Tärkeä kysymys tänä hädän aikana on pyhien velvollisuus sekä se suhde, johon heidän tulee asettautua molempiin toisiansa vastaan taisteleviin luokkiin nähden, jotka luokat nyt yhä enemmän alkavat tulla ilmeisiksi. Muutamien pyhien lihassa oleminen, ainakin jonakin aikana tässä hädässä, näyttää mahdolliselta. Heidän asemansa tulee kuitenkin olemaan erilainen kuin toisten, ei kuitenkaan siksi, että he säilyisivät jollakin ihmeellisellä tavalla (joskin on varmasti luvattu, että heidän leipänsä ja vetensä on oleva taattu), vaan siksi, että he Jumalan sanan opastamina eivät tule kokemaan samaa tuskaa ja toivotonta pelkoa, joka on leviävä yli koko maailman. He tuntevat hädän Jumalan suunnitelmassa määrätyksi valmistukseksi koko maailman siunaamista varten, ja saavat he lohdutusta ja virvoitusta kaiken kestäessä. Tämän ilmaisee meille voimakkain sanoin Ps. 91 ja Jes. 33: 2—12, 14—24.

Täten jumalallisten vakuutusten siunaamina on pyhien ensimäinen velvollisuus antaa maailman nähdä, että he kaiken hädän ja tyytymättömyyden vallitessa, vieläpä itse kärsiessään hätää, ovat toivoa täynnä, hyvällä mielellä ja aina iloiset ajatellessaan sitä ihanaa lopputulosta, jonka Jumala on sanassaan ennustanut.

Apostoli kirjottaa, että "suuri voitto on olla jumalinen ja tyytyä onneensa". Joskin tämä aina on ollut totta on sillä kaksinkertainen voima tänä Herran päivänä, jolloin kaikkien maallisten luokkien suurimpana vaivana on tyytymättömyys. Pyhien tulee olla selvä poikkeus näistä. Ei minäkään aikana ole tyytymättömyys ollut niin laajalle levinnyt; ja kuitenkaan ei ole ollut ainoatakaan aikaa, jolloin ihmiset olisivat nauttineet niin monista eduista ja siunauksista. Jos katsomme minne tahansa, joko rikkaisiin linnoihin jotka ovat täynnä mukavuuksia ja loistoa, josta Salomo kaikessa loistossaan tuskin tiesi mitään, tai huolellisen ja raittiin työmiehen mukavaan kotiin, jossa huomataan taidokkuutta, hyvinvointisuutta, kauneusaistinmukaista järjestystä ja ylellisyyttä, niin näemme, että nykyajan rikkaat mahdollisuudet ovat paljon suuremmat kuin minkään muun ajan aina luomisesta asti, ja kuitenkin on kansa onnetonta ja tyytymätöntä. Seikka on se, ettei itsekkään turmeltuneen sydämen halu tunne mitään rajoja. Itsekkäisyys on niin vallannut kaikki, että katsoessamme ympärillemme, me näemme koko maailman hurjasti rientämässä ja ponnistamassa saadakseen itselleen rikkautta. Kun ainoastaan muutamat harvat onnistuvat pyrkimyksissään, ovat toiset kateellisia ja katkeroituneita, koska he eivät kuulu niiden onnellisten joukkoon, ja kaikki ovat tyytymättömämpiä ja onnettomampia kuin minäkään edellisenä aikana.

Mutta pyhien ei pidä missään suhteessa sekaantua tähän taisteluun. Heidän vihkiytymislupauksensa sisälsi, että heidän tuli tavotella korkeampaa, taivaallista voittopalkintoa ja rientää saavuttamaan sitä. Tästä johtuu että he ovat tottumattomat maalliseen kilpailuun eivätkä työskentele hankkiakseen muita maallisia tavaroita kuin mikä on soveliasta ja välttämätöntä; sillä he tarkkaavat Mestarin ja apostolien vaellusta ja heidän antamaansa esikuvaa.

Sentähden ovat he tyytyväiset jumalisuudessaan, ei siksi, ettei heillä olisi kunnianhimoa, vaan koska heidän kunnianhimonsa suuntautuu taivaaseen ja heidän harrastuksensa kohdistuu taivaallisten aarteiden kokoamiseen tullakseen rikkaiksi Jumalan edessä. Näitä tarkastellen ja tuntien Jumalan sanassaan ilmottamat suunnitelmat, ovat he tyytyväiset siihen maalliseen osaan, minkä Jumala heille antaneekin. Nämä voivat iloiten laulaa:

"Tyydyn kohtalooni ain', kun on Herra paimen vain".

Valitettavasti eivät kaikki Jumalan lapset ole tässä asemassa. Monet ovat joutuneet siihen tyytymättömyyteen, joka vallitsee maailmassa ryöstäen itseltään kaiken elämän ilon, koska he ovat luopuneet Herran askeleista ja liittyneet maailmaan pyrkien sen osallisuuteen — tavotellen maallisia asioita, joko he voittivat niitä tai ei, joutuen osallisiksi maailman tyytymättömyydestä, kadottaen samalla sen tyytyväisyyden ja rauhan, jota maailma ei voi antaa eikä ottaa.

Me kehotamme sentähden pyhiä jättämään ahneuden ja turhuuden taistelun kaikessa tyhjyydessään ja etsimään korkeampia aarteita ja sitä rauhaa, jonka ne lahjottavat. Me muistutamme heille apostolin sanoja:

"Suuri voittohan Jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa onkin. Emmehän ole maailmaan mitään tuoneet, koska emme voi täältä mitään viedäkään, mutta meillä vain on [välttämätön] elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin. Mutta ne, jotka tahtovat rikastua [onnistuivat he siinä tai ei], lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmisen turmioon ja kadotukseen. Sillä rakkaus rahaan on kaikenlaisen pahan juuri [oli se sitten rikkailla tai köyhillä]. Sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja pyri vanhurskauteen, jumalisuuteen, uskoon, rakkauteen, kärsiväisyyteen, sävyisyyteen. Taistele uskon jalo taistelu, tartu kiinni ijankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon jalolla tunnustuksella olet tunnustautunut." — 1 Tim. 6: 6—12.

Jos pyhät ovat siten esimerkkinä tyytyväisyydestä, iloisesta odotuksesta ja kernaasti taipuvat nykyisiin koetuksiin varmasti toivoen tulevia parempia aikoja, niin antavat sellaiset elävinä esimerkkeinä arvokkaita opetuksia maailmalle. Paitsi heidän esimerkkiään tulisi pyhien neuvot ympäristölleen olla sopusoinnussa heidän uskonsa kanssa. Heillä pitää olla jotakin öljyn ja parantavan balssamin luonnosta itsessään. Heidän tulisi käyttää hyväkseen olosuhteita kohdistaakseen maailman katseen tuleviin aikoihin saarnaten sille Jumalan tulevasta valtakunnasta sekä viitaten vaikeuksien todelliseen syyhyn ja niiden ainoaan parannuskeinoon. — Luuk. 3: 14; Hebr. 13: 5; Fil. 4: 11.