ja kuka taitaa seisoa hänen pyhällä paikallaan [temppelissä]? Jolla viattomat kädet ovat ja on puhdas sydämestä." — Ps. 24; 3, 4.

Jerusalemin kaupunki oli rakennettu vuorelle, jonka Tyropeon laakso jakoi kahteen osaan. Kuitenkin oli se yksi kaupunki, jota ympäröi yksi muuri, ja sillat yhdistävät nämä molemmat osat. Temppeli oli rakennettu toiselle näistä vuorista. Tämä käsitettäköön kuvauksena kirkastetun seurakunnan kuninkaallisten ja papillisten ominaisuuksien yhtymisestä; tai kuvaavan Jumalan valtakunnan molempia puolia — henkistä temppeliä, joka ei ole maallista alkuperää, vaan uusi taivaallinen tai henkinen luonto (Hebr. 9: 11), joka on erotettu ja kuitenkin yhdistetty maallisen puolen kanssa. Daavid näkyy viittaavan näihin molempiin paikkoihin. Oli jo kunnia kuulua kaupunkiin vaan vielä suurempi kunnia oli mennä temppeliin, jonka pyhään sisäosaan ainoastaan papit saivat mennä. Daavid osottaa, että pyhyyttä vaelluksessa ja sydämmen rehellisyyttä vaaditaan siltä, joka aikoo voittaa jommankumman kunnian. Niitä, jotka toivovat jäsenyyttä kuninkaallisessa pappeudessa, kehotetaan puhtauteen, niinkuin meidän tunnustuksemme ylimmäinen pappi oli puhdas, jotta heitä voitaisiin pitää arvokkaina kanssaperillisyyteen hänen kanssaan. Ja se, jolla on tämä toivo häneen, puhdistautuu, kuten hän on puhdas. Tämä on, kuten jo on osotettu, tahdon ja aikomuksen puhtautta, joka lasketaan meille täydellisiksi tai todelliseksi puhtaudeksi, jolloin Kristuksen uskon kautta laskettu puhtaus peittää meidän puutteemme ja on vastapainona meidän heikkouksillemme, joita emme voi välttää. Tämä tapahtuu niin kauvan kuin me vaellamme hengen emmekä lihan jälkeen.

Mutta älkäämme unohtako, että puhtaus, vilpittömyys ja täydellinen vihkiytyminen on välttämätön ehto jokaiselle, joka tahtoo päästä jompaankumpaan Jumalan valtakunnan molemmista puolista. Niin oli asianlaita näiden vanhojen arvokkaiden kanssa, jotka Kristuksen hallitessa tulevat perimään valtakunnan maallisen puolen. He rakastivat vanhurskautta ja vihasivat vääryyttä. He olivat syvästi murheelliset ja katuivat, jos joku vika pääsi heissä voitolle tai horjuivat heikkouden tai synnin seurauksesta. Samoin on ollut evankeliumin aikakauden uskovaisten kanssa ja niin tulee olemaan kaikkien kanssa tuhatvuotiskautena, kun Jumalan henki, totuuden henki, vuodatetaan kaiken lihan yli. Myöskin tämän aikakauden voittajien täytyy pyrkiä sydämen ja elämän puhtauteen, jotta he Jumalan järjestyksen mukaan voisivat mennä kaupunkiin: siihen valtakuntaan, joka on valmistettu heille maailman perustamisesta asti — jolloin alkuperäinen herraus on ennalleenasetettu.

Rautainen hallitus.