Vaikka me käsitellessämme ainetta Herramme tulemisesta näytimme, että tuleminen olisi henkilökohtainen, täytyy meidän jälleen varottaa tutkijaa ajatuksen sekaannuksesta tutkiessaan kahta Herramme näennäisesti vastakkaista lausetta: "Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman (aionos, aikakausien) loppuun asti" ja: "Minä menen valmistamaan teille sijaa — — —, ja minä tulen takasin ja otan teidät tyköni." (Matt. 28: 20; Joh. 14: 2, 3.) Seuraava pieni tapaus saattaa valaista näiden kahden lupauksen yhtäpitäväisyyttä: Eräs ystävä sanoi toiselle juuri kun heidän piti erota toisistaan: Muista, että olen kanssasi koko matkalla. Millä tavalla? Ei suinkaan persoonallisesti; sillä juuri silloin he astuivat eri juniin matkustaakseen eri suuntiin kaukaisiin paikkoihin. Tarkotus oli, etteivät he rakkaudessa, muistelemisissa ja osaaottavaisuudessa olisi toisistaan erotettuina. Samanlaisessa, vaikka paljon täydellisemmässä merkityksessä on Herra aina ollut Seurakuntaansa lähellä, hänen jumalallisen voimansa tehdessä hänelle mahdolliseksi valvoa, johtaa ja auttaa heitä alusta loppuun asti. Mutta emmepä nyt tarkastakaan Herramme läsnäoloa kuvannollisessa merkityksessä, vaan hänen toista läsnäolemisensa ja ilmestymisensä tapaa, "kun hän tulee sinä päivänä kirkastettavaksi pyhissään ja ihmeteltäväksi kaikissa uskovissa."

Raamattu opettaa, että Kristus palaa hallitsemaan, että hänen on hallittava, kunnes hän on kukistanut kaikki viholliset — kaikki vastustajat, kaiken, joka on tuon suuren ennalleenasettamisen tiellä, jonka hän tulee toimeenpanemaan — jolloin viimeinen vihollinen, joka kukistetaan, on kuolema (1 Kor. 15: 25, 26); ja että hän tulee hallitsemaan tuhatta vuotta. Sentähden onkin niinkuin olla pitää, kun ennustuksessa huomaamme annetun paljon enemmän tilaa toiselle tulemiselle ja sen tuhatvuotiselle voittorikkaalle ihanalle hallitukselle ja pahan kukistamiselle, kuin ensimäisessä tulemisessa pelastukseen määrätyille kolmellekymmenelleneljälle vuodelle. Ja niinkuin olemme huomanneet ennustuksen koskettelevan kaikkia erilaisia tärkeitä kohtia näiden kolmenkymmenenneljän vuoden aikana, alkaen Betlehemistä ja Nasaretista sappeen ja etikkaan, hänen vaatteensa jakamiseen, ristiin, hautaan ja ylösnousemiseen asti, niin huomaamme, että ennustus samalla tavalla koskettelee eri kohtia hänen tuhatvuotisessa läsnäolossaan, etenkin sen alkamista ja loppua.

Herramme toisen tulemisen aika tulee kestämään paljon kauvemmin kuin ensimäinen. Hänen ensimäisen tulemisensa tehtävä täytettiin vähemmässä kuin kolmessakymmenessäneljässä vuodessa, kun sitävastoin tarvitaan tuhatta vuotta sen tehtävän suorittamiseksi, joka on määrätty tehtäväksi toisessa tulemisessa. Ja siten saattaa yhdellä silmäyksellä nähdä, että vaikka ensimäisen tulemisen tehtävä ei ollut vähemmän tärkeä kuin toisen tulemisenkaan — niin, vaikka se oli niin tärkeä, ettei toisen tulemisen tehtävä milloinkaan olisi ollut mahdollinen ilman sitä — niin ei se kumminkaan ollut niin monipuolinen, eikä siitä niinmuodoin ollut niin paljon kerrottavaakaan, kuin toisen tulemisen tehtävästä.

Tarkastellessamme toista tulemista emme saa, enemmän kuin ensimäisenkään tulemisen aikana odottaa, että kaikki ennustukset tulisivat osottamaan jotain erittäin vaiherikasta kohtaa Herramme tulemisessa ja kiinnittämään ihmisten huomion siihen tosiasiaan, että hän on läsnä. Jumala ei tavallisesti menettele sillä tavalla; niin ei ollut ensimäisessäkään tulemisessa. Messiaan ensimäistä tulemista ei osottanut mikään äkillinen tahi hämmästyttävä todistus, joka olisi poikennut asiain tavallisesta järjestyksestä, vaan se ilmotettiin ja todistettiin ennustuksen asteettaisen täyttymisen kautta, josta ajatteleva vaarinottaja saattoi huomata, että tapaukset, jotka olivat odotettavissa, täyttyivät määrätyllä ajalla. Ja samalla tavalla tulee olemaan toisessakin tulemisessa, Onkin vähemmän tärkeää, keksiä tarkalleen se silmänräpäys, jolloin hän tuli, kuin että voimme erottaa sen tosiasian, että hän on läsnä, kun hän on tullut. Ensimäisenkin tulemisen aikana oli tärkeää voida huomata hänen läsnäolonsa, ja mitä pikemmin, sitä paremmin, mutta paljon vähemmästä merkityksestä oli tarkalleen tuntea hänen syntymisensä aika. Tarkastellessa toista tulemista ajatellaan liian usein itse tulemista ja saapumisen hetkeä, kun sitä vastoin olisi ajateltava sitä läsnäolemisen aikana, kuten ensimäinenkin tuleminen oli. Tuo määrätty silmänräpäys, jolloin läsnäolo on alkava, tulee silloin näyttämään vähemmän tärkeältä, ja hänen tarkotuksensa ja tehtävänsä, hänen läsnäolemisensa aikana, tulee silloin olemaan suuremman huomion esineenä.

Meidän on muistettava, ettei Herramme enää ole ihminen: että hän ihmisenä antoi itsensä ihmisten lunastukseksi, koska hän juuri sitä tarkotusta varten oli tullut ihmiseksi. (1 Tim. 2: 6; Hebr. 10: 4, 5; 1 Kor. 15: 21, 22.) Hän on nyt korkealle korotettu jumalalliseen luontoon. Sentähden sanoo Paavali: "Jos olemmekin tunteneet Kristuksen semmoisena kuin hän oli lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää [siten häntä] tunne." (2 Kor. 5: 16.) Hän nousi kuolleista eläväksitekevänä henkenä. (1 Kor. 15: 45) eikä ihmisenä, maasta maallisena. Hän ei enää ole ihminen missään merkityksessä, eikä missään määrässä; sillä emme saa unohtaa, mitä olemme lukeneet (Katso I Osa luku 10) — että luonteet ovat erilaiset ja selvään erotetut. Koska hän ei enää missään suhteessa eikä missään määrässä ole ihminen, emme saa odottaa häntä ihmisenä palaavaksi, niinkuin ensimäisessä tulemisessa. Hänen toinen tulemisensa tulee tapahtumaan toisella tavalla ja toista tarkotusta varten.

Huomioon ottamalla, että Herramme muuttuminen inhimillisestä jumalalliseen luontoon ylösnousemisensa jälkeen oli vielä suurempi muuttuminen kuin se, joka tapahtui noin kolmekymmentäneljä vuotta aikasemmin, kun hän pani pois sen kirkkauden, joka hänellä oli ollut henki-olentona ja "tuli lihaksi", saattaa tulla suureksi hyödyksi, jos me hyvin tarkasti ja yksityiskohtaisesti otamme tutkisteltavaksi jokaisen hänen tekonsa niinä neljänäkymmenenä päivänä ylösnousemisensa jälestä, ennen kun hän meni "Isän luokse"; sillä se on näiden neljänkymmenen päiväin Jeesus, joka on tuleva jälleen, eikä ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunastajaksemme kuolemassa. Hän joka oli 'kuoletettu lihassa' oli myös tehty eläväksi hengessä. — 1 Piet. 3: 18.

[Herramme kuoletettiin lihallisena tahi inhimillisenä olentona, mutta herätettiin kuolleista henkiolentona. Ja koska Seurakunta tulee "muuttumaan", tullakseen Kristuksen kaltaiseksi, on selvää, että se muuttuminen, joka tapahtui Päälle, oli samankaltainen kuin se, joka odottaa niitä, jotka voittavat, jotka myös tulevat muuttumaan inhimillisestä henkisiksi luonnoksi ja tehdään hänen kaltaisikseen, "osallisiksi jumalallisesta luonnosta". Niinmuodoin saattaa seuraavan kertomuksen pyhien muuttumisesta sovelluttaa heidän Herraansakin, nim.: — "Häpeässä kylvetään, kirkkaudessa herätään; heikkoudessa kylvetään, voimassa herätetään; kylvetään luonnollinen ruumis, herätetään hengellinen ruumis.">[

Toisessa tulemisessaan ei hän tule ollakseen alamainen niille valloille, jotka ovat; maksamaan keisarille veroa ja kärsimään nöyryytystä, vääryyttä ja väkivaltaa; vaan tulee hän hallitsemaan, käyttämällä kaikkea voimaa taivaassa ja maan päällä. Hän ei tule alennuksensa, ihmisen ruumiissa, jonka hän otti kuoleman kärsimyksien tähden, ja joka oli alempi hänen entistä ihanaa ruumistansa (Hebr. 2: 9); vaan kirkkaassa henkisessä ruumiissaan, joka on Isän "olemuksen perikuva" (Hebr. 1: 3); sillä kuuliaisuutensa tähden aina kuolemaan asti, on hän nyt korkealle korotettu jumalalliseen luontoon ja Jumalan kaltaisuuteen, ja on hänelle annettu nimi yli kaikkien nimien — lukuunottamatta Isän nimeä. (Fil. 2: 9; 1 Kor. 15: 27.) Apostoli näyttää, "ettei vielä ole ilmotettu" inhimilliselle ymmärryksellemme minkä kaltainen hän on; niinmuodoin emme tiedä minkälaisiksi tulemme, kun meidät tehdään hänen kaltaisikseen, mutta me (Seurakunta) voimme iloita siitä vakuutuksesta, että me kerran tulemme olemaan hänen luonaan, hänen kaltaisinaan ja näemme hänet sellaisena kuin hän on (1 Joh. 3: 2) — ei sellaisena kuin hän oli ensimäisessä tulemisessaan, alennuksessa, kun hän oli pannut pois entisen ihanuutensa ja tullut köyhäksi meidän tähtemme, että me hänen köyhyytensä kautta tulisimme rikkaiksi.

Jos me tarkastamme sitä ymmärtäväisyyttä ja viisautta, joka ilmeni niissä menettelytavoissa, joilla Herramme ilmotti läsnäolonsa opetuslapsilleen ylösnousemisensa jälkeen niinkuin sitä ennenkin, on tämä auttava meitä muistamaan, että hän tulee käyttämään samoja viisaita menettelytapoja ilmottautuessaan toisessakin tulemisessa, sekä seurakunnalle että maailmalle — menettelytapoja, jotka eivät välttämättömästi tarvitse olla samanlaisia, mutta jotka molemmissa tapauksissa ovat hyvin sovelletut hänen tarkotuksilleen. Hänen tarkoituksensa ei ole tehdä ihmisiä rauhattomiksi tahi kuohuttaa heidän tunteitaan, vaan todistaa heidän rauhalliselle ja tyyneelle arvostelukyvylleen niitä suuria totuuksia, joita hän tahtoo terottaa heille. Herramme ensimäinen tuleminen ei ollut sellainen tapaus, joka herätti hämmästystä, melua tahi rauhattomuutta. Miten hiljaa ja vaatimattomasti hän tulikaan! Vieläpä niin suuressa määrässä, että ainoastaan ne, joilla oli uskoa ja nöyryyttä, saattoivat tuossa halpasyntyisessä lapsessa, murheiden miehessä, nöyrien ja alhaisten ystävässä ja lopulta ristiinnaulitussa tuntea kauvan odotetun Messiaksen.

Olihan luonnollista, että ilmotus hänen läsnäolostaan ylösnousemisen jälkeen tulisi herättämään suurempaa ihmettelyä, etenkin kun ottaa huomioon hänen muuttuneen luontonsa. Kumminkin täytyi tosiasiain hänen ylösnousemisestaan, sen tosiasian yhteydessä, että hänen luontonsa oli muuttunut, tulla täysin ilmotetuksi, ei tällä kertaa koko maailmalle, vaan valituille todistajille, joiden tuli antaa siitä luotettava todistus jälkeentuleville sukupolville. Jos se olisi tullut koko maailman tietoon, olisi tuo todistus, meidän aikaamme jouduttua, ollut paljon vähemmän luotettava, koska se olisi voinut hämmentyä ihmis-aatteisiin ja tullut sekotetuksi heidän perimätietojensa kanssa. Siten totuus mahdollisesti olisi voinut tuntua melkein tahi kokonaan uskomattomalta. Mutta Jumala uskoi sen ainoastaan valituille, uskollisille ja arvokkaille todistajille; ja kun tarkastelemme kertomusta, huomannee jokainen, miten täydellisesti tarkotus saavutettiin, ja miten selvä, varma ja vakuuttava se todistus Kristuksen ylösnousemisesta ja muuttumisesta on, joka heille tarjottiin. Huomaa myös sitä huolellisuutta, jolla hän karttoi tarpeettomasti pelästyttää heitä tahi tehdä heitä rauhattomiksi ilmottaessaan tahi esittäessään heille näitä suuria totuuksia. Ja ole vakuutettu, että sama viisaus, ymmärrys ja taito tulee ilmenemään siinä tavassa, jolla hän toisessa tulemisessa ilmaisee ihanan läsnäolonsa. Rauhallinen kylmä ymmärrys tulee kaikissa tapauksissa näistä vakuutetuksi, vaikka maailma ylipäänsä tarvinnee ankaran kurinpidon kautta tulla saatetuksi siihen oikeaan mielialaan, jota vaaditaan todistuksen vastaanottamiselle, jota vastoin ne, joiden sydämet ovat oikeat, saavat tämän siunatun tiedon aikasemmin. Kaikkia todistuksia hänen ylösnousemisestansa ja muuttumisestansa hengelliseksi luonnoksi ei annettu opetuslapsille samalla kertaa, vaan sitä mukaan kun jaksoivat niitä kantaa, ja sillä tavalla, joka oli omiaan tekemään heihin syvimmän vaikutuksen.